Saska Saarikoski kertoo elämästä koronaviruksen aikana, 9. päivä: Helsinki on autio, mutta keskiviikkona tuli kevät - Kuukausiliite | HS.fi
Kuukausiliite|Poikkeustilassa

Saska Saarikoski kertoo elämästä koronaviruksen aikana, 9. päivä: Helsinki on autio, mutta keskiviikkona tuli kevät

Juttusarjassa tarkkaillaan kriisiä läheltä ja kaukaa.

Julkaistu: 25.3. 16:11

Keskiviikkona kevät saapui Helsinkiin kovan tuulen mukana lännestä. Lämpömittari kipusi seitsemään asteeseen. Krookukset puskevat mullasta, pensaissa silmut pullistelevat ennen kuin kohta räjähtävät.

Viikonlopuksi odotetaan aurinkoa ja 9–10 lämpöastetta.

Normaalisti helsinkiläiset parveilisivat jo kaduilla ja puistoissa. Ihmiset istuisivat puistonpenkeillä ja kohottaisivat kasvonsa kohti aurinkoa.

Tuulensuojaisella terassilla voisi jo siemaista kevään ensimmäiset kuohuviinit. Turistit vaeltaisivat muurahaisina edestakaisin reittiänsä Kauppatorilta Mannerheimintielle.

Mutta nyt kaikki on toisin.

Keskiviikkona puoliltapäivin Helsingin keskustassa on lähes autiota. Kauppatorilla on vain pari kävelijää, mutta on siellä sentään kolme oranssia telttaa: Tuomaan kala, J. Vaahtokarin hillo- ja perunatiski ja Toripoikien kahviteltta.

Mika Purhonen on pyörittänyt kahvilaansa jo 18 vuotta. Hänellä on vakituinen asiakaskunta, johon kuuluu lähialueen työssäkäyviä ja eläkeläisiä, mutta ei juuri ulkomaisia turisteja.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin on käynyt kupposella aina silloin tällöin, viimeksi syksyllä. Kahvilanpitäjä näyttää presidentin valokuvan.

Nyt monet vakituisista ovat jääneet pois, mutta eivät sentään ihan kaikki. Siksi Purhonen haluaisi pitää kahvitelttansa auki.

”On luvattu hyviä ilmoja. Sääli, jos tässä joudutaan ihan totaalisulkemiseen”, Purhonen sanoo.

Torikauppiaat ovat kuin karhut, jotka saalistavat kesällä ja laihtuvat talvella. Kauppatorilla sesonki kestää pääsiäisestä silakkamarkkinoihin lokakuun toisella viikolla. Sinä aikana pitäisi tehdä koko vuoden rahat.

Purhonen sanoo, että maaliskuuhun päästäessä kauppiaan rahat ovat aina lopussa ja visaakin on vinguteltu. Mutta ei hätää: onneksi sitten tuleekin jo kevät!

Purhonen on pyytänyt Hannes-poikaansa näyttämään viestiä, jonka kahvilanpitäjä on kirjoittanut mustalla tussilla pahvilaatikon pohjaan:

Ne tahot, jotka polkevat perustuslakia tuhoten pk-yrityksiä saavat tähän yritykseen porttikiellon v. 2020 loppuun! (Mikäli ollaan vielä olemassa!!)

”Meidän asiakkaissa on aika paljon lähellä olevien ministeriöiden virkamiehiä”, Purhonen sanoo ja virnistää kuin susi.

Kahvilanpitäjän kuuluu olla mukava kaveri, ja sellainen Purhonen selvästi on. Tai ainakin haluaisi olla, mutta juuri nyt se on kovin vaikeaa. Levottomasti väpättävä jalka kavaltaa, että miehen sisällä vellovat valtavat tunteet.

Kahvilanpitäjän mielestä yrittäjien perustuslaillisia oikeuksia ollaan polkemassa liian kevyesti, jos hallitus määrää kaikki ravintolat ja kahvilat suljettaviksi.

