Jörn Donnerille kirjat olivat kuin ruokaa, ja myös Max Jakobson oli homo legens eli lukeva ihminen – Molempien kotikirjastot ovat kokoajiensa näköisiä - Kuukausiliite | HS.fi

Lukeminen kannatteli aina

Max Jakobsonin ja Jörn Donnerin kotikirjastot ovat kokoajiensa näköisiä.

Max ja Marilyn Jakobsonin New Yorkin -kodissa riitti lukemista.


31.12.2021 2:00

Max Jakobson (1923–2013) ja Jörn Donner (1933–2020) kirjoittivat kymmeniä kirjoja ja tuhansia lehtijuttuja, joissa he ruotivat politiikkaa, taloutta, kansainvälisiä kysymyksiä ja historiaa. Donner kirjoitti myös romaaneja ja elokuvien käsikirjoituksia. Heitä voi kuvata latinankielisellä sanonnalla homo scribens, kirjoittava ihminen.

”Ihminen ei voi olla kirjoittava, ellei hän ole myös lukeva, homo legens”, muistuttaa professori Seppo Hentilä kirjassa Max Jakobsonin kirjasto – kokoajansa näköinen. Se kertoo nimensä mukaisesti Jakobsonin kotikirjastosta.

Hentilän teos ilmestyi kolme vuotta sitten, ja joulun alla julkaistiin kirja nimeltä Jörn Donnerin kirjasto. Tekijä on Donnerin elämäkerran kirjoittaja Kai Ekholm.

Sekä Jakobsonilla että Donnerilla oli tuhansien niteiden kirjasto. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut keräilijä, bibliofiili. Kirjat olivat työkaluja, joihin he suhtautuivat arkisesti sen mukaan, millainen arvo niillä oli omassa työssä.

”Pidin kirjoja yhtä tärkeänä kuin ruokaa”, Donner sanoi ja myönsi: ”Olin aivan pitelemätön niiden ostajana.” Hän oli jo nuorena Akateemisen kirjakaupan suurasiakas ja sellaisena hän säilyi elämänsä loppuun asti.

”Kirjastossaan vanheneva Donner oli yksityisimmillään, ilman roolia ja naamiota, valittujen seurassa, etenkin kun ihmiset ikävystyttivät ja väsyttivät häntä. Kirjasto oli ideapankki, tiedonlähde, kumppani ja turvallinen työpaikka”, Ekholm kirjoittaa.

Lukijana Donner oli kaikkiruokainen ja monikielinen. Jäämistöstä löytyi 63 alkukielistä Maigret-dekkariakin. Myös Jakobson luki useilla kielillä mutta ei juuri kaunokirjallisuutta. Poikkeuksena olivat John le Carren vakoiluromaanit, joista myös Donner piti.

”Donnerin kirjaston kirjat ovat täynnä kuuluisia post it-lappuja, merkintöjen sateenkaarimetsiä”, Ekholm kirjoittaa. Silti Donner ei vaivautunut merkitsemään käyttämiään lähteitä yhteenkään kirjoittamaansa kirjaan. Hän vihasi akateemista pikkutarkkuutta.

Jakobson teki lukemiinsa kirjoihin harvoin reunamerkintöjä. Useimmissa Jakobsonin kirjoittamissa kirjoissa oli luettelo tärkeimmistä lähdeteoksista. Viitteissä mainitut teokset löytyvät lähes poikkeuksetta kotikirjastosta.

Jörn Donnerin työhuone Helsingin Kruununhaassa oli kirjojen saartama.

Molempien pitkä kansainvälinen ura näkyy myös kirjastoissa. Jakobson oli syksyllä 1971 ehdokkaana YK:n pääsihteeriksi, mutta hävisi niukasti. Donner sai vuonna 1984 Oscar-palkinnon elokuvasta Fanny ja Alexander. Jakobson asui Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, Donner Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Saksassa.

”Saksalaisuus oli Donnerin henkinen kotimaa; hän näyttää jo nuorena ymmärtäneen sukunsa taustan ja haluan tulkita tämän elinikäisen harrastuksen myös kunnioitukseksi eurooppalaisuutta ja omaa sukua kohtaan”, Ekholm arvioi.

Jakobsonin kirjastosta löytyy runsaasti teoksia juutalaisuuden historiasta. On myös amerikkalaisten ystävien kirjoja. Henry Kissinger ja George F. Kennan olivat suosikkeja.

Kirjailijat asuivat vuosikymmeniä Helsingin keskustassa vain muutaman sadan metrin päässä toisistaan. He eivät kuitenkaan olleet järin paljon tekemisissä keskenään, vaikka Ekholm luonnehtii Jakobsonia Donnerin ystäväksi. Hentilän kirjasta ei löydy mainintaa Donnerista.

Jakobsonin kuoleman jälkeen tytär Linda Jakobson lahjoitti kirjat Kansalliskirjastoon. Kaikki kirjat on leimattu sinisellä ex libris -merkillä. Siinä pieni mäyräkoira nojaa Max Jakobsonin nimeen.

Donnerin kuoleman jälkeen perhe järjesteli kirjoja. ”Hyllyt ovat täynnä, kategoriat järjestyksessä ja kirjastossa rauha”, poika Rafael Donner kertoo ja myöntää: ”En oikeastaan tiedä, olisiko isäni halunnut tätä.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?