Kuukausiliite

Olipa se hullu vuosi

Vuosi 1968 tunnetaan historiassa hulluna vuotena, sillä kansa lähti kadulle joka puolella maailmaa. Mielenosoituksissa vastustettiin epätasa-arvoa, kapitalismia, sotia, ympäristötuhoja ja eliittiä. Kansa nousi autoritaarisia hallintoja vastaan. Niin tapahtui myös vuonna 2019.

Brasilia 1968:

”Sadantuhannen marssilla” kansalaiset kapinoivat sotilasdiktatuuria vastaan. 

Brasilia 2019:

Mielenosoittajat marssivat presidentti Jair Bolsonaron diktaattorimaista vallankäyttöä vastaan.

Britannia 1968:

Lontoossa osoitettiin mieltä monesta syystä, mutta Euroopan tulliliittoon liittyminen ei juurikaan herättänyt tunteita.

Britannia 2019:

Lontoossa osoitettiin mieltä monesta syystä, ja etenkin Euroopan unioni tulliliittoineen herätti suuria tunteita.

Espanja 1968:

Vasemmisto kapinoi Francon keskusvaltaa vastaan muun muassa Kataloniassa.

Espanja 2019:

Katalonia protestoi itsenäisyyden puolesta Madridin keskusvaltaa vastaan.

Etiopia 1968:

Eri kansanryhmät, kuten amharat ja oromot, kapinoivat monietnistä liittovaltiota vastaan.

Etiopia 2019:

Eri kansanryhmät, kuten amharat ja oromot, kapinoivat liittovaltiota vastaan.

Etelä-Afrikka 1968:

Mustat opiskelijat järjestäytyivät valkoisten vallanpitäjien harjoittamaa rasismia vastaan.

Etelä-Afrikka 2019:

Mellakat muualta Afrikasta tulleita maahanmuuttajia vastaan johtivat väkivaltaan.

Jugoslavia 1968:

Belgradissa opiskelijoiden mielenosoitukset uudistusten puolesta johtivat poliisin väkivaltaan.

Serbia 2019:

Belgradissa opiskelijoiden uudistusvaatimukset johtivat poliisin väkivaltaan.

Irak 1968:

Heinäkuun 17. päivän vallankumous syöksi korruptoituneena pidetyn hallituksen vallasta.

Irak 2019:

Kansa osoitti mieltään korruptoituneena pidettyä hallitusta vastaan.

Kiina 1968:

Puhemies Mao Zedong lietsoi nuoria kulttuurivallankumoukseen kapitalisteja vastaan.

Hongkong 2019:

Asukkaat protestoivat kommunistijohtoisen Kiinan valtaa vastaan.

Kongo 1968:

Poliisi käytti väkivaltaa hallitusta vastustavia mielenosoittajia kohtaan.

Kongo 2019:

Poliisi käytti väkivaltaa hallitusta vastustavia mielenosoittajia kohtaan.

Meksiko 1968:

Mielenosoitukset hallitusta ja kalliita olympialaisia vastaan johtivat Tlatelolcon verilöylyyn.

Meksiko 2019:

”Glitter-vallankumouksen” marssit vaativat loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle.

Neuvostoliitto 1968:

Poliisi otti Moskovassa kiinni seitsemän mielenosoitukseen osallistunutta ihmistä.

Venäjä 2019:

Poliisi otti Moskovassa kiinni yli 600 mielenosoitukseen osallistunutta ihmistä.

Puola 1968:

Maaliskuun marssilla opiskelijat ja älymystö protestoivat kansalaisoikeuksien puolesta.

Puola 2019:

Äärioikeisto protestoi kaduilla seksuaalivähemmistöjen kansalaisoikeuksia vastaan.

Pohjois-Irlanti 1968:

Marssi Derryssä johti väkivaltaan, ja The Troubles -aikakausi alkoi.

Pohjois-Irlanti 2019:

Marssi Derryssä johti väkivaltaan ja pelkoon siitä, että kansanryhmien kiistat alkavat uudestaan.

Ranska 1968:

Opiskelijat ja työläiset kapinoivat epätasa-arvoista yhteiskuntaa ja rahavaltaa vastaan.

Ranska 2019:

Keltaliivit mellakoivat epätasa-arvoista yhteiskuntaa ja rahavaltaa vastaan.

Länsi-Saksa 1968:

Yliopistoprotesteissa vaadittiin, että virkamiehet, joilla on natsimenneisyys, täytyy erottaa.

Saksa 2019:

Äärioikeisto marssi Itä-Saksassa natsismin puolesta virkavaltaa vastaan.

Suomi 1968:

Opiskelijat valtasivat Vanhan ylioppilastalon ja vaativat uudistuksia opetukseen.

Suomi 2019:

Koululaiset lakkoilivat ja osoittivat mieltään vaatien toimia ilmastonmuutosta vastaan.

Tšekkoslovakia 1968:

Prahan kevään kansannousu vaati uudistuksia sosialismiin mutta johti siihen, että Varsovan liitto miehitti maan.

Tšekki 2019:

Yli 200 000 ihmistä marssi hallituksen epädemokraattista vallankäyttöä vastaan.

Yhdysvallat 1968:

Jakautunut kansa protestoi muun muassa kansalaisoikeuksia, Vietnamin sotaa, rasismia, huumeita, aseita, ympäristöä ja seksuaalivapauksia koskevissa asioissa.

Yhdysvallat 2019:

Jakautunut kansa protestoi muun muassa kansalaisoikeuksia, sotia, rasismia, huumeita, aseita, ympäristöä ja seksuaalivapauksia koskevissa asioissa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    2. 2

      Kirjeenvaihtajan kommentti: John Boltonin paljastus on uutis­pommi, joka voi muuttaa Trumpin oikeuden­käynnin kulkua

      Tilaajille
    3. 3

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    4. 4

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    5. 5

      Luisteluvalmentaja Mirjami Penttisen seuran hallitus erosi yllättäen: syynä seuran jakautuminen kahteen leiriin – osa vanhemmista tyrmistyi

    6. 6

      Karamellisoidusta sipulista syntyy huiman hyvä pastakastike, ja nopeimmillaan se valmistuu kymmenessä minuutissa

    7. 7

      Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen perussuomalaisten kansanedustajasta

    8. 8

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    9. 9

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    10. 10

      Markus Tietäväinen jäi jumiin ”aavemaiseen” Wuhaniin ja kertoo, minkälaista on opiskelijan arki eristetyssä miljoona­kaupungissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koripallolegenda Kobe Bryant on kuollut – yhdeksän henkeä vaatineessa helikopteriturmassa kuoli myös Bryantin tytär

    2. 2

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    3. 3

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    4. 4

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    6. 6

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    7. 7

      Sata vuotta sitten New Yorkin yläluokkaa palveli oireeton kokki Mary Mallon, joka oli historian kenties pahin suurtartuttaja: isäntäperheet sairastuivat vuorotellen vaaralliseen tautiin

    8. 8

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    9. 9

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    10. 10

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    3. 3

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    4. 4

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää