Valko-Venäjällä on maailman pisimpään toiminut pakolaishallitus – Kuukausiliite haastatteli sitä johtavaa presidentti Ivonka Survillaa, joka on ollut maanpaossa pikkutytöstä lähtien - Kuukausiliite | HS.fi

Valko-Venäjän oikea johtaja löytyi

Ivonka Survilla on toiminut pakolaishallituksen presidenttinä vuodesta 1997. Kuukausiliitteen haastattelussa hän kertoo vaiheikkaasta elämästään, arvostelee Valko-Venäjän nykyjohtoa ja lähettää viestin Suomelle.

Ivonka Survilla asuu Kanadassa. Sieltä käsin hän on toiminut Valko-Venäjän pakolaishallituksen presidenttinä vuodesta 1997.


31.12.2021 2:00 | Päivitetty 3.1. 10:31

Presidentti Ivonka Survilla vastaa puhelimeen Ottawassa Kanadassa. Pakolaishallituksen presidentti on tietysti jo kuullut siitä, mitä hänen maassaan on tänään tapahtunut.

”On epäinhimillistä, mitä ne roistot tekevät. Se on pahempaa kuin voi kuvitella. Sadistista.”

Oppositiopoliitikkoja on aiemmin päivällä tuomittu Valko-Venäjällä pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Ivonka Survilla on Valko-Venäjän kansallisen tasavallan presidentti.

Hänen johtamansa pakolaishallitus on maailman vanhin: se on toiminut vuodesta 1919 lähtien.

Edellisenä vuonna, maaliskuussa 1918, Valko-Venäjä oli julistautunut itsenäiseksi. Mutta jo yhdeksän kuukautta myöhemmin Venäjän bolševikkien armeija valtasi maan itäosan.

Se oli vasta alkua valkovenäläisten kärsimyksille.

Tai jatkoa. Jo ensimmäisessä maailmansodassa nykyisen Valko-Venäjän alue oli Saksan ja Venäjän armeijoiden taistelutanner. Sitä ennen Venäjä oli sortanut valkovenäläisiä sata vuotta. Ja sitä ennen maata oli toistuvasti hävitetty eri sodissa.

1920-luvun alussa Valko-Venäjästä tuli osa Neuvostoliittoa, ja 1930-luvulla valkovenäläisyyttä alettiin tukahduttaa. Maassa koettiin nälänhätä, ja kansallinen eliitti murhattiin.

”Vuonna 1937 Stalin tappoi koko älymystön. Runoilijat, kirjailijat, kaikki, jotka kirjoittivat valkovenäjäksi.”

Ivonka Survilla oli syntynyt vuotta aiemmin, vuonna 1936, mutta siinä osassa Valko-Venäjää, joka oli 1920-luvun rajanvedossa jäänyt Puolan puolelle.

Kohta raja siirtyi.

Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton solmiman Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaan Puolan itäosa kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Puna-armeija miehitti alueen syyskuussa 1939.

”Minä olin runsaan vuoden ajan neuvostoliittolainen. Siitä ajasta muistan, kuinka he tulivat, pidättivät isäni ja panivat hänet vankilaan. Ja miten äiti itki joka päivä.” Survillan isä oli voimalaitoksen pääinsinööri. Hän sai viiden vuoden tuomion.

”Äiti yritti löytää tapoja todistaa isän syyttömyys. Hän ei tuntenut neuvostojärjestelmää.”

Sitten Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941, vangit pääsivät pakenemaan ja isä palasi kotiin.

Toista kertaa isä ei halunnut Stalinin hallintoa kohdata. Kun puna-armeija kolme vuotta myöhemmin lähestyi idästä, perhe lähti miljoonien muiden tavoin pakoon kohti länttä.

Alle vuoden ikäinen Ivonka vanhempiensa kanssa Stoŭbcyn kylässä Puolan valkovenäläisalueella talvella 1936-37.

Pakomatka kesti kymmenen kuukautta. Ivonka oli kahdeksan ja hänen pikkuveljensä seitsemän, ja heillä oli vajaan vuoden ikäinen pikkusisko. Jouduttiin asumaan kuukausia ahtaissa huoneissa muiden pakolaisten kanssa.

Sitten neuvostoarmeija lähestyi taas ja oli lähdettävä. Lopulta huhtikuussa 1945 perhe pääsi pakolaisia kuljettaneeseen laivaan, joka vei heidät Tanskaan. Perheen lapset olivat sairaita. Pienin kuoli. Mutta elämä muuttui nyt hyväksi.

”Asuimme pakolaisleireillä, mutta sen jälkeen, mitä olimme kokeneet sodan aikana, Tanska oli paratiisi.”

Lapsia hoiti sairaalassa tanskalainen Hedwig-niminen sairaanhoitaja. Hedwig-tädiltä Ivonka sai joululahjaksi kauniin nuken, jota hän vain tuijotti. Hän oli unohtanut, miten leikitään. Hedwigista tuli loppuelämäkseen Ivonka Survillan ystävä

Hän oppi tanskan nopeasti.

”Puhun edelleen tanskaa kuin tanskalainen.”

Yhtä helppoa ei ollut, kun perhe siirtyi vuonna 1948 Pariisiin.

Ivonka oli 12-vuotias. Kesti kahdeksan kuukautta ennen kuin hän oli oppinut ranskan niin hyvin, että alkoi pärjätä koulussa.

Hänen oli pakko pärjätä. Perhe oli köyhä. Jotta tytär saisi helpotusta koulumaksuihin, isä lupasi, että tämä olisi mallioppilas.

Koulun jälkeen Survilla alkoi opiskella Sorbonnen yliopistossa skandinaavisia kieliä ja englantia. Mutta istui hän myös kahviloissa ja keskusteli opiskelukaveriensa kanssa Algerian sodasta, Simone de Beauvoirin feminismistä tai Brigitte Bardot’n elokuvista.

Oli 1950-luku. Hän oli rakastunut.

19-vuotias Ivonka Survilla juhli Valko-Venäjän itsenäisyyspäivää kansallispuvussa 25. maaliskuuta 1955 Pariisissa.

Janka Survilla oli opiskellut Espanjassa taloustiedettä stipendin turvin. Kenraali Francon Espanja oli perustanut radioaseman, joka antoi neuvostopakolaisten toimittaa ohjelmaa Neuvostoliittoon eri kielillä. Janka Survilla oli sen toimittaja.

Vuonna 1959 pari meni naimisiin ja asettui Madridiin. He saivat kaksi lasta ja tekivät yhdessä päivittäistä radio-ohjelmaa.

Neuvostoliitolla oli häirintälähettimiä, joilla se yritti estää ohjelman kuulumisen Valko-Venäjällä.

”Espanjalaiset eivät ole kovin täsmällisiä ajan kanssa”, Survilla sanoo. Joskus lähetykset alkoivat muutamia minuutteja myöhemmin, joskus aikaisemmin.

”Mutta nuo minuutit olivat niin vaarallisia Neuvostoliitolle, että nainen, jonka tehtävä oli huolehtia häirinnästä Minskissä, tuomittiin kymmeneksi vuodeksi Siperiaan, koska hän ei aina ollut onnistunut häiritsemään lähetystä niiden minuuttien aikana.”

Ivonka Survilla kirjoitti valkovenäjänkielistä radio-ohjelmaa Madridissa vuonna 1964.

Toisen maailmansodan aikaan monilla miehitetyillä mailla, kuten Tšekkoslovakialla, Hollannilla, Belgialla, Kreikalla ja Norjalla, oli pakolaishallitus. Norjan kuningaskin oli maanpaossa Lontoossa.

Pitkäaikaisin oli Puolan pakolaishallitus. Se perustettiin vuonna 1939, kun Saksa hyökkäsi Puolaan lännestä ja Neuvostoliitto idästä.

Esimerkiksi Hollannin ja Norjan pakolaishallitukset lopettivat toimintansa sodan päätyttyä, Puolan ei. Se ei hyväksynyt sosialistisen Puolan hallintoa seuraajakseen. Mandaattinsa se luovutti vasta Puolan demokraattisesti valitulle presidentille Lech Walesalle vuonna 1990. Samalla tavalla menetteli Viron pakolaishallitus.

Valko-Venäjän pakolaishallitus ei luovuttanut mandaattiaan vuonna 1991 itsenäistyneen Valko-Venäjän hallitukselle. Syy oli se, että Valko-Venäjästä ei tullut demokratiaa.

Siihen taas oli kolme syytä, sanoo Ivonka Survilla.

Maalta puuttui demokratian traditio.

”Me olimme osa Neuvostoliittoa 1920-luvulta alkaen, kun esimerkiksi Baltian maat olivat vapaita.”

Toiseksi 1990-luvun alussa hallinnutta parlamenttia ei ollut valittu oikeilla vaaleilla.

”Se parlamentti oli valittu neuvostoaikaan.”

”Kolmas syy on se, että emme saaneet apua keneltäkään. Maailma keskittyi auttamaan Venäjää, Baltian maita ja Ukrainaa, näitä vanhoja maita.”

Kun Viro itsenäistyi loppukesästä 1991, Suomi ei tunnustanut Viron itsenäisyyttä vaan katsoi, että vanha, virallinen de jure -tunnustus Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajalta oli yhä voimassa.

Juuri itsenäistyneen Valko-Venäjän Suomi sen sijaan tunnusti de jure joulukuun 30. päivänä 1991.

Siinä ehkä unohtui seikka, jonka ulkoministeriön tietopalvelun tutkija Sami Heino kaivaa esiin arkistosta. Suomi oli de facto eli vähemmän virallisesti tunnustanut Valko-Venäjän tasavallan hallituksen joulukuussa 1919. Sitä hallitusta johtaa nyt Ivonka Survilla.

Survilla muutti perheineen Kanadaan syksyllä 1969. Se oli työperäinen maahanmuutto.

”Mieheni näki Le Mondessa ilmoituksen, että Kanada etsii Euroopasta kielenkääntäjiä”, Survilla kertoo.

Valko-Venäjän pakolaishallituksen rada eli neuvosto valitsi Survillan presidentiksi elokuussa 1997. Hänen miehensä oli kuollut muutamaa kuukautta aikaisemmin.

Ivonka Survilla on pakolaishallituksen seitsemäs presidentti ja ensimmäinen naispresidentti. Hän on myös maailman pitkäaikaisin naispresidentti, sillä hän on toiminut tehtävässä 24 vuotta.

Mutta Valko-Venäjän pitkäaikaisin presidentti hän ei ole. Diktaattoripresidentti Aljaksandr Lukašenka on ollut vallassa jo 26 vuotta.

Ja aikoo pysyä yhä. Ennen vuoden 2020 presidentinvaaleja Valko-Venäjä pidätti presidenttiehdokkaaksi ilmoittautuneen oppositiotubettaja Sjarhei Tsihanouskin.

Juuri haastattelupäivänä joulukuussa 2021 Tsihanouski tuomittiin 18 vuodeksi vankeuteen.

Survilla pitää Tshihanouskin ja Valko-Venäjän satojen muiden poliittisten vankien tuomioita etnisenä vainona.

”He ovat vankilassa vain siksi, että he ovat valkovenäläisiä.”

Vainoajia ovat diktaattori, venäläismielinen Aljaksandr Lukašenka ja häntä tukeva Vladimir Putin.

”Lukašenka ei ehkä ole henkisesti täysin terve”, Survilla sanoo. ”Mutta joka tapauksessa hän on vallanhimoinen tyranni. Surullista on se, että hänellä on naapuri, joka tukee häntä. Ilman sitä hän ei voisi tehdä kaikkia niitä pahoja asioita, joita hän tekee.”

Suomi ja EU voivat tehdä asialle jotain, Survilla sanoo. Pitäisi tukea Valko-Venäjän demokraattisia voimia.

”Se on erittäin tärkeää. Toiseksi voisi yrittää vaikuttaa Venäjään, ettei se tukisi diktaattoria. En kyllä tiedä, miten.”

Se voikin olla vaikeaa. Vladimir Putinin puheissa kuultaa vanha imperialistinen näkemys. Sen mukaan isovenäläiset eli venäläiset, vähävenäläiset eli ukrainalaiset sekä valkovenäläiset ovat yksi kansankokonaisuus, jota Venäjän kuuluu hallita.

Ivonka Survilla asuu Kanadan Ottawassa. Hän on ollut lähes koko elämänsä maanpaossa.

Ivonka Survilla on ollut maanpaossa jo 77 vuotta. Hän kuitenkin jaksaa uskoa, että Valko-Venäjästä tulee vielä vapaa.

”Neuvostoliiton aikaan me maailmalla elävät valkovenäläiset sanoimme, että kaikki imperiumit romahtavat joskus. Mutta kun me sanoimme niin, niin emme me aina uskoneet sitä itsekään.”

Ivonka Survilla on 85-vuotias ja elänyt monessa maassa. Suomessa hän ei ole käynyt.

”Teillä on niin paljon naisia hallituksessa, ja vielä nuoria naisia! Se on loistavaa. Ihailen myös Suomen koulutusjärjestelmää.”

Kolmas tapa tukea Valko-Venäjän demokratiaa olisikin se, että Suomen naishallitus kutsuisi presidentti Survillan vierailulle Suomeen. Elettä arvostaisi varmasti myös Sviatlana Tsikhanouskaya, joka vuonna 2020 asettui vangitun miehensä sijaan ehdokkaaksi Valko-Venäjän presidentinvaaleissa ja joutui lähtemään maanpkoon.

Sopiva hetki vierailulle olisi keväällä.

Maaliskuun 25. päivänä vietetään demokraattisen Valko-Venäjän 105. itsenäisyyspäivää.

Vierailu kertoisi selvästi, kumpaa Valko-Venäjän presidenttiä Suomi de facto kunnioittaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?