Kekkonen ja kokoomusnuori

Huhtikuussa edesmennyt kansanedustaja Ilkka Kanerva muisteli viime syksynä suhdettaan presidentti Urho Kekkoseen. Kun miehet viimeisen kerran tapasivat, ”maitolinjalla ei oltu”.

Urho Kekkonen (vas.), kajaanilaiset kunnallismiehet Sakari Lahtinen, Esko Piippo ja Uuno Roikonen sekä Ilkka Kanerva Haukilammella 25. heinäkuuta 1981. Kuva on ennen julkaisematon.

7.5. 2:00

Viime lokakuussa Kuukausiliitteessä julkaistiin juttu, jossa suomalaiset kansanedustajat hyppäsivät kilpaa Seurasaaressa sijaitsevissa kiviportaissa. Ne portaat presidentti Urho Kekkonen usein aamulenkillään yritti hypätä yhdellä loikalla ylös. Nyt kisattiin sen kunniaksi, että Kekkosen valtakauden päättymisestä tuli 40 vuotta.

Yksi kisaan pyydetyistä oli kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva. Hän oli viimeisiä aktiivipoliitikkoja, jotka olivat tunteneet Urho Kekkosen.

Kanerva kieltäytyi loikkakisasta mutta kertoi kuitenkin puhelimessa suhteestaan Urho Kekkoseen. Viime kuussa edesmenneen Kanervan muistoksi hänen haastattelunsa julkaistaan nyt.

Kanerva tapasi Kekkosta säännöllisesti 1970-luvulla.

Nuorena Kanerva oli ollut varsin kova yleisurheilija. Hän oli juossut satasen alle 12 sekunnin ja 400 metrin aidat alle minuutin. Kekkonen oli tunnetusti urheilumiehiä, mutta urheilun kautta Kanervan ja Kekkosen yhteys ei syntynyt.

”Kyllä kai minä sain alun perin kutsun Tamminiemen lastenkutsuille”, Kanerva muisteli. ”Joka oli yllätys, koska ei siellä kauheasti ollut ei-sosialististen puolueiden ihmisiä, kuten silloin sanottiin. Luulen, että olin ensimmäinen kokoomuslainen.”

Lastenkutsut olivat Kekkosen virka-asunnossaan järjestämiä iltatilaisuuksia, joihin hän 1960-luvulta alkaen kutsui eri alojen nuoria vaikuttajia.

Urho Kekkosen arkistossa säilytettävien vieraslistojen mukaan Kanerva oli kutsuilla ensimmäisen kerran 20. toukokuuta 1976. Edellisenä syksynä hänet oli valittu eduskuntaan, mutta hän oli edelleen myös Kokoomuksen nuortenliiton puheenjohtaja. Lastenkutsuilla hän pääsi istumaan presidentin pöytään.

Mutta arkiston tutkijat löytävät jo saman vuoden toukokuun alusta Kekkosen päiväkirjoista merkinnän: Kanerva luonani 2.5. Yllytin häntä kokoomusnuorten itsenäiseen esiintymiseen.

He siis olivat alkaneet tavata jo ennen lastenkutsuja.

Toukokuussa 1976 Kekkonen oli 75-vuotias ja valtansa huipulla, Kanerva oli 28. Harva pääsi puhumaan Kekkosen kanssa, kokoomuksesta ei juuri kukaan.

”Olihan se nuorelle kaverille iso kokemuspiirin laajennus. Ihan todella merkittävä, kaikin puolin, en yhtään väheksy sitä”, Kanerva kuvaili. ”Tämä on antanut sellaista perspektiiviä, jota ei ihan joka pojalla ole.”

Kanerva ja Kekkonen tapasivat harvakseltaan. Aloite tapaamiseen saattoi tulla kummalta tahansa, Kanerva kertoi. Jos Kanerva halusi tavata, hän otti yhteyttä presidentin adjutanttiin.

