Maukas matkamuisto - Kuukausiliite | HS.fi

Meeri Koutaniemen ja Sami Yaffan kotona on uusi perheenjäsen. Papu on alle vuoden ikäinen dobermanni.­

Maukas matkamuisto

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi tuo reissuiltaan myös reseptejä, ja näillä georgialaisilla munakoisorullilla hän hurmasi puolisonsa Sami Yaffan.


2.1. 2:00 | Päivitetty 13:29

Vastaanotto on lämmin, jopa kostea. Kymmenen kuukautta vanha, maitosuklaan värinen dobermanni Papu vähät välittää turvaväleistä ja moiskauttaa karhean kielipusun poskelle jo eteisessä.

”Se on vähän tuommoinen”, valokuvaaja Meeri Koutaniemi sanoo ja hymyilee. ”Tervetuloa meille.”

Koutaniemi on asunut Helsingin Katajanokalla jo muutaman vuoden. Papu-koiran lisäksi hän jakaa kodin puolisonsa, muusikko Sami Yaffan kanssa. Yhdellä silmäyksellä käy selväksi, mikä pariskuntaa yhdistää.

Matkustaminen. Tilava kaksio on täynnä riemunkirjavia matkamuistoja maailmalta: kimalteleva mosambikilainen pallokalavalaisin, Mallorcalla paperimassasta valmistettu vaaleanpunainen lisko, naamioita, soittimia ja tyynyjä kaikissa sävyissä ja kuoseissa. Samaa rehevää tyyliä pariskunta toteuttaa myös keittiössä.

”Minulla on jo vuosien ajan ollut tapana tuoda kaikilta matkoiltani mausteita ja tahnoja”, Koutaniemi selittää ja kaataa teetä pieniin, värikkäisiin kuppeihin.

Reissuiltaan Kouta­niemi kerää myös reseptejä. Hänen dokumentaariset kuvausmatkansa ovat jopa kuukausien mittaisia. Tavoitteena on päästä sisälle paikalliseen elämään. Usein se onnistuu juuri arkiaskareiden kautta. Siksi Koutaniemi on pyytänyt ihmisiä näyttämään kädestä ­pitäen, miten paikalliset ruoat valmistuvat.

Pian saamme maistaa yhtä matkamuistoruokaa. Sen nimi on badrijani nigvzit, se on peräisin Georgiasta, ja se liittyy myös Koutanimen ja Yaffan suhteen alkuvaiheisiin.

”Kyllä Meeri vähän niin kuin hurmasi mut tällä ruoalla”, huikkaa Yaffa eteisestä. Samalla hän pujottaa Papulle valjaita. Nyt on aamulenkin aika.

Meeri Koutaniemen elämän gastronomiset lähtökohdat eivät olleet lupaavat. Hän syntyi kuusamolaisen kuusilapsisen perheen kuopukseksi. Sisarusparvella oli useita harrastuksia, joten arkipäivisin ei juuri koskaan ehditty syömään yhdessä. Lämmin ruoka korvattiin muroilla ja voileivillä.

Viikonloppuisin perhe kuitenkin rauhoittui yhteisille aterioille, Koutaniemi korostaa.

Kun sisarussarjan esikoinen tuli teini-ikään, perheen ruokapolitiikka muuttui. Irene-isosiskosta tuli Kuusamon ensimmäinen vegaani, ja hän alkoi tarmokkaasti opastaa perheenjäseniään kasvisruoan maailmaan. Viisivuotiaasta Meeristä se oli ihanaa. Hän tykkäsi erityisesti leipomisesta.

”Olin niin pieni, etten yltänyt keit­tiön tasolle. Seisoin pienen jakkaran päällä ja sekoittelin Irenen kanssa muffinssitaikinoita.”

Siskon opit painuivat niin syvälle, että koko elämänsä Koutaniemi on syönyt lähinnä kasvisruokaa. Syvällisemmin hän tutustui siihen parikymppisenä, kun opiskeluajan työpaikka löytyi ekokauppa Ruohonjuuren raakaruokakahvilasta. Siellä Koutaniemi ymmärsi, miten paljon ruoka vaikuttaa hyvään oloon. Koutaniemi oli muuttanut omilleen 15-vuotiaana ja elänyt opiskeluaikana lähinnä riisimuroilla. Ne vaihtuivat terveelliseen superfoodiin.

Ruoka oli keskeisessä roolissa silloinkin, kun Koutaniemi tapasi nykyisen puolisonsa.

”Kumpikin esitteli ruoka­bravuurinsa ja samalla menneisyytensä. Istuttiin mun asunnossa maailmankartan alla, syötiin ja kerrottiin eksoottisiin ruokiin liittyviä tarinoita.”

Ja vaikka Sami Yaffa oli ehtinyt käydä miltei jokaisessa maailmankolkassa, Koutaniemi pääsi esittelemään hänelle Georgian.

Badrijani nigvzit tarkoittaa täytettyjä muna­koisorullia, ja munakoisojen itkettäminen eli suolaamalla nesteen poistaminen on tärkeä homma. Ei oikeastaan maun takia, sillä nykyään Suomessa myytävät munakoisot eivät ole erityisen kitkeriä.

Meeri Koutaniemi ottaa munakoisoihin pannulla rutkasti väriä. Cayennepippuria voi lisätä täytteeseen oman maun mukaan.­

”En halua ruoasta liian öljyistä, ja kun itketys on tehty oikein, niin munakoisot imevät itseensä vähemmän öljyä paistettaessa.”

Munakoisorullat voi syödä yhtä hyvin kylminä kuin kuumina, ja ne sopivat välipalaksi, alkuruoaksi tai naposteltavaksi illanistujaisiin. Mutta miten resepti on päätynyt Koutaniemen päiväkirjan sivulle?

”Olin vuonna 2013 Georgiassa kuvaamassa reportaasia suufilaisuudesta. Asuimme Pankisin solassa paikallisen suufilaisen perheen luona, ja heidän mummonsa teki meille uskomattomia aterioita. Pyysin häntä opettamaan minulle niiden ruokien tekoa.”

Ruoka ei nyt maistu aivan samalta kuin matkalla, sillä lähimarketista ei löytynyt sarviapilaa, joka on Georgiassa tärkeä mauste. Täytteen yrttejä voi vaihdella sen mukaan, mitä on saatavilla. Ja tahnan voi toki tehdä morttelissa perinteiseen tapaan, mutta sauvasekoitin ajaa asian.

Kuten matkakertomuksissa yleensä, yksityiskohtia tärkeämpää on tunnelma — ja tietysti maku. Se on enemmän kuin kohdallaan.

Luitko jo nämä?