Pappismiehen paimenpiiras

Kun Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki valmistaa joulusesongin ruokaa, lisukkeena on saarna.

Julkaistu:

Nyt kyllä on tultu oikeaan paikkaan.

Jouluruoka-asioissahan tässä liikkeellä ollaan, ja hitto vie, Jaakko Heinimäen keittiöstä löytyy kaikkea, mitä tähän aihepiiriin kuuluu.

Heinimäki on pappi, kirjailija ja Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja, mutta myös intomielinen ruoka- ja viini-ihminen. Ja kuin hillona tortussa hän on myös ruokaan ja viiniin liittyvien tarinoiden suuri ystävä.

Ja niitä hänellä piisaa.

Tähän tyyliin: Kun Jeesus oli syntynyt Betlehemissä, Joosef pani timjamikimpun tallin seinään olkien joukkoon. Joosefin ajatuksena oli, että vauvan olisi mukavampi köllötellä seimessä, kun hajut ovat vähän parempia kuin normaali tallin löyhkä.

Ja edelleen: Rosmariini liittyy jouluun siten, että Neitsyt Maria kuivatteli tallissa Jeesuksen kapaloita rosmariinipuskan oksilla. Ennen tätä rosmariini ei ollut tuoksunut miltään.

”Mutta kävi niin, että kun rosmariini sai tämän tehtävän Jeesuksen pyllypyyhkeiden pyykkinaruna, siihen tarttui jumalallinen tuoksu. Sen jälkeen rosmariinipuskat ovat aina tuoksuneet”, Heinimäki päättää tarinan.


Joten hyvää jouluruokahalua sinne kotikeittiöön, ja siitä vaan yrttejä pilkkomaan, sillä Heinimäki valmistaa iloksemme joulusesongin ruokaa, jota hän kutsuu Betlehemin paimenpiiraaksi ja joka sisältää runsaasti juuri noita pyhiä yrttejä.

Ennen kuin uppoudumme syvemmälle Betlehemin piirakkaan, käydään läpi Heinimäen jouluruokailun periaatteita.

Niitä on onneksi vain yksi: edellä mainitut Betlehemin paimenet ovat aina jossain muodossa mukana Heinimäen joulupöydässä.

Jos jouluevankeliumin yksityiskohdat ovat päässeet kiireiden keskellä hämärtymään, niin kerrataan hieman. Betlehemin paimenet olivat Jeesuksen syntymän hetkellä paimentamassa lampaita kedolla, kun Herran enkeli ilmestyi heille ja ilmoitti, että tänään teille on syntynyt vapahtaja. Paimenet tietysti hämmästyivät säikähtäen mutta tekivät työtä käskettyä ja riensivät talliin katsomaan ihmettä.


Mutta, Heinimäki huomauttaa, eiväthän paimenet seimen äärelle tyhjin käsin menneet, ei, sellainen ei ajan käyttäytymiskoodien mukaan olisi mitenkään käynyt päinsä. Koska ymmärrettävästä syystä paimenilla oli portfoliossaan rajoitettu määrä rotinavaihtoehtoja, he oletettavasti turvautuivat eväslaukkujensa antimiin. Ja mitä sieltä löytyi? No, ainakin oliiveja, lampaanmaitojuustoa ja pitaleipää.

Koska Heinimäki elää niin kuin opettaa, hänen joulupöydästään löytyy aina oliiveja ja lampaanmaitojuustoa.

Juuri muita pakollisia asioita Heinimäen joulupöytään ei sitten kuulukaan. Paitsi tietysti äidin reseptillä tehty imelletty perunalaatikko, joka ei tietenkään omatekoisena maistu yhtä hyvältä kuin äidin tekemä, ja myös äidin tekemä taatelikakku.

Ja taateleihin vasta liittyykin mahtitarina.

Se on peräisin Koraanista, jossa myös kerrotaan Jeesuksen syntymästä. Koraanissa Jeesus nauttii vain profeetan statuksesta mutta on silti neitseestä syntynyt kuten Raamatussakin.

Toisin kuin Raamatussa Marian suurassa Neitsyt Maria ei pyöräytäkään lasta maailmaan tallissa, vaan autiomaassa. Maria synnyttää seisaaltaan ja ottaa tukea taatelipuun rungosta. Synnytystuskissaan Maria ravistaa puuta, ja taateleita varisee hänen päälleen. Kun koitos on ohi, Maria popsii hedelmiä ja saa niistä energiaa niin paljon, että jaksaa nostaa lapsen maasta ja palata Betlehemiin.

Betlehemin portilla on kuitenkin vastassa kylän äijiä, jotka alkavat huoritella Mariaa, joka on juuri synnyttänyt aviottoman lapsen.

Koraanissa Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko on se, että hän alkaa vastasyntyneenä puolustaa äitiään huorittelevia miehiä vastaan.

”Niin että sen takia taatelikakku kuuluu jouluun”, Heinimäki sanoo.


Taatelikakkua ei nyt kuitenkaan leivota, vaan Heinimäki valmistaa Betlehemin paimenten piiraan, jonka esikuva on tietysti vanha ja maineikas brittiläinen shepherd’s pie, paimenen piiras. Se valmistetaan lampaanlihasta ja perunamuusista, mutta Heinimäki tunnustaa arkailematta napanneensa reseptiinsä vaikutteita kokkimaailman äksyn supertähden Gordon Ramsayn ohjeesta.

”Tämä on sellainen talviruoka, suomeksi liha-perunasoselaatikko. Piirakan kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Laatikkohan se on. Tosin en tiedä, kutsutaanko vuokaan tehtyjä ruokia millään muulla kielellä laatikoiksi.”