”Se on tähän tilanteeseen liian kova ase. Minusta silloin pitäisi olla kyse jostain rutosta tai vieraan maan hyökkäyksestä.”

Kahvilanpitäjän tunnekuohun ymmärtää, sillä jos täyskielto tulee, hän joutuu ensimmäiseksi antamaan lomautusilmoituksen omalla pojalleen. Ja millä poika sitten maksaa vuokransa?

”Jos se kielto on pelkkä huhtikuu, selvitään ehkä ruhjeilla, mutta jos mennään kesäkuun alkuun…”, Purhonen jättää lauseensa kesken.

Jos ihmiset eivät saa enää istua sisällä teltassa, Purhonen suunnittelee avaavansa kahvikioskin, josta kevätkävelijät voivat ostaa kahvin ja pullan mukaan.

”Voisiko kioskin edessä jokin pallikin?” Purhonen miettii. ”Onhan puistoissakin penkkejä...”

Havis Amanda keimailee kevätauringossa keskellä vedetöntä allastaan aivan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Viime vuonna Manta oli kovilla, kun torilla tavattiin niin vappuna, jääkiekon MM-juhlissa kuin syksyllä jalkapallon EM-kisapaikan varmistuttua.

Nyt jääkiekkokisoja ei pidetä, jalkapalloturnaus on lykätty ja vappukin vietetään kai virtuaalisesti. Mantalla on nyt välivuosi – ja niin taitaa olla meillä kaikilla.

Espan puistossa oransseja penkkejä on vieri vieressä, mutta niillä istuu vain muutama ihminen, kaukana toisistaan.

Verkossa leviää nyt sellainen peli, jossa pallot törmäilevät toisiinsa ja tartuttavat toisiinsa koronan. Pelillä näytetään, kuinka nopeasti tauti leviää, jos törmäyksiä ei rajoiteta.

Ulkona liikkuvat helsinkiläiset ovat kai sellaisia viruspalloja, tosin yhdellä erolla. Toisin kuin pallot, ihmiset osaavat välttää törmäilemistä, ja juuri niin he nyt tekevät.

Kun kaksi ihmistä sattuu jalkakäytävällä vastakkain, molemmat väistävät hiukan sivulle kuin hovitanssissa. Puistossa kukaan ei istu toisen viereen, ja kahvilassa jokainen asettuu niin kauas muista kuin mahdollista.

Ihmisten huomio on nyt keskittynyt hallituksen määräämiin kieltoihin ja rajoituksiin, mutta kuinka suuri merkitys taudin leviämiseen on näillä miljoonilla pienillä ja taitavilla väistöliikkeillä? Ehkäpä suurempi kuin on ymmärretty.

Täydestä ulkonaliikkumiskiellostakin on ollut jo puhetta. Sellainen on nyt päällä esimerkiksi Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa.

Kun tiistain A-studiossa keskusteltiin erilaisista rajoituksista, HUS:n toimitusjohtaja Juha Tuominen huomautti, että Suomeen ulkonaliikkumiskieltoa on ehkä turha säätää. Suomalaisia on niin vähän ja Suomi on niin suuri, että me emme ole ulkotiloissa kovin lähellä toisiamme.

Jopa vanhat ja riskiryhmiin kuuluvat voivat liikkua ulkona, kunhan he pysyvät riittävän kaukana muista. Ja senhän me suomalaiset kyllä osaamme.

Italialaisen Irene Vellan runo kansasta koronan kourissa on levinnyt viime päivinä Suomessakin Iida Riekon vapaana käännöksenä. Näin se runo alkaa:

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni, ihmiset eivät menneet enää ulos. / Mutta kevät ei tiennyt siitä mitään. / Ja kukat alkoivat avautua / aurinko alkoi loistaa / ja pääskyset palasivat.

Se kevät on nyt tullut Helsinkiin. Eikä se tosiaan tiedä mitään taudista. Kevät tekee työnsä, ja tuo meille vielä kesän.