Kuukausiliite    |   Kuolleet

Ruokatoimittaja Mysi Lahtisella oli resepti elämään

Mysi Lahtinen kuoli 8. maaliskuuta 2019. Hänen reseptinsä jäivät elämään.

Ruokatoimittaja ja kirjailija Mysi Lahtinen kuoli Helsingissä 8. maaliskuuta. Hän oli 81-vuo­tias, syntynyt 29. tammikuuta 1938 Lapualla. Hän sai nimekseen Pirkko Maria Mattila. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Seinäjoen tyttölyseosta vuonna 1959 ja muutti heti Helsinkiin.

Majuri Eino Mattilan ja kauppias Hilkka Mattilan tytär kävi Ateneumin pääsykokeissa. Hän vieraili pääsykoereissulla tuttavaperheessä, jossa keksittiin, keneltä kysyä Helsingissä töitä.

Jo seuraavana päivänä nuori esteetikko seisoi Armi Ratian edessä. Hän sai vastuulleen Marimekon tehtaan Myy C -nimisen yksikön. Kun johtaja Ratia huusi Pirkkoa paikalle, kaikki talon seitsemän Pirkkoa tulivat. Ratia hermostui ja nimesi heidät uudelleen. Myy C:n hoitaja sai nimen Mysiini. Mysiini lyheni Mysiksi, ja Pirkko vaihtoi lopulta virallisesti nimensä.

Hän piti Mysi-nimestä niin, että toivoi, ettei häntä myöhemmin Helsingin Sanomissa muuksi kutsuttaisi, ei jähmeästi sukunimellä.

Mysistä tuli osa Ratiaa ympäröinyttä suunnittelija- ja taiteilijayhteisöä. Hän oli itse Marityttö: luontaisesti kauneudentajuinen, kekseliäs ja täsmällinen. Hänestä huokui elämänilo.

Mysi tarttui toimiin ripeästi ja leikkisästi. 1960-luvulla hän oli Marimekon lasten- ja pikkutavaroiden myyntipäällikkö ja suunnitteli muun muassa Hanoi-kankaan. Hän opiskeli yliopistossa kansatiedettä ja arkeologiaa. Vuonna 1975 hän perusti Helsingin keskustan Vanhalle kauppakujalle Elli-nimisen lahjatavaraliikkeen, jossa hän myi 30 vuoden ajan postikortteja, nukkekodin kalusteita, itse tehtyjä paperikukkia – sellaista tavaraa, jota hänen äitinsä oli myynyt Seinäjoella omassa kaupassaan. Äiti kirjoitti lehtiin. Myös Mysistä tuli kirjoittaja.

Marimekosta jäi hänen elämäänsä muutakin kuin etunimi. Kun Marikylää suunnitteleva Ruusuvuoren toimisto kävi tutustumassa tehtaaseen, Mysi tapasi arkkitehtiylioppilas Reijo Lahtisen. Avioliitto kesti loppuelämän. Lahtiset ostivat Suomenlinnasta rapistuneen kauppiastalon ja kunnostivat kodin – juuri niin kekseliään ja satumaisen kuin he taisivat. Kodin jatke oli rannassa: purjevene S-30, Mariana. Lapset Johanna, Kustaa ja Jaakko kasvoivat saaressa ja merellä.

Jos Mysiltä kysyi, kuinka hän aloitti lähes 15-vuotisen työnsä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen ruokasivuilla, hän sanoi sen johtuvan naapuristaan. Lehden graafikko olikin puhunut toimituksessa runsaan ryytimaan vaalijasta, joka kertoi kitkiessään naapuruston lapsille ”noitajuttuja”. Mysi oli perehtynyt siihen, mihin yrttejä on ennen käytetty.

Mutta kun Mysi aloitti Kuukausiliitteessä vuonna 1986, toki hänet jo tiedettiin ruokatoimittajaksi, jolla oli erinomainen maku – joka ulottui myös kuviin. Mysi ”lavasti” kuvat niin, että siansorkilla oli pitsikaulukset ja kokilla kaalihattu.

Resepteissä Mysi välitti sukunsa perintöä: isoäidin kaalikääryleet, äidin lihapullat. Hän ei vältellyt kermaa ja voita. ”Jos oikein hirvittää, toisen purkin kohdalla voi panna silmät kiinni”, Mysi neuvoi.

