Suomen seuratuimmat veljekset

Roni ja Mike Bäck elivät vuosia saman katon alla mutta eri elämää. Nyt entiset peliriippuvaiset ovat tubettajatähtiä, joiden ainoat riidatkin johtuvat Youtubesta. Bäckin veljekset kertovat toisistaan Perhesiteitä-palstalla.

Julkaistu:

Roni Bäck, 25:

”Olin kuusi­vuotias, kun Mike syntyi. Uusi pikku­veli oli minusta aika harmiton asia. Paljon vaikeampi paikka oli se, kun ensimmäinen pikku­veli Jimi syntyi. Olin tottunut kotona saamaan jakamatonta huomiota, ja sitten joku tuli ottamaan siitä osansa. Mike oli niin paljon nuorempi, ettei tuntunut enää kilpailijalta.

Elin ensimmäiset vuoteni maalla Orimattilassa. Asuimme entisessä kylä­koulussa, ja ikkunasta näkyi naapurin lehmät. Kun olin ehkä viisi, lääkäri­vanhempani kysyivät, haluaisinko käydä kouluni Orimattilassa vai Helsingissä. Vastasin, että ehdottomasti Orimattilassa.

Muutimme Helsinkiin. Pikku Huopa­lahti oli ujolle maalais­pojalle kulttuuri­sokki. Meidän kerros­talossa asui suurin piirtein yhtä paljon ihmisiä kuin olin ikinä nähnyt. Koulussa hiljainen poika, joka pitkän etutukkansa takia näytti tytöltä, oli kiusaajille helppo kohde.

 

”Mike sai kotona kaiken helpommalla, koska olin isoveljenä raivannut tietä.”

Mike sai kotona kaiken helpommalla, koska olin iso­veljenä raivannut tietä. Kaksi vuotta meillä oli tiski­kone rikki, ja sain markan jokaisesta tiskauksesta. Yhteensä keräsin 400 markkaa. Mike sai aikanaan kai kaksi euroa tiski­koneen täyttämisestä!

Äiti ja isä ovat olleet aina kovia tekemään töitä. Nytkin jos olemme mökillä, nopeasti he kaivavat paperit esiin ja alkavat näpräillä koneitaan. Ex-tyttö­ystäväni sanoikin kerran, että jahas, nyt ymmärrän, miksi sinä teet aina töitä.

Jotkut luulevat, etten ole tehnyt elämässäni muuta kuin Youtube-videoita. Mutta olenpas. Aloitin työt jo yläaste­ikäisenä, kun jaoin ilmais­jakelu­lehtiä. Olin ylpeä, kun sain työn ilman suhteita. Lukion jälkeen taas olin tovin muutto­miehenä. Sitten koodasin pari vuotta kännykkä­pelejä. Sillä hommalla tienasin nolla euroa. Ne pelit eivät lähteneet lentoon.

Aloin tubettaa lukion loppu­puolella. Silloin Suomessa ei ollut vielä yhtään Youtube-ammattilaista. Pikku­hiljaa videoista alkoi tulla myös rahaa, ja tuli jopa vähän raha­sokeus. Ostin pian myös ensimmäisen asunnon. Muistan, kun menin pankkiin kysymään lainaa ja kerroin, että teen videoita Youtubeen. Pankissa kaikki eivät olleet ura­valinnastani ihan vakuuttuneita.

Ekan videoni kuvasin tabletilla, ja laatu oli karsea. Videota ei ole tallella, sillä poistin sen pian. Moni kommentoi ilkeästi ulko­näköäni. Minulla oli tuolloin purenta­vika, ja ala­leukani oli reilusti etu­hampaiden edessä. Aloinkin tehdä peli­videoita, joissa kuvaani ei näkynyt. Vasta, kun kävin leuka­leikkauksessa vuonna 2015, näytin taas kasvoni.

Lukioaikoina olin peli­addikti. Upposin pelien maailmaan. Ja se on tietysti aivan epätervettä, jos ihminen uskaltaa ilmaista itseään vain peleissä. Itse asiassa pari kuukautta sitten jätin lopunkin pelaamisen. Poistin League of Legendsin, ja se oli siinä. Pelaaminen vaikuttaa liikaa mielen­terveyteeni. Vapaalla pitäisi palautua, joten jos vaikka lukisi. Minusta se näkyy minun ja Miken videoissa, että luemme kirjoja. Tykkäämme olla sivistyneitä.

 

”En takuulla ollut Mikelle aina kaikkein kannustavin veli.”

Myös Mike oli koulu­vuosina peli­addikti. Hän vain pelasi, söi sipsejä ja joi limpparia, ja sitten alkoi kertyä painoakin. Vaikka minäkin pelasin, olin samalla myös super­urheilija. En takuulla ollutkaan aina kaikkein kannustavin veli. Kerran Mike sitten huusi: ’Minullakin on tunteet!’ Minä ja Jimi vain naurettiin sille.