Ehkä piirakka-sana on nimeen tullut siitä syystä, että se tehdään piirakkavuokaan.

Betlehemin henki leijuu väkevänä Heinimäen keittiössä. On Jeesuksen syntymään liittyvät yrtit, joo, mutta lampaitahan paimenet olivat kaitsemassa. Siksi mukaan tulee kimpale lampaanmaitojuustoa huolella raastettuna.

Heinimäen nyanssien tajua kuvastaa hyvin se, että hän ruskistaa sipulit ja luomukaritsan jauhelihan öljyssä, joka tulee suoraan Assisista, Franciscus Assisilaisen kotikaupungista.

Franciscus Assisilainenhan liittyy vahvasti jouluun. Hän eli 1200-luvulla, ja hänestä tuli Italian suojeluspyhimys. Mutta hän rakensi myös ensimmäisen jouluseimiasetelman, ja mukana oli oikea härkä ja oikea aasi. Jeesus-lapsi oli veistetty puusta.

”Mutta Franciscus veti homman niin hienosti, että se puupökkelö vaikutti elävältä. Siitä on aikalaiskuvauksia olemassa.”

Legendan mukaan Franciscuskin syntyi tallissa, joka on nyt turistinähtävyys Assisissa.

”Pyhän ihmisen ulkoiset piirteet jäljittelevät Jeesuksen elämää. Siihen liittyvät myös stigmat, joita Franciscuskin lopulta sai.”

Heinimäki lisää ruokaansa vielä yhden betlehemiläiselementin: raastettua appelsiininkuorta.

Perunasta edes Heinimäki ei saa väännettyä Betlehem-yhteyttä, sillä on satavarmaa, ettei sikäläisillä paimenilla ollut käytössään Etelä-Amerikasta peräisin olevaa juuresta. Mutta jouluunhan kuuluu kansainvälinen meininki.

”Joulukuuseen pannaan perinteisesti koristeeksi eri maiden lippuja symboloimaan sitä, että joulun ilosanoma kuuluu koko maan piirille. ’Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja’ ei tarkoita niitä paimenia, vaan kaikkia. Näin perunakin tuo joulun ihmeeseen globaalin, ellei jopa universaalin ulottuvuuden.”

Nyt kun ollaan päästy saarnatunnelmaan alkuun, pidetään sitä yllä. Koska olemme papin kyydissä, pyydetään häneltä joulusaarna, lyhyt joulusaarna.

Tällainen siitä tuli: ”Betlehemin seimeen ihmiseksi syntynyt Jeesus on Jumala meitä varten. Tämä on joulun sanoma. Jumala on sinua varten. Sinun ei tarvitse kohota korkeampiin sfääreihin päästäksesi häntä lähelle. Ihmistä rakastava Jumala tulee sinun luoksesi sinua varten, missä oletkin.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
Luetuimmat - Kuukausiliite

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    2. 2

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    3. 3

      Kiinalaiset kalastajat ovat alkaneet saada verkkoihinsa saaliiksi mini­sukellus­veneitä, joista valtio maksaa mittavan löytö­palkkion

    4. 4

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    5. 5

      Moni suomalaismies etsii rakkautta Thaimaasta, ja nyt Thaimaan suositut naistubettajat kertovat, miten napataan hyvä länsimaalainen mies

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    7. 7

      Taikinan vaivaaminen onkin turhaa: ilmava ja rapeakuorinen pataleipä valmistuu odottamalla

    8. 8

      Malmin kentän vihkiäisistä kului vain pari päivää, kun ensimmäinen lentäjä kuoli: Urheilukoneen rysähdys oli vasta alkua turmasumalle

    9. 9

      Presidentti Halonen epäilee Haaviston toimien tutkintaa presidenttipeliksi

    10. 10

      Valtakunnansovittelijalle poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä, työntekijä­liitoista väläytellään jo toiveita sovittelijan vaihtamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    2. 2

      Tutkijat: Etelämantereella havaitut hiukkaset uhmaavat fysiikan teorioita

    3. 3

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    4. 4

      Helsingin kaduille putkahti näkymä suoraan Kekkosen Suomesta: Joni Heikkilä tekee bisnestä taksilla, jollaista ei uskoisi enää näkevänsä

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläinen yritys ei ole saanut yhtään kirjettä postissa kuukauteen – ”Olemme jo epätoivoisia”

    7. 7

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    8. 8

      Idiootit ympärilläni -menestyskirja ei kestä tieteellistä tarkastelua, sanovat asiantuntijat – ”Vertautuu horoskooppeihin”, sanoo suomalaispsykologi

      Tilaajille
    9. 9

      Järeästi varustautuneet poliisit rynnivät turhaan omakotitaloon Vantaalla: Taustalla yleistyvä ilmiö, joka työllistää virkavaltaa

    10. 10

      Kokeile tätä: yllättävä perusaines tekee broilerin koipireisille ihmeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Hiekanharmaassa toimistobunkkerissa lymyää ”kirjastojen kirjasto”, kaksi miljoonaa kirjaa ja mäkihypyn entinen maailmanmestari

      Tilaajille
    3. 3

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    8. 8

      Tietynlainen treeni saa energiankulutuksen roihuamaan jopa päiviksi – Tästä on kyse jälkipoltoksi kutsutussa ilmiössä

      Tilaajille
    9. 9

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    10. 10

      Kansanedustaja Anna Kontula otettiin kiinni Israelissa, aikoi tunkeutua Gazaan laittomasti

    11. Näytä lisää