Hän oli tarkka, että ainesosat olivat kaikkien saatavilla. Hän tarkisti soittamalla pikkupaikkakuntien ruokakauppoihin.

Mysi ei välittänyt ruokatrendeistä, mutta taisi luoda sellaisia. Kauppahallissa varauduttiin, kun Kuukausiliite ilmestyi. Kaupunkilaiset tekivät Mysin palstan mukaan ruokia. Mysi ei päässyt Stockmannin Herkun läpi ilman, että joku pysäytti.

Vuonna 1999 Mysi lopetti Kuukausiliitteen säännöllisen avustamisen – palatakseen vuodeksi 2017. Ensin joulun alla ilmestyi HS Kirjojen kirja Mysi kokkaa ja kertoo. Sitä kootessa toimituksessa heräsi toive, että Mysin reseptit olisivat taas myös lehden sivuilla. Grand old ladya ei haluttu kuitenkaan vaivata liikaa. Sain tehtäväkseni kirjoittaa tekstit, ja Mysi laittaisi ruuan.

Mutta kuinka kirjoittaa ihmisestä, joka itse on rakastettu ja palkittu sanankäyttäjä? Joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa ruuasta, yrteistä ja perinteistä? Kuinka kertoa raaka-aineista, joiden kuvailussa kokki itse on lyömätön. Mysin mielestä tilanne oli mutkaton.

Kun saavuin marraskuun ­aamuna hytisten Mysin keit­tiöön, hän nousi jakkaralle ja nosti keittiön kaapin päältä tölkin. Siinä maustui perheen jouluryyppy virolaisen anopin tapaan. Ylpeänä eteläpohjalaisena Mysi oli kaatanut hapankirsikoiden päälle Koskenkorvaa. Hän kaatoi lorauksen lämmikkeeksi.

Mysi kertoi muutamista periaatteistaan, noin ohimennen. Yksi oli se, ettei hän arvostele muiden tekemää ruokaa. Siksi hän ei ollut suostunut tv:n kokkiohjelmien tuomaristoihin. Hän teki ruokaa välittääkseen, iloitakseen ja huolehtiakseen. Siitä hän kertoi tv-sarjassaan Kotona tehtyä (1998).

Ryytimaan kitkemisen hän mainitsi sujuvan joutuisimmin Juice Leskistä kuunnellen.

Hän oli käynyt kuuluisan pariisilaisen kokkikoulun Le Cordon Bleun peruskurssin, mutta siitä ei saanut tehdä numeroa.

Mysi oli matkustanut yli sadassa maassa, ja keittiössä oli monia tuliaisia. Hän sanoi, ettei matkusta tuodakseen reseptejä, sillä hän oli nimenomaan suomalaisen keittötaidon kirjaaja. Pyyntöön saada hänen resepteistään kasvisversiot hän suhtautui innolla.

Mysi osasi juhlia ja juhlistaa. Hän kirjoitti juhlaperinteistä. Hän ei silti ollut turhan juhlallinen. Mysin mukaan monista tiukoista paikoista selvisi kiroilemalla pitkään ja hartaasti.

Kaksi päivää ennen kuolemaansa Mysi soitti kotoaan. Hän kertoi pimeän talven jälkeen nauttineensa aivan poikkeuksellisella tavalla kevätauringosta. Hän kutsui keitolle – heti, kun kevään ensimmäiset nokkoset pilkistäisivät. Tänä keväänä nokkoskeitot tehdään ilman Mysiä.

Mutta liedellä poriskoon. Hymyillen muistakaa: ”Nokkosella herkuttelu ei vaadi omaa puutarhaa. Naapurin tontilta voi luvan kanssa kerätä.” Ja lisäksi: ”Juuri maasta noustuaan nokkonen on niin hento ja viaton, ettei se osaa vielä polttaakaan.”

Näin kirjoitti Mysi.

Hänen nokkoskeitossaan on runsaasti nokkosia ja loraus kermaa, ja se maistuu ”sopivasti makealle, aavistuksen suolaiselle ja ihanasti herkulliselle nokkoselle”.

Taivaallinen sopankeittäjä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    2. 2

      Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

    3. 3

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    4. 4

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    5. 5

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    6. 6

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    7. 7

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    8. 8

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    9. 9

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    10. 10

      HS:n kysely: Kokoomus käänsi takkinsa ja poikkeaa nyt sote-linjauksellaan kaikista muista puolueista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    7. 7

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää