Punapääoma oli sana, joka sai takavuosina porvarien karvat pystyyn. Punapääomalla tarkoitettiin työväenliikkeen yhtiörypästä, johon kuuluivat muun muassa osuuskauppaliike Eka, vakuutusyhtiö Kansa, rakennusliike Haka ja STS-Pankki.
Se oli suuri ja vaikutusvaltainen yrityskeskittymä. Yritykset näyttivät niin vahvoilta, että kilpailijat pelkäsivät punapääoman jonain päivänä valtaavan koko elinkeinoelämän.
Suotta hätäilivät. Punapääoma näytti mahtavammalta kuin se oikeasti oli. Näin voi päätellä vasta ilmestyneestä historiankirjasta Punapääoman linnake – työväen osuustoiminnan dramaattiset vaiheet (Siltala).
Tohtori Anitra Komulaisen kirjoittama kirja kertoo, miten työväen yritystoiminta syntyi ja kasvoi sadassa vuodessa suureksi tekijäksi. Kirjassa paljastetaan myös salattu puoli. Firmoissa tehtiin paljon virheitä, joita peiteltiin, ja jatkettiin entistä menoa lisävelalla. Toimintaa oli paljon, omaa rahaa kertyi niukasti.
Linnake paljastui heikoksi juuri silloin, kun pääomaa olisi eniten tarvittu, 1990-luvun alun lamavuosina. Kun omaa rahaa ei ollut, yritysrypäs meni nurin lähes kokonaan.
Laman jälkeen oli jäljellä enää rippeitä: hotelleja, ravintoloita ja kauppoja.
Porvarilliset kilpailijat ilkkuivat niin innokkaasti, että presidentti Mauno Koivisto puhisi lehtihaastattelussa: ”Punapääoman haudalla pidetään riekkujaisia.”
Vaan kuinkas sitten kävikään?
Osuuskunta Tradekaan jäänyttä pesämunaa vaalittiin ja varjeltiin kuin silmäterää. ”Osuuskunnan uusi valinta oli omistajaosuuskuntatoiminta aiemman kuluttajaosuustoiminnan asemasta”, historiankirjoittaja Anitra Komulainen kuvaa 2000-luvun alussa tehtyä muutosta. Uusi ohjenuora oli, ettei koskaan enää jouduta yhtä huonoon jamaan kuin 1990-luvulla.
Kun työväen osuustoiminta oli takavuosina laajentunut jatkuvasti uusille aloille ja alueille, Tradeka supisti toimintaansa. Osuuskunta myi ensin kaupat ja vuonna 2017 ravintolat ja hotellit (muun muassa Cumulukset ja Rantasipit).
Osuuskuntaan jäi vain vähän toimintaa, vaikka kaupoista oli kassaan kertynyt paljon rahaa. Tradeka ryhtyi toimimaan samalla tavalla kuin monien vanhojen kapitalistisukujen, esimerkiksi Ahlströmien ja Ehrnroothien, sijoitusyhtiöt. Varat sijoitettiin harkiten, kohteet valittiin huolella ja pääomaa kasvatettiin suunnitelmallisesti. Vanha raha poiki uutta rahaa.
”Olen koko ikäni tehnyt töitä punapääomalle, mutta nyt vasta ensimmäisen kerran näen sitä”, tokaisi juristi Heikki Venho ennen kuin päätti pitkän uransa Tradeka-yhtymän sijoitusjohtajana.
Vanhojen kapitalistien tavoin osuuskunta huolehti myös siitä, ettei kukaan ulkopuolinen päässyt linnakkeen rahoihin käsiksi.
”Kauan unelmoitu vaurauskin aiheutti harmia. Tradekan johto ja perinteiset valtiaat, Sdp:n ja Vasemmistoliiton edustajat, alkoivat pelätä rikkaan osuuskunnan valtausta ja työväen osuustoimintayritysten keräämien varojen joutumista vieraisiin käsiin. Huolta lietsoi etenkin Perussuomalaisten valtakunnallinen nousu”, Komulainen kirjoittaa.
Pelätty valtausyritys torjuttiin jo etukäteen. Punapääoma suojattiin niin monen lukon taakse, ettei sitä pysty kukaan ulkopuolinen valtaamaan.
Linnakkeessa on sijoitusomaisuutta 600 miljoonaa, ja liiketoiminnan arvo on ehkä 150 miljoonaa euroa. Osuuskunnassa on jäseniä 200 000, joten potti on runsaat 3500 euroa jäsentä kohti.
Jos Tradekaa vertaa työväen osuustoiminnan historian suuriin yrityksiin, nykyinen linnake on toiminnaltaan pieni mutta rahavaroiltaan vankempi kuin koskaan aikaisemmin. Vuosikymmeniä on puhuttu punapääomasta, vasta nyt sitä on oikeasti.