Ultra Bran Tommi Saarikivi ryhtyi teatterien äänitorveksi

”Tuntuu uskomattomalta, että jatkamme tällaista elämäntapaa vielä vuonna 2019”, Ultra Bran entinen basisti sanoo Kuukausiliitteen Missä hän on nyt? -juttusarjassa.

Julkaistu: , Päivitetty:

Tommi Saarikivi näyttää ihan samalta kuin 1990-luvulla, mutta nykyisin hänen kontollaan on teatterien edunvalvonta eikä basson näppäileminen samalla, kun yleisö laulaa mukana Sinä lähdit pois.

Suomen Teatterit ry:n toiminnanjohtajan huolena on etenkin Veikkauksen tuen ehtyminen. Miten käy kulttuurielämän? Mutta Saarikivi uskoo, että rahoitus järjestyy valtion budjetista.

Saarikivi muistetaan Ultra Bra -yhtyeen basistina. Hän oli vain 20-vuotias, kun päätyi osaksi musiikillista ilmiötä, jonka kaikki tunnistavat vieläkin. Ultra Bran kaari oli pelkkää nousua ja kiertue-elämä kuin loppumaton, hauska luokkaretki.

Vaikka Saarikiven osuus oli yhtyeessä musiikillisesti keskeinen, hän jäi pahimman mediahuomion katveeseen ja saattoi siksi jatkaa samalla elämäänsä normaalisti ja sai kokemuksesta vain sen parhaat puolet.

”Se oli valtavan hauska tapa elää nuoruus.”

Ultra Bra lopetti vuonna 2001 suosionsa huipulla. Saarikivi oli tuolloin 26-vuotias ja juuri tullut isäksi.

”Niihin aikoihin mä kypsyin siksi, joka mä olen”, hän sanoo.

Ultra Bran jäsenistä moni on jatkanut ammattimuusikkona. Saarikivi kuitenkin vakuuttui siitä, että haluaa tehdä jotain muuta työkseen. Hän suoritti vauhdilla loppuun juridiikan opintonsa.

Lakimies Saarikivestä tuli vahingossa. Kun nuoruuden tyttöystävä haki oikeustieteelliseen, Saarikivi meni perässä. Mutta oikeastaan Saarikiveä kiinnostavat numerot, rakenteet ja tilastot.

Hänellä on poliittisia ideoita, jotka vaikuttavat ensi kuulemalta radikaaleilta. Saarikivi kritisoi muun muassa demokraattista yhteiskuntamallia. Hänestä se on liian tehoton järjestelmä sellaisiin ongelmiin kuin ilmastonmuutos, oikeistopopulismin nousu tai kuluttamiseen perustuva elämäntapamme.

”Järjestelmä, jossa kaikki ihmiset päättävät kaikista asioista, ei tuota parasta mahdollista lopputulosta. Ainoan elinympäristömme säilyttäminen tai massasukupuutto eivät ole kysymyksiä, joissa voi tehdä kompromisseja”, Saarikivi sanoo.

Asia on hänelle tärkeä. Saarikivellä on kolme lasta, pian neljä, ja kyseessä on heidän tulevaisuutensa. Hän sanoo, ettei tiedä, mitä voisi tulla nykyjärjestelmän tilalle, mutta se ei saa tarkoittaa, etteikö asiasta voi puhua.

”Lapsenlapsemme tulevat kysymään meiltä, miksi ette tehneet enemmän. Tuntuu uskomattomalta, että me jatkamme tällaista elämäntapaa vielä vuonna 2019.”


Saarikivi on espoolaisen levykauppiaan poika, jolla on hyvä sävelkorva ja joka hallitsee monta instrumenttia. Osaksi Ultra Brata ja Kerkko Koskisen vaikutuspiiriä hän päätyi jazzbändikuvioiden kautta.

Saarikivi pullikoi aikanaan Koskisen rautaista otetta vastaan, mutta ymmärtää nyt, ettei taiteellisessa työssä voi tehdä loputtomasti kompromisseja laadun kärsimättä.

Nyt Saarikivi soittaa vapaa-ajallaan satunnaisia keikkoja ja säveltää, jos siltä tuntuu. Tärkeimmäksi ilmaisuvälineeksi on kuitenkin noussut kirjoittaminen. Saarikiven suurinta huvia on istua kahviloissa ”leikkimässä kirjailijaa”, kuten hän sanoo. Työn alla on fiktiivinen teksti, mahdollinen esikoisteos, joka käsittelee maailman tilaa.

Työn alla on myös muutto. Saarikivi ja hänen tuore kihlattunsa, kirjailija Riikka Pulkkinen aikovat muuttaa yhteen – tai oikeastaan eri asuntoihin mutta samaan rappuun.

”Se on kivaa. Rakkautta ei voi vain tilata elämään”, Saarikivi sanoo.

Kihlapari odottaa yhteistä lastaan. Molemmilla on lapsia edellisistä liitoistaan.

On viime vuosina tosin ollut muitakin hienoja hetkiä, kuten ne kaksi sekuntia vuonna 2017, kun Saarikivi ja Ultra Bra odottivat ensimmäisen comeback-keikan alkua. Vielä hetken Hartwall-areenan lava oli sysipimeä, mutta Saarikivi tiesi, että kohta räjähtää.

”Sellaista ei voi ostaa rahalla.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    4. 4

      Kauppasodan vaikutukset näkyvät jo eri puolilla maailmaa: Thaimaassa hotellihinnat ovat jopa puolittuneet, Islannissa turistien määrä romahti

    5. 5

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    6. 6

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    7. 7

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    8. 8

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    9. 9

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    10. 10

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    4. 4

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    5. 5

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    6. 6

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    7. 7

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    8. 8

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    9. 9

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    10. 10

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    8. 8

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    9. 9

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää