Saska Saarikoski seuraa elämää koronaviruksen aikana, päivä 11: Kriisi jakoi suomalaiset heti kahtia meihin ja muihin - Kuukausiliite | HS.fi
Kuukausiliite|Poikkeustilassa

Saska Saarikoski seuraa elämää koronaviruksen aikana, päivä 11: Kriisi jakoi suomalaiset heti kahtia meihin ja muihin

Julkaistu: 29.3. 2:00

Tehdäänpä pieni testi. Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä?

1. Uusmaalaisten korkeat koronatartuntaluvut ovat pitkälti seurausta heidän omasta käytöksestään, esimerkiksi vilkkaasta ulkomaanmatkailusta.

2. Tehosairaanhoidon resurssit pitää varata ensi sijassa oman alueen (esimerkiksi maakunta) asukkaille. Muualla maassa luvatta liikkuvilla uusmaalaisilla ei pidä olla niihin samaa oikeutta kuin alueen omilla asukkailla.

3. Ulkomailla vakituisesti tai osan vuotta asuvia suomalaisia ei tule auttaa Suomeen, eikä heillä pidä olla samaa oikeutta tehosairaanhoitoon kuin vakituisesti Suomessa asuvilla.

4. Muualla maassa liikkuvien ulkomailta saapuneiden ja uusmaalaisten olisi syytä käyttää jotain näkyvää tunnistetta, jotta muut ihmiset osaisivat varoa koronavirustartuntaa.

Tämän kevään koronakriisi on muistuttanut valtavaa sosiaalipsykologista koetta, jossa tutkitaan ihmisten käyttäytymistä kriisitilanteessa.

Se tuo mieleen monet sosiaalipsykologian klassiset kokeet, kuten Jane Elliottin kokeen sinisilmäisistä ja ruskeasilmäisistä koululaisista (1968), Henri Tajfelin kokeen sisä- ja ulkoryhmien synnystä (1970) ja Philip Zimbardon johdolla tehdyn Stanfordin vankilakokeen (1971).

Näillä kuuluisilla kokeilla ja monilla muilla samanlaisilla on opittu ymmärtämään sosiaalisten ryhmien muodostumista ja toimintaa. Henri Tajfelin ja John Turnerin sosiaalisen identiteetin teorian mukaan ihmiset määrittelevät itsensä ryhmäjäsenyyksiensä avulla ja suosivat omia sisäryhmiään ulkoryhmien kustannuksella.

Maailman jakaminen ”meihin” ja ”niihin” on ihmiselle niin luontaista, että sen uskotaan periytyvän savannien metsästäjälaumoista – tai vieläkin kauempaa. Samanlaista käytöstä on havaittu pienillä lapsilla ja jopa kapusiiniapinoilla.

Usein ryhmät syntyvät jonkin näkyvän piirteen, kuten sukupuolen, ihonvärin tai kansallisuuden perusteella, mutta erotteluperusteeksi kelpaa oikeastaan mikä tahansa asia.

Omassa kokeessaan Henri Tajfel jakoi koehenkilöt kahteen ryhmään sen mukaan, mitä mieltä he olivat kahden kuvataiteilijan teoksista. Taiteilijat olivat Paul Klee ja Wassily Kandinsky. Kokeen seuraavassa vaiheessa huomattiin muutos: koehenkilöt alkoivat arvioida myönteisemmin niitä, joilla sattui olemaan samanlainen taidemaku kuin heillä.

Samanlaisia kokeita on tehty myöhemmin monta, ja ne ovat vahvistaneet Tajfelin johtopäätökset: kun ihmiset jaetaan meihin ja niihin, ihmiset alkavat suosia omaan ryhmäänsä kuuluvia.

Ryhmiin aletaan myös nopeasti liittää moraalisia määrittelyjä. Oman ryhmän jäsenet nähdään rehellisempinä, rauhallisempina, luotettavampina ja ystävällisempinä kuin ”ne”.

Tässä päästään Tajfelin sosiaalisen identiteetin teorian ytimeen: kun ihmiset sulautuvat osaksi omaa ryhmäänsä, oman ryhmän pitäminen hyvänä tarkoittaa sitä, että ihminen pitää hyvänä myös itseään. Näin ihmisen omakuva rakentuu ryhmään kuulumisen kautta.

Oman ryhmän arvostamisen kääntöpuolena on ulkoryhmää kohtaan tunnettu torjunta, jopa viha. Ihmiset ovat sellaiseen erityisen alttiita tilanteissa, joissa kokevat itsensä uhatuiksi.

Tutkimusten mukaan erityisesti kriisitilanteissa muiden ryhmien halveksiminen saa ihmisen tuntemaan oman olonsa paremmaksi. Se koskee varsinkin niitä ihmisiä, joilla on taipumusta mustavalkoiseen, hierarkkiseen ja autoritääriseen ajatteluun.

Uudenmaan ja muun Suomen väliin vedetty raja muistuttaa paljon Henri Tajfelin koejärjestelyä. Maakuntarajat ovat Suomessa käytännössä kadonneet, joten esimerkiksi uusmaalaisuus ei ole pitkään aikaan ollut mikään todellinen identiteetti.

Harva muistaa, että uusmaalaisten lipussa on vene kahden virran välissä, ja vielä harvempi, että Uudellamaalla on maakuntaeläin (siili), maakuntalintu (mustarastas), maakuntakala (kuha), maakuntakukka (valkovuokko), maakuntakivi (sarvivälke) ja maakuntajärvi (Tuusulanjärvi).

Entä kuka muistaa Uusmaalaisten laulun sanat? Uusmaa Suomen kruunussa on helmi kirkkahin, / täällä kukkaan puhkeaapi tiede, taidekin, / tääll’ on Suomen pää ja sydän, into hehkuvin, / lempi lämpöisin.