Tapaamispaikkana oli aina Kekkosen työhuone Tamminiemessä. Kanerva ilmoittautui portilla, sisällä talossa hänet otti vastaan adjutantti.

”Katottiin, jätetäänkö päällysvaatteita pois vai onko kesäaika.”

Sitten adjutantti ohjasi vieraan presidentin työhuoneeseen, joka oli siinä oikealla. Juotiinko kahvit?

”Muistaakseni en saanut ikinä kaffetta”, Kanerva muisteli. ”Pahus, kun tulit kysyneeksi, nyt rupesi harmittamaan!”

Kokoomus oli 1970-luvulla jakaantunut puolue. Vuosikymmenen alussa konservatiivit olivat niskan päällä, mutta vuosikymmenen mittaan puolueen vasemmisto sai yhä enemmän vaikutusvaltaa. Kanerva oli heistä näkyvimpiä.

Erityisen vaikea kokoomukselle oli vuoden 1973 poikkeuslaki, jolla Kekkonen valittiin eduskunnan päätöksellä uudelleen presidentiksi ilman vaaleja.

Ilkka Kanervan johtama nuortenliitto kiirehti kannattamaan poikkeuslakia jo ennen puoluetta, mikä ärsytti puoleen johtoa.

Kokoomus oli pidetty oppositiossa vuodesta 1966 lähtien. Sieltä pääsemiseksi olisi pitänyt parantaa välejä Kekkosen kanssa ja saavuttaa Neuvostoliiton hyväksyntä.

”Se, että Kekkonen luottaisi kokoomukseen ja välittäisi oman käsityksensä Neuvostoliiton suurlähetystön suuntaan, se oli ehkäpä tärkein perusmesitsi, joka mulla oli ajastaikaan hänen suuntaansa.”

Kanervan mielestä Kekkonen ei ollut ainakaan pääsyyllinen siihen, ettei kokoomus päässyt hallitukseen hänen presidenttikaudellaan.

”Käsitykseni on se, että hän oli suopeampi kokoomuksen hallitukseen tulolle kuin mikä yleinen vaikutelma on. Tiedän, todistusvoimaisesti, että hän puhui tästä asiasta vakavasti Neuvostoliiton suurlähetystön johdolle.”

Kanervan käsityksen mukaan 1970-luvulla kokoomuksen halusi pitää oppositiossa keskustapuolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen.

”Valtarakenne kokoomuksen pitämiseksi syrjässä hallitusvastuusta palveli suoralla tavalla keskustapuolueen valtapoliittisia intressejä. Eduskunta oli selkeästi porvarienemmistöinen, ja Virolainen älykkäänä pelimiehenä halusi käyttää porvarienemmistöisyyttä niin, että hyödyn siitä keräsi keskustapuolue.”

Kekkonen tietysti näki tämän hyvin, eikä tilanne Kanervan mukaan miellyttänyt presidenttiä.

”Kyllä hänellä oli selvä ajatus siitä, että tämä umpisolmu pitää saada avattua. Ei hän arkaillut ollenkaan sitä ilmaista mulle. Minun mielestäni häntä tympi se, että se oli aina näiden kahden herran, Virolaisen ja Sorsan, käsissä.”

Professori Vesa Vareksen kokoomuksen historiateoksen mukaan Kanervan yhteys Kekkoseen herätti puolueen sisällä kateutta.

”Joo, tietenkin, se on päivänselvää”, Kanerva sanoi. ”Jos sulla ei ole jotain, mitä on jollain toisella, niin kyllähän se synnyttää tämänkaltaisen aistimuksen aika helposti.”

