Kuukausiliite    |   Missä hän on nyt

”Vaikka perussuomalaiset on syntynyt Smp:stä, ne ovat kaksi aivan eri asiaa - tai nyt siis kolme”, linjaa Noora Vennamo, entinen malli ja nykyinen baarinpitäjä

NooraVennamo hylkäsi julkisuuden ja meni baariin töihin.

Noora Vennamo ei suostu puhumaan samassa lauseessa perussuomalaisista ja Suomen maaseudun puolueesta eli Smp:stä. ­Ei, vaikka ensin mainittu perustettiin jälkimmäisen seuraajapuolueeksi. Ei, sillä asia on herkkä. Smp:tä johti ensin hänen isoisänsä Veikko Vennamo ja tämän jälkeen hänen isänsä Pekka Vennamo.

”Sitä politiikkaa mitä isäni ja isoisäni aikoinaan tekivät, ei voi yhdistää perussuomalaisiin. Se oli eri puolue, jolla oli erilaiset linjaukset, koska maailma oli erilainen. Vaikka perussuomalaiset onkin syntynyt Smp:läisistä, ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Tai tällä hetkellä siis kolme”, Noora Vennamo sanoo ja viittaa perussuomalaisista eronneeseen Sininen tulevaisuus -puolueeseen.

Vennamo kertoo seuraavansa aktiivisesti politiikkaa, mutta pitää työssään ravintoloitsijana mielipiteet visusti ominaan ja kuuntelee kiltisti asiakkaidensa näkemyksiä.

”Ihmiset tuntevat minut Viinibaarin Noorana, eivät enää Pekan tyttärenä. Arvostus tulee oman työn kautta, ja se on hirveän ihanaa.”


Vuosituhannen vaihteessa Noora Vennamo tunnettiin paitsi Pekan tyttärenä myös viihdelehtien kestojulkkiksena, jolle maksettiin haastatteluista. Lukion jälkeen Helsingistä Turkuun muuttanut Vennamo työskenteli Marjo Sjöroosin mallikoulussa mallina ja muotinäytöskoreografina. Julkkisjuhlien vakiokasvo nähtiin tositelevisio-ohjelmissa ja missikilpailuissa.

”Oli kinkereitä, mutta ei se ollut minun maailmani eikä minulla ole julkisuutta ikävä. En nähnyt mitään syytä sille, miksi lehdet kirjoittelivat minusta. En ollut tehnyt elämässäni mitään sellaista, mikä olisi ollut julkisuuden arvoista. Se kaikki tuntui niin tyhjältä.”

Lehdet repivät otsikoita muun muassa solariumissa palaneista kasvoista ja isä-Vennamon lapsilleen ostamista Soneran miljoonaosakkeista, joiden arvo romahti.

Vaikka Vennamo teki mallintöitä, hänen todellinen ammattinsa oli silloinkin baarimikko. ”Niinä aikoina ei kovin montaa baaria Turun keskustasta löytynyt, jossa en olisi töitä tehnyt.”

Turun-vuosinaan hän eteni Airiston matkailukeskuksen kohdepäälliköksi, kunnes päätti kuusi vuotta sitten muuttaa äitinsä kotiseudulle Hämeenlinnaan. Siellä hän pyörittää nyt yhdessä aviomiehensä kanssa kahta ravintolaa. Unelma omasta baarista oli kytenyt vuosikausia.

”Menin 16-vuotiaana Helsingin citykäytävän Pizza Hutiin työharjoitteluun, ja olen siitä lähtien halunnut alalle. Olen tehnyt paljon keikkatöitä ja päässyt näkemään ravintola-alan tiskarista salivastaavaan ja tarjoilijasta ravintolapäällikköön.”

Lapsensa syntymän jälkeen 2000-luvun alussa Vennamo kuitenkin suunnitteli vaihtavansa alaa ja kouluttautui Turun taide­akatemiassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja tehosteräjäyttäjäksi. Hän työllistyi yritykseen, joka järjesti pyroteknisiä esityksiä ja myi sisustustakkoja. Kumpienkin kysyntä tyssäsi kuitenkin talouden taantumaan.

Mutta ravintoloissa riittää hommia lama-aikanakin. Vennamo palasi takaisin keikkatöihin ja perusti neljä vuotta sitten ensimmäisen oman paikkansa. Nyt hänestä tuntuu siltä, että hän on siellä mihin kuuluu.

