”Kimmon puuhevonen” on yksi kaikkien aikojen suosituimpia lastenlauluja – Nyt Kimmo kertoo, miten laulu syntyi ja miksi hän lapsena sitä häpesi - Kuukausiliite | HS.fi

Kimmon puuhevonen

Kun Kimmo Käyhkö täytti viisi, Kauko-setä teki hänelle laulun.

Kimmo Käyhkö sai puuhevosen lainaan Marja Usvasalolta kuvausta varten.

31.12.2021 2:00 | Päivitetty 3.1. 6:41

Huputi-huputi-heijaa / huputi-huputi-heijaa. / Hei-jaa. Näin kuuluu lastenlaulu Kimmon puuhevosen kertosäe.

Laulu kertoo Kimmosta, joka ratsastaa puuhevosellaan pelastamaan prinsessan pulasta. Sen sävelsi ja sanoitti vuonna 1952 Kipparikvartetin karhumainen basso Kauko Käyhkö, aikansa musiikkimies ja viihdeniekka.

Vaikka sävellyshetkestä on kulunut jo tovi — pian 70 vuotta — Kimmon puuhevonen on elossa vieläkin. Viimeksi siitä on tehnyt tulkinnan lastenmusiikkiorkesteri Orffit vuonna 2017.

Mutta kuka on laulun Kimmo?

No — hän on eläköitynyt espoolainen diplomi-insinööri Kimmo Käyhkö, ja neito taas on Kalevalakorun pitkäaikainen toimitusjohtaja Marja Usvasalo.

Puuhevosen näette kuvassa yllä. Kuka arvaisi, että se on oikeastaan ratikka.

Sillä 1950-luvun alussa, kun Kimmo Käyhkö ja Usvasalo olivat vasta pieniä natiaisia, heillä oli tapana leikkiä yhdessä taloyhtiön pihalla Lauttasaaressa.

”Marjalla oli puuhevonen”, aloittaa Kimmo Käyhkö.

Suosittu oli leikki, jossa Käyhkö ohjasi ratikkaa puuhevosen polkimesta, kun taas Usvasalo toimi liikennevälineessä rahastajana.

Käyhkö ja Usvasalo olivat hyviä toveruksia — yleensä. Mutta muistaa Käyhkö sellaisenkin tapauksen, että ensin kai Usvasalo sanoi jotain, ja sitten nelivuotias Käyhkö uhkasi heittää pihan soraa hänen päähänsä.

Silloin Usvasalo säntäsi itkien kotiin neljänteen kerrokseen. Käyhkö taas meni saamaan satikutia kotiinsa kaksi kerrosta alempana.

Kävi niin, että Käyhkön setä, kuulu Kauko Käyhkö kuuli tapauksesta ja leikkikaverien myrskyisestä suhteesta. Hän sai siitä inspiraation lastenlauluun. Se valmistui sopivasti veljenpojan viisivuotislahjaksi huhtikuussa 1952.

Lastenlaulut olivat harvinaisia tapauksia noihin aikoihin. Oli tietty Mikki-hiiri merihädässä ja Pieni ankanpoikanen, mutta siinäpä se sitten melkein olikin.

Niinpä lähes joka lauantai parhaaseen leikkiaikaan radion lasten toivekonsertissa soitettiin Kimmon puuhevosta, josta oli tullut heti suosittu.

Se oli Kimmo Käyhkön mielestä piinallista. ”Häpesin sitä laulua perusteellisesti ensimmäiset kymmenen vuotta. Etenkin, kun siinä oli vielä tätä romantiikkaakin.”

Kimmon setä Kauko Käyhkö vuonna 1963.

Käyhkö muistaa hyvin kuuluisan setänsä.

”Ihan pikkupoikana vähän pelkäsin Kaukoa, koska hänellä oli niin möreä ja voimakas ääni”, Käyhkö kertoo. ”Hän oli hyvin joviaali ihminen.”

Jouluisin mentiin sedän kanssa hautausmaalle kynttilöitä viemään ja käytiin taiteilijakoti Lallukassa jakamassa asukkaille joululahjoja. Siellä Kimmo Käyhkö sai nähdä monia tuttuja kasvoja Suomi-filmeistä.

Käyhkön isä, Kauko Käyhkön veli Kyösti toimi hänkin elokuva-alalla, järjestäjänä ja rooleissa. Työelämä jäi tosin repaleiseksi diabeteksen ja tuberkuloosin vuoksi.

”Isä oli pitkiä jaksoja poissa keuhkotautiparantolassa. Äiti oli käytännössä yksinhuoltaja”, sanoo Käyhkö.

Niinpä Kauko Käyhkö katsoi perheen päälle. ”Kauko kävi meillä silloin tällöin. Ja hän soitti usein — hän kutsui niitä paimensoitoiksi”, kertoo Käyhkö.

Kauko Käyhköllä itsellään ei ollut lapsia. Hän asui vaimonsa harmonikkamestari Eini Kotirannan kanssa Tapiolassa. Kimmo Käyhkö muistaa, miten sai polkupyörän ja ajeli sillä ensi töikseen setää tapaamaan.

”Kauko kutsui meidät aina Kipparikvartetin konsertteihin, ensi-iltoihin ja tapahtumiin”, hän sanoo. Olihan se aika hienoa.

Kimmo Käyhköstä tuli sittemmin diplomi-insinööri. Hän työskenteli uransa aikana mm. Kone Oy:llä verinäytteitä analysoivan laitteen parissa sekä Firskarsilla johtajana.

Rakas harrastus on golf. Judosta Käyhkö on joutunut seremoniallisia tehtäviä lukuunottamatta luopumaan.

Käyhköllä on Espoossa omakotitalonsa kellarissa musiikkihuone rumpuineen ja kitaroineen — vaikka hän sanookin, ettei ole perinyt kuulun setänsä musiikillisia lahjoja.

Sen verran nyt kuitenkin, että kun Usvasalo täytti aikanaan 60 vuotta, Käyhkö sävelsi hänelle laulun, jonka sitten esitti syntymäpäiväjuhlissa.

”Hän oli leikkikaverini.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kuukausiliite