Nyt tällainen mielivaltainen raja on kuitenkin vedetty karttaan, ja sitä vartioidaan poliisien voimin. Sosiaalipsykologit voivat nyt alkaa testata teorioitaan tositilanteessa. Toivottavasti aineiston keruu on jo yliopistolla täydessä käynnissä.

Itse en ole mikään tutkija, mutta jo satunnaisellakin seurannalla median kommenttipalstoilta ja sosiaalisesta mediasta voi huomata, että mielipiteet ovat kulkeneet juuri siihen suuntaan kuin tutkimukset ennustavatkin.

Suomalaiset ovat kyselyjen mukaan valmiita ankariin toimiin. Koronakriisiä kuvaillaan militaristisin termein ”sotana” tai ”taisteluna”. Keinot, jotka täytyy ottaa käyttöön, ovat ”kovat” tai peräti ”kaikki”.

Muut kansat eivät suomalaisten mielestä ole yhtä tehokkaita kuin suomalaiset. Esimerkiksi italialaisten tartuntalukuja on selitetty maan kulttuurilla, kuten jatkuvalla halailulla ja pussailulla sekä sukupolvien asumisella saman katon alla.

Ruotsalaisia taas on epäilty liian pehmeiksi ja mukavuudenhaluisiksi ja arveltu heidän joutuvan vielä katumaan torjuntatoimiensa lepsuutta.

Koska rajat on suljettu, ulkoryhmiä kohtaan tunnettu epäluulo ei tällä kertaa kuitenkaan suuntaudu pääosin ulkomaalaisiin vaan muihin suomalaisiin.

Ulkomailta palaavista suomalaisista on puhuttu ”tartuttajina”. Tätä jopa 200 000 ihmisen suuruiseksi arvioitua ryhmää on pidetty merkittävänä syyllisenä epidemian leviämiseen. Jatkossa tulijat aiotaan panna valvottuun pakkokaranteeniin, siis lukkojen taakse.

Keski-Euroopan hiihtokeskuksista on puhuttu ”viruslinkoina”. Esimerkiksi Kauniaisten virustartuntoja selitetään vauraan kaupungin asukkaiden hiihtoharrastuksella.

Lappiin lomalle matkustavista eteläsuomalaisista on puhuttu ”tulvana”, ”vyörynä” tai jopa ”kansainvaelluksena” – joka on pakko pysäyttää. Käytetyt termit ovat hyvin samanlaisia kuin ne, joita käytettiin viisi vuotta sitten Suomeen pyrkineistä pakolaisista.

Myös kesämökeillä olevia eteläsuomalaisia kuvataan tartuntariskiksi, koska epäillään heidän käyvän apteekissa tai ruokakaupassa ”lähmimässä” tavaroita ja levittämässä virusta.

Sama ilmiö toimii myös toisinpäin. Viime päivinä helsinkiläiset ovat alkaneet puhua ikävään sävyyn muualla maassa asuvista ja heitellä vitsejä Etelä-Suomen itsenäistymisestä.

Millaista keskustelua käydään siinä vaiheessa, kun koronaepidemia on kääntynyt laskuun Uudellamaalla ja HUS:n hengityskoneita tarvitaan muualla Suomessa?

Entä millaisia pitkän ajan vaikutuksia tällä kriisillä on eteläisen Suomen ja muun Suomen suhteisiin – esimerkiksi maan sisäisiin tulonsiirtoihin?

Ulkoryhmien torjunta ei tietenkään ole ainoa kiinnostava ilmiö, josta sosiaalipsykologit saavat nyt tutkimusaineistoa. Yhtä kiinnostavaa on tutkia ryhmien sisäistä toimintaa.

Tyypillisesti ulkoinen kriisi vahvistaa ryhmän sisäistä yhteenkuuluvaisuudentunnetta ja solidaarisuutta, mistä näkyykin merkkejä esimerkiksi naapuriapuna tai oman alueen pienyrittäjien tukemisena.

Samalla vahvistuu kuitenkin sosiaalinen kontrolli: jos et noudata yhteisiä sääntöjä, et kuulu enää meihin. Siitäkin näkyy esimerkkejä vaikkapa puhuttaessa baareista, yökerhoista tai ”kuppiloista”.

Moni ihminen ahdistuu, jos toiset eivät suhtaudu tilanteeseen omasta mielestä tarpeeksi vakavasti. Kurittomuuden kitkemiseksi voidaan kannattaa ankariakin rangaistuksia.

Stanfordin vankilakoe jouduttiin keskeyttämään, kun koehenkilöinä toimineet opiskelijat olivat valmiita satuttamaan toisiaan liian julmasti.

Itse olen toimittajana ihmisten kanssa keskustellessani ehtinyt jo törmätä hämmästyttävän jyrkkiin asenteisiin hoidon priorisoinnin suhteen.

Eräs keski-ikäinen mies oli vahvasti sitä mieltä, että hengityskoneet pitää ensisijaisesti varata ei-tupakoiville potilaille, koska tupakoijat ovat omilla toimillaan kasvattaneet omaa terveysriskiään. Diabeetikkojen suhteen mies olisi ollut valmis joustamaan, koska osa sairaudesta liittyy perintötekijöihin.

Koronakriisiä on Suomessa takana vasta kaksi viikkoa. Todella raskaat ajat ovat vasta edessä. Siksi nyt on hyvä hetki pysähtyä, vetää syvään henkeä ja miettiä, keitä me oikein olemme.

Vastaukset jutun alussa olleisiin neljään kysymykseen eivät löydy tältä palstalta huomenna. Ne löytyvät sydämistämme.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luetuimmat - Kuukausiliite

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat