Tuunattu ylellisyyslakki

Voisi kuvitella, että ylioppilaslakit ovat kaikki samanlaisia mutta kyllä silläkin voi erottautua.

Ylioppilaslakit näyttävät päältä katsoen samanlaisilta.

4.6. 2:00 | Päivitetty 4.6. 10:33

Tänään juhlitaan. Kadut tulvivat valkolakkipäisiä ylioppilaita ja muita vastavalmistuneita.

Ylioppilaslakin malli on pysynyt samanlaisena vuodesta 1865. Tai periaatteessa samanlaisena, sillä tarkemmin katsottuna lakkien yksilöllinen tuunaaminen on mennyt aina vain pitemmälle. Valinnanvaraa on hengästyttävän paljon.

Lakin hikinauha on tyypillisesti mustaa nahkaa. Mutta yhtä hyvin se voi olla beigeä ekonahkaa. Erityispehmeänä. Tai konjakinväristä nahkaa. Tai rei’itettyä. Tai beigeä vegaanista nauhaa. Hikinauhaan kannattaa ompeluttaa pankkikortille oma korttitasku.

Helpoin tapa erottua on kustomoida vuori. Se voi olla varustettu esimerkiksi oman lukion logolla. Tai Unathletic Monkeys -tanssiryhmän logolla. Tai Turun Palloseuran. Tai YTLBELIKE- meemillä. Vuori voi olla pinkki, musta, pride-kuvioitu tai minkä tahansa valtion lipulla somistettu. Tai maakunnan.

Valkoisen lakkiosan ja mustan reunuksen väliin voi tilata vaikkapa ruusukullanvärisen tai turkoosin koristenauhan. Leukaremmi? Se voi esimerkiksi kullan tai hopean värinen. Kirjailuvaihtoehtoja riittää. Nimensä voi kirjailuttaa mustaan reunukseen. Tai lipan sisäpintaan. Ja takaosaan voi kirjailuttaa vaikka valmistumisvuotensa.

Lyyraa on tarjolla kahdessa koossa, 14-millistä ja 16-millistä. Lyyra voi olla kultaa, kullattua hopeaa, suomalaista messinkiä tai IB-mallinen. Tai koristekivellä varustettu.

Huolellinen ylioppilas tilaa luonnollisesti lakkityynyn, joka pitää lakin kuosissa käyttökertojen välissä. Ja ylellisen säilytyslaatikon. Sekä pienennysliuskan, jolla lakin istuvuutta voi parantaa. Jos permanentti vaikka palaa muotiin.

Ja hups. Pienellä tuunauksella viidenkympin ylioppilaslakki on muuttunut 167 euron ylellisyystuotteeksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kuukausiliite