”Tiedä sitten, kumpaan suuntaan se puolueen sisällä vaikutti, asemaani vahvistavasti, vai toiseen suuntaan, että pidettiin Kekkosen apupoikana. Mutta ei sillä ollut merkitystä, koska nuorelle kaverille se oli kuitenkin sata jänistä. Että sen kun sitten olivat kateellisia, ei se mua sillä tavalla häirinnyt.”

heinäkuun 25. päivänä vuonna 1981 Kekkonen saapui Kajaaniin vihkimään vanhan seuransa Kajaanin Kipinän remontoidun urheilukentän. Ilkka Kanerva oli paikalla Suomen urheiluliiton edustajana.

Kekkosen piti avata uusittu juoksurata leikkaamalla saksilla maaliviivan kohdalle viritetty nauha, mutta tuuli heilutteli nauhaa niin, ettei leikkaamisesta meinannut tulla mitään. Kekkonen ärtyi ja kieltäytyi pitämässä avajaispuhetta. Hätääntyneet järjestäjät pyysivät, että Kanerva puhuisi.

”Mitäs meikäpoika, kyllähän mä nyt urheilumaailmassa happea saan aivoihini riittävästi, ja pidin sen puheen.”

Avajaisten jälkeen mentiin syömään Kajaanin kaupungin edustustilaan Haukilammen entiselle metsätyökämpälle.

”Keiton aikana heitettiin herjaa, ja ei siinä nyt ihan maitolinjalla oltu.”

Yöksi Kekkonen oli palaamassa Naantalin Kultarantaan.

”Kun oli ruokailtu, hän sitten sanoi, että Kanerva, nyt lähdetään Turkuun. Minä sanoin, että presidentti, ei se käy, mulla on täällä velvollisuuksia urheiluliiton puolen asioissa ja kamat ovat hotellihuoneessa, valitettavasti, kiitos tarjouksesta. Hän vinkkasi adjutantin paikalle ja sanoi, että adjutantti, täällä kansanedustaja vehkeilee laillista esivaltaa vastaan. Se oli hänen huumoriaan. Mä sanoin, että ei lainkaan, päinvastoin, mutta mun on valitettavasti jäätävä Kajaaniin, että hyvää matkaa. Sitten hän sanoi adjutantille, että adjutantti, hoitakaa niin, että joku hakee ne Kanervan tavarat sieltä hotellihuoneesta ja tuo ne koneeseen, että kyllä me lähdetään nyt yhdessä Turkuun.”

Niin Kanerva lähti Kekkosen kanssa Kajaanin lentokentälle, josta matka jatkuisi kohti Turkua ilmavoimien lentokoneella.

Päivän mittaan Kanerva oli havainnut, ettei 80-vuotiaan presidentin muisti toiminut koko ajan kunnolla. Lentokoneeseen piti nousta jyrkkiä portaita pitkin.

”Muistan katsoneeni, että meneehän kaikki nyt hyvin. Mutta ketterästi hän niistä suoriutui.”

Lentomatkan aikana presidentti ja Kanerva puhuivat tutusta aiheesta: kokoomuksen oppositiokausi pitäisi saada jo katkaistua.

Presidentti Kekkosen viimeinen kotimaanmatka oli päättymässä. Oli vain muutama viikko siihen, kun hän elokuussa lähti kalamatkalle Islantiin. Siellä Kekkosen kunto romahti, ja matkalta palasi talutettava vanhus. Kekkosen aika oli ohi.

Turun lentokentällä Kekkosta odotti virka-auto. Kanerva otti taksin kotiin. Heidän tiensä erosivat, lopullisesti, mutta sitä Kanerva ei silloin tiennyt.

”En, en oivaltanut, että se oli meidän viimeinen tapaaminen.”

Kekkosen ja Kanervan puheenaiheita olivat politiikka ja urheilu. Yksityisasioista he eivät puhuneet koskaan.

”Yhtä pientä poikkeusta lukuun ottamatta”, Kanerva kertoi viime syksynä. ”Mutta siitä en tule missään tapauksessa koskaan puhumaan.”

Se lupaus piti. Nyt keskustelijoista kumpikin on poissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kuukausiliite