Me kolme veljestä elimme vuosia saman katon alla, mutta omissa huoneissamme eri elämää. Jossain vaiheessa pyysin kuitenkin Mikeä videoilleni mukaan, ja Mike innostui siitä. Viitisen vuotta myöhemmin hän alkoi tehdä omia videoita, kun vähän pakotin.

Luotan kaikista ihmisistä nykyään eniten Mikeen. Olemme päivittäin Whats­appissa yhteydessä ja viikoittain näemmekin. Vähän silti loukkaannuin, kun kutsuin pääsiäisenä perheen mökille ja Mike ei tullut vaan lähti tyttöystävänsä Saran mummolaan.

Erosin tänä keväänä tyttö­ystävästäni. Kun mietin, miten kertoisin erosta seuraajilleni, pyysin Mikeltä apua. Videoitani katsotaan, koska halutaan viihtyä, joten minua pelotti, mitä tapahtuu, kun tulee video, jossa oma idoli itkee ja on haavoittuvainen. Mutta Mike sanoi, että tärkeintä on vain kertoa.

Kun julkaisin videon, en uskaltanut 24 tuntiin lukea kommentteja siitä. Sitten luin niitä viitisen­tuhatta. Kommentit olivat hienoja, ja niissä kiiteltiin avoimuuttani. Kukaan ei halua tehdä tuollaista videota, mutta jos tällä oli se vaikutus, että ihmiset uskaltavat ilmaista enemmän itseään, maailmasta tuli taas vähän parempi paikka.

 

”Voi olla, että nuoruuteni on jäänyt vähän elämättä.”

Voi olla, että nuoruuteni on jäänyt vähän elämättä. Muistan, kun olin 18 ja menossa baariin. Isä lykkäsi viisi­kymppisen käteen ja sanoi, että pidä hauskaa. Viisi­kymppiä! Sehän on pieni omaisuus! Olin silloinkin niin pihi, että jätin ainakin puolet säästöön.

Seuraava tavoitteeni on ottaa oma elämä haltuun. Ei tässä omasta perheestä haaveilla, vaan on ensin opeteltava elämään yksin. En ole esimerkiksi tottunut tekemään ruokaa tai pesemään vaatteitani.

Olen tyytyväinen, kun isä pakotti minut lapsena jalka­pallo- ja salibandy­treeneihin. Itkin ahdistuneena matkat, kun en halunnut mennä. Mutta nyt ajattelen, että se oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Kun ei ollut kavereita, ilman joukkue­urheilua olisin toden­näköisesti syrjäytynyt tosi pahasti.

Ja kiitos äiti, joka maksoi kauppa­tieteen opinnot Estonian Business Schoolissa. Ne ovat parhaat rahat, jotka hän on käyttänyt.”


Mike Bäck, 19:

”Minulla oli lapsena pyöreä pää, ja veljeni haukkuivat minua Pallo-Masiksi. Veljet härnäsivät paljon, ja tuntui, että kaikki kohdistui vain minuun. Vanhimpana veljenä Roni olisi voinut puuttua asiaan muttei ikinä tehnyt niin.

Katsoin iso­veljiäni aina ylöspäin. Kun Roni lukiossa aloitti tubettamisen, leuhkin siitä kavereilleni: katsokaa, tuo on iso­veljeni. Mutta samoihin aikoihin kotona oli vuoden jakso, jolloin emme puhuneet toisillemme kai kertaakaan. Roni oli omassa huoneessaan ala­kerrassa erillinen ihminen, joka joskus ärhenteli vanhemmille. Silloin päätin, että minä en ikinä huuda äidille ja isälle.

Me kaikki veljekset pelasimme netissä todella paljon. Äiti yritti aluksi rajoittaa, että nettiä sai käyttää vain 45 minuuttia päivässä. Mutta se oli viallinen systeemi, joka teki meistä veljeksistä vain nokkelia. Kun vanhemmat menivät nukkumaan, Jimi kiipesi ikkunasta parvekkeen kautta laittamaan netin päälle. Välillä vanhemmat vaihtoivat sala­sanat, mutta me aina keksimme ne. Joskus äiti otti modeemin töihinkin mukaan.

Toisaalta pelaaminen myös välillä yhdisti meitä. Kun pelasimme yhdessä Kiekko.tk:ta ja Rune­scapea, se oli kivaa aikaa.

 

”Youtuben takia minusta tuli ihminen, joka olin aina halunnut olla.”

Elämäni paras hetki oli se, kun Ronin avulla löysin Youtuben ja aloin tehdä sinne videoita. Löysin vihdoin jutun, jossa olin hyvä. Se oli niin merkittävää, että itkin omassa huoneessani onnesta. Kiitin myös Jumalaa, vaikken ollut uskovainen. Videoilla pystyin purkamaan sitä outouden tunnetta, joka sisälläni on ollut aina. Ja se hyväksytään ja siitä palkitaan. Youtuben takia minusta tuli ihminen, joka olin aina halunnut olla.