”Nautin tästä niin paljon, vaikka päivät ovat pitkiä. Jos jollakin asiakkaalla on huono päivä ja jos sitä pystyy edes vähän piristämään, se tuntuu hyvältä ja tärkeältä. En ole tältä alalta poistumassa — varsinkaan nyt, kun saan itse päättää kaikesta. Vaikka vastuuta, taakkaa ja velkaa on, saan toteuttaa itseäni”, Vennamo sanoo.

Ravintola-alalla kilpailu on kovaa. Vennamon mielestä siellä pärjäämisessä tarvitaan vennamolaisuutta, joka tarkoittaa hänelle periksiantamattomuutta ja herkkyyttä.

”Minulla on maailman ihanin perhe, joka on tiivis, välittävä ja läheinen. Kunnioitan järjettömästi isoisäni ja isäni Suomen hyväksi tekemää työtä. Omalla tontillani pyrin pitämään ihmiset lähelläni ja asiakkaat tyytyväisinä, ja ehkä silläkin on ihmisten elämässä jokin vaikutus”

Noora Vennamo, 41,on Hämeenlinnassa asuva ravintoloitsija. Työskennellyt mallina sekä käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän Unohdettujen kartano.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmiskunnan kohtaloon – Tässä on hiilinielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    2. 2

      Vantaalaispitseriaan käveli nälkäinen mies, jolla ei ollut rahaa – omistaja Ahmet Ciray päätti alkaa jakaa ruokaa ilmaiseksi

    3. 3

      Puhelu kesti yhdeksän minuuttia, ja sen aikana luonto käänsi Becky Boydin kodin ympäri ja tappoi 23 naapuria

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin seudulla kulkee busseja, joissa penkit ovat selkä menosuuntaan – Mistä on kyse, HSL?

    5. 5

      Uusi laskelma: Vuonna 2050 Suomessa pitäisi olla 1,4 miljoonaa ulkomaalaista, jotta eläkemaksujen merkittävä nousu vältettäisiin

      Tilaajille
    6. 6

      ”Hymyt ovat hyytyneet jokaiselta naureskelijalta” – Näin syntyi legendaariseksi hehkutettu kappale, jota lukuisat pitävät suomiräpin vaikuttavimpana biisinä

      Tilaajille
    7. 7

      Bernie Sanders ja Trumpin entinen YK-lähettiläs ottivat yhteen synnytyksen hinnasta ”sosialistisessa” Suomessa

    8. 8

      EU-johtajat: May saa lisäaikaa, mutta ehtona joko erosopimus tai mahdolliset eurovaalit

    9. 9

      Jäätiköiden sulaminen paljastaa ruumiita Mount Everestillä

    10. 10

      Kaikkeen tottuu, myös Donald Trumpiin Yhdysvaltain presidenttinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kartta näyttää, miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

      Tilaajille
    2. 2

      Bernie Sanders ja Trumpin entinen YK-lähettiläs ottivat yhteen synnytyksen hinnasta ”sosialistisessa” Suomessa

    3. 3

      Keskellä kauniaislaista metsää on satavuotias, valtavan talon kivijalka – Taustalla on tarina Stockmannin suvun unelmasta, joka loppui tragediaan

    4. 4

      Kun lapsi raivoaa, vanhemman tehtävä ei ole ratkaista asiaa – on tärkeämmän oppitunnin aika

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa yötä päivää Kumpulassa – Operaation hinta jopa 60 000 euroa kuukaudessa, arvioi turvallisuusalan yritys

    6. 6

      Maailman ehkä harvinaisin muumi­muki saattaa olla peräisin thaimaalaiselta jätelavalta, josta se päätyi 40 eurolla Pohjois-Pohjanmaalle

    7. 7

      ”Esitin, etten ymmärrä mistään mitään” – Nyt puhuu Iltalypsyn karjakko, jonka ikimuistoinen katse pyyhki poliitikoilla pöytää 25 vuotta sitten

      Tilaajille
    8. 8

      Helsingin seudulla kulkee busseja, joissa penkit ovat selkä menosuuntaan – Mistä on kyse, HSL?

    9. 9

      Jatkuva hyvä päivä saattaa olla merkki toksisesta positiivisuudesta

    10. 10

      Amsterdam sai tarpeekseen seksi­työläisiä pällistelevistä turisti­ryhmistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    3. 3

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    4. 4

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    5. 5

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    6. 6

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    7. 7

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    8. 8

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    9. 9

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalainen keksintö lupaa vähentää autojen päästöjä jopa 80 prosenttia: ”Mitä järkeä on tuoda fossiilista polttoainetta ulkomailta?”

    11. Näytä lisää