”Olen ripeä ihminen. Puhun ja kävelen hirveää vauhtia. Nopeus näkyy myös ajattelussa. Kun kehitellään ideaa, joskus olen kärsimätön, mistä muut vielä jauhavat, koska minulle on jo selvää, miten asioiden pitää mennä.
Olen tehnyt paljon komiikkaa. Joku on joskus sanonut, ettei minun tarvitse kuin kävellä lavalle, ja yleisö alkaa nauraa. En tiedä, onko se kehu vai tarkoittaako se, ettei minua voi ottaa vakavasti. Toivon olevani samaistuttava, koska olen tavallisen näköisen.
Otin ensimmäisen tatuoinnin 18-vuotiaana. Isäni sanoi joskus pojalleni vitsillä, että hän saa selästäni joskus hyvän lampunvarjostimen.
Vanhemmiten olen alkanut tarkkailla enemmän kehoani ja sen eri osien yhteyksiä toisiin. Kun kohtuni poistettiin, pohdin, mitä muut elimet tuumaavat, kun yksi katoaa joukosta. Vatsaan jätettiin munasarjat ja -rakkulat. Mihin kypsyvä munasolu joutuu? Pyöriikö paniikissa, kun ei ole ulospääsyä?
Teatterissa kynnys esityksen perumiseen on ollut hirveän korkea. Jos on siinä kunnossa, että saa repliikit ulos suusta, lavalle mennään. Kerran nilkkani murtui päivää ennen esitystä. Pyysin lääkäriltä kunnon kiristykset, kun pitää pian olla lavalla. Tätä kulttuuria korona varmaan muuttaa.”