Ala-asteelta lukioon pidin kovaa kuorta. Olin epävarma enkä halunnut näyttää itseäni. Usein itkin kotona sitä, että olin taas ollut koko koulu­päivän hiljaa. En vaan samastunut koulussa kehenkään. Kaikki paitsi lähimmät kaverini tuntuivat niin feikeiltä.

Meillä kotona arvostettiin koulua. Jos ei pärjännyt, selitykseksi ei kelvannut, että koe oli vaikea. Kerran olimme koko perhe joulu­lomalla Thaimaassa. Vanhemmat panivat Jimin valitsemaan, tekikö hän koulu­hommia joulu­aattona vai uuden­vuoden­aattona. Eikä se ollut vitsi. Minulle koulu oli meistä veljeksistä helpointa. Nyt äiti on pari kertaa kommentoinut, kun en lukion jälkeen hakenut minnekään opiskelemaan.

Se, että minulla on kaksi iso­veljeä, säästi etenkin ala-asteella kiusaamiselta. Roni tosin kantaa iso­veljen roolia kyllä edelleen. Noin vuosi sitten Roni puuttui työ­asioihinikin ja sanoi yhdessä tilanteessa suoraan, että Mike ei ole sitten mikään tyhmä 18-vuotias, vaan häntä pitää kohdella kunnolla.

 

”Vanhempamme tietävät, että jopa Ronilla on kuvaamisessaan jotkin rajat. Ehkä.”

Meidän perheen elämä on Youtuben-täyteinen. Välillä kun perhe on koolla ja mietin, voisikohan tämän kuvata, Roni jo kuvaa ja saa taas talteen hetken, joka on parasta contentia ikinä. Perhe on tottunut kuvaamiseen, ja vanhempamme tietävät, että jopa Ronilla on jotkin rajat. Ehkä.

Olemme pari kertaa Ronin kanssa jopa riidelleet siitä, kumpi saa kertoa jonkin asian Youtubessa tai Insta­gramissa. Reissuille olemme tehneet systeemin, jossa päätetään etukäteen, kumpi sinä päivänä kuvaa.

Roni on saanut Youtube-suosionsa kautta paljon lisää itsevarmuutta. Ennen hän viesti kaikin tavoin, että älkää katsoko minua. Taannoin Roni värjäsi hiuksensa siniseksi, mikä ei muuta ollutkaan kuin merkki, että katsokaa minua. Mutta kyllä Roni silti on turvallisuu­shakuisempi kuin minä. Kun pitää tehdä päätöksiä, Roni käyttää paljon aikaa plussien ja miinusten laskemiseen.

 

”Roni jopa vähän haluaa näyttää minulle, kuinka hyvä ihminen hän on.”

Jossain vaiheessa näytti siltä, että Ronilla ei ollut elämässä muuta kuin työt. Mutta nyt hän haluaa olla parempi ihminen. Tänä pääsiäisenä Roni kutsuikin koko perheemme mökille. En päässyt paikalle, mistä Roni jaksaa yhä muistuttaa suoraan ja videoilla. Ajattelen, että Roni jopa vähän haluaa näyttää minulle, että katso nyt, kuinka hyvä ihminen hän on, vaikka tämä hänen buuminsa on jatkunut siis ehkä kolme kuukautta.

Olen onnellinen, että meidän veljesten välit ovat nykyään tosi hyvät. Tärkeä hetki oli vuosi sitten, kun olimme vanhemmilla käymässä ja menimme kolmistaan saunaan. Oli ihmeellistä, kun yhtäkkiä isommat veljet alkoivat puhua kunnon jutuista. Aloimme ensimmäistä kertaa jutella oikeasti asioista, kertoa, miten kenelläkin menee.”



Lue myös muita Perhesiteitä-sarjan haastatteluja:

Tuure ja Saana Boelius: Salaisuus seinän takaa

Petri Nygård ja Maarit Laurila: Hysteerinen itku takahuoneessa

Janina Fry ja Benjamin Frostell: Malli ja makutuomari

Jani Toivola ja Tuula Knuts: Isä jäi vieraaksi

Sarjan kaikki osat löydät täältä.
MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suora lähetys: Tutkijat kertovat, keitä malesialais­koneen pudottamisesta epäillään

    2. 2

      Mies tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen viidestä raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä ja 55 muusta rikoksesta

    3. 3

      Lappi-sarjan kuvaukset jäivät kesken, verottaja hakee tuotantoyhtiötä konkurssiin: ”Miten tuollaiseen sotkuun on mahdollista päästä”, sanoo päätähti

    4. 4

      Päivi Räsänen arvosteli kirkon Pride-yhteis­työtä, arkki­piispa vastaa Räsäselle: ”Kirkko on kaikkia varten”

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Mies kutsui alaikäisiä tyttöjä ostarilta kotiinsa Espoossa ja käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen

    8. 8

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    9. 9

      HJK:n Mestarien liigan arpaonni loppui lyhyeen

    10. 10

      Lehtisaaressa makaa kivi, jonka tarkoitusta ei tunnu tietävän kukaan – Ainoa johtolanka on kiveen hakattu numerosarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    3. 3

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    4. 4

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää