Isä ja poika. Timo Koivusalo, 58, on Lattomerellä asuva elokuvaohjaaja. Severi Koivusalo, 31, on Helsingissä asuva elokuvatuottaja ja muusikko.

Kaksi zombieta

Elokuvan kuvaukset tekevät ihmisestä zombien, sanoo Timo Koivusalo. Samaa mieltä on hänen poikansa, elokuvatuottaja Severi Koivusalo.


6.8. 2:00 | Päivitetty 6.8. 19:24

Timo Koivusalo:

”Severi syntyi lokakuussa 1990, samana päivänä kuin minä 27 vuotta aiemmin. Asuimme hänen sairaanhoitajaäitinsä kanssa Porissa. Olin mielenterveyshoitajana kuntoutuskodissa mutta otin virkavapaata testatakseni, voisiko viihde- ja musiikkihommilla elää. Aloin tehdä laulu- ja juontokeikkoja kitaran kanssa ja kirjoitin musiikkia. Olin arkipäivät kotona ja paljon Severin kanssa.

Hän oli herkkä ja pohdiskeleva lapsi. Juhannuskokkoa katsoessaan hän mietti, minne tuli menee, kun se sammuu.

Kun Severi oli kaksi, muutimme Ulvilaan omakotitaloon. Hän sai kaksi sisarusta. Vuonna 1992 minä ja Joel Hallikainen aloimme vetää televisiossa parisuhdevisailu Tuttu Juttu Show’ta. Seuraavana vuonna ilmestyi ensimmäinen Pekko Aikamiespoika -elokuva. Severi joutui tottumaan siihen, että naamani tunnettiin turhankin hyvin. Olalle taputtelijoita riitti. Severi oppi, ettei ketään saa katsoa alaviistoon mutta ketään ei tarvitse pokkuroidakaan. Kaikkien ihmisarvon kunnioittaminen on parasta, mitä olen pystynyt hänelle opettamaan.

Severi alkoi soittaa rumpuja kuusivuotiaana. Hän pääsi musiikkiopistoon, ja hänellä oli valtava intohimo musiikkiin. Minä perustin tuotantoyhtiön ja aloin käsikirjoittaa ja ohjata elokuvia. Severi oli aina mukana kuvauspaikoilla. Hän nautti yhteisöllisyydestä ja sai hiljaista tietoa alasta. Hän myös vilahtaa useissa elokuvissani, kuten Kulkurissa ja Joutsenessa ja Rentun ruusussa.

Moniin elokuviini on liittynyt iso taloudellinen riski. Severi on nähnyt läheltä, kun jotkut elokuvat ovat olleet tappiollisia ja olen miettinyt, kuinka selviän. Mutta mielenterveyshoitajana tein töitä ihmisten kanssa, jotka pohtivat, päättävätkö he päivänsä. Sen myötä opin ottamaan asiat rauhallisesti enkä murehdi pienistä. Saman olen yrittänyt opettaa Severillekin.

Erosimme Severin äidin kanssa, kun Severi oli yhdeksän. Muutin vajaan kilometrin päähän vanhasta kodistamme, ja onneksi lapset sopeutuivat nopeasti. Löysin uuden kumppanin, johon Severillä on mutkaton ja läheinen suhde.

Pahaa murrosikää Severillä ei ollut. Rimpuilua tulee, jos naru on kovin tiukalla, mutta minä annoin hänelle vapautta. Kun Severi pääsi ylioppilaaksi, hänellä oli valtava rastatukka ja kolmen hehtaarin ylioppilaslakki. Se näyttää vappuisin saavilta hänen päässään.

Severi suoritti Palmgren-konservatoriossa muusikon ammattitutkinnon ja kävi armeijan soittokunnassa. Sitten hän alkoi lukea Helsingin yliopistossa kasvatuspsykologiaa. Sivuaineena hän otti Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta kurssin ja innostui. Lopulta hän valmistui elokuvataiteen laitokselta maisteriksi. Minä olen elokuva-alalla itseoppinut, mutta olen kannustanut lapsiani opiskeluun.

Kun ohjasin joitain vuosia sitten Risto Räppääjä -elokuvia, Severi oli minulla töissä. Hän vastasi making of -videoiden kuvaamisesta ja hoiti leffojen somemarkkinointia. Severillä on korkea työmoraali, ja hän haluaa aina tehdä parastaan.

Nyt hän on elokuvatuottaja Aurora Studios -yhtiössä, ja ensimmäinen hänen tuottamansa elokuva tulee syyskuussa ensi-iltaan. Sitä tehdessä vastuu painoi häntä niin paljon, että hän oli hetken eri mies. Severi on yleensä niin myönteinen, että hänestä näkee helposti, jos jokin vaivaa. Mutta kaikki, jotka käyvät elokuvanteon jyrän läpi, elävät hetken zombiena. Onneksi olen pystynyt sparraamaan häntä. Minulla on paljon tietoa, mitä ei voi luennoilta saada.

Synnyin maalaistalossa Lattomerellä Porin lähellä. Meillä oli lehmiä, kanoja ja possuja, ja olimme omavaraisia. Vanhemmat olivat avarakatseisia, ja kasvuympäristö oli lämmin ja huumorintajuinen. Nyt asun lapsuuden kotitilallani, jonne rakensin 20 vuotta sitten uuden talon. Se on Severillekin lapsuudesta asti tärkeä paikka.

Meillä on hyvät, mutkattomat välit. Severi asuu Helsingissä, jossa minullakin on asunto. Hän on hauskaa seuraa, kiinnostunut maailman asioista. Hänen kanssaan voi filosofeerata kesäyöt läpeensä. Severi on valoisa ja ulospäin suuntautunut. Asioista vilpittömästi innostuminen on hänessä piirre, jossa näen paljon itseäni.

Severi meni heinäkuussa naimisiin uskomattoman hienon naisen kanssa, ja he ovat olleet jo pitkään yhdessä. Jos asiat jatkuvat näin, olen onnellinen.”

Severi ja Timo Koivusalo vuonna 1993.

Severi Koivusalo:

”Isä on poikkeuksellisen optimistinen ihminen. Hänen riskinottonsa on ollut aika rajuakin, kun hän on rahoittanut leffojaan lainoilla. Minulla ei ole yhtä kovaa pokkaa, mutta olen perinyt isältä uteliaisuuden sekä luoton ihmisiin ja elämään.

Kun olin pieni, isä keikkaili Joel Hallikaisen kanssa risteilylaivoilla ja teki standupia ennen kuin koko termistä puhuttiin. He olivat tavanneet jollain lomamatkalla. Laivalla he keksivät eläkeläisille iltaohjelmana parisuhdevisailun, jota he tarjosivat televisioon.

Tuttu Juttu Show’lla oli parhaimmillaan miljoona katsojaa joka viikko. Ohjelmaa tehtiin ilman käsikirjoitusta tai prompteria, ja isälle tuli rutiini paskanjauhantaan. Hän kirjoitti myös biisejä, ja erityisesti Jokelle tehdystä Kuurankukasta tuli iso hitti.

Isä oli 90-luvulla koko kansan viihdetaiteilija, ja kotimme Ulvilassa oli puoliksi turistinähtävyys. Autot hidastivat ohi ajaessaan, ja pääsiäisenä virpojia vanhempineen tuli valtava määrä. Ravintolassa jengi halusi höpistä. Isä suhtautui heihin hyvin, ja nyt nautin itsekin ihmisten kanssa juttelusta.

Isän käsikirjoittamia ja ohjaamia Pekko-elokuvia kuvattiin kesäisin 4—5 viikkoa Pihlajakoskella. Kyläkoulu toimi tukikohtana, ja kuvausryhmä ja näyttelijät asuivat asuntovaunuissa. Se oli kuin hauska kesäleiri. Jokella ja Satu Silvolla oli samanikäisiä lapsia. Kalastimme yhdessä ja esiinnyimme, jos joukkokohtauksissa tarvittiin lapsinäyttelijöitä.

Vanhempieni ero tuli yllättäen, sillä himassa oli ollut hyvä tunnelma. Tuntui erikoiselta nähdä lööpit aiheesta, mutta ero hoitui suht skarpisti. Asuimme viikot äidin luona ja joka toisen viikonlopun isällä.

Isä alkoi seurustella Sussin kanssa, joka oli ollut Tuttu Juttu Show’ssa taustalaulajana ja isän leffoissa apulaisohjaajana. Pidin hänestä paljon, ja se pehmensi eroa.

Eron myötä itsenäistyin. Minulla ei ollut tarvetta kapinoida, sillä sain tehdä omia juttujani. Perustin kavereiden kanssa rokkibändejä, ja järjestimme tapahtumia niin kuin faija 70-luvulla. Hän tosin joutui kipuilemaan maaseutuyhteisössä runopoikuuttaan, kun muut menivät pellolle tai tehtaisiin töihin. Minä olen saanut olla turvallisesti kulttuuriorientoitunut.

Halusin pitkään jazzrumpaliksi. Kiinnostustani voimistivat faijan konserttikiertueet ja studiosessiot. Emme soittaneet yhdessä, mutta puhuimme paljon musiikista.

Kun olin 20, Pori Jazzin perustaja Jyrki Kangas otti minut rumpali Reiska Laineen kakkosmieheksi Pori Jazz All Stars -kokoonpanoon. Pääsin soittamaan huippusoittajien kanssa, mutta tajusin, etten pysty omistamaan koko elämääni jazzille.

Olimme alkaneet tehdä kavereiden kanssa lyhytelokuvia, ja ymmärsin, että elokuvat ovat juttuni. Olen jeesinyt lapsesta saakka kuvauspaikoilla isää ja saanut paljon tietotaitoa. Havahduin tähän päästyäni opiskelemaan elokuvataiteen laitokselle.

Olen tehnyt henkisen isänmurhan jo joitain vuosia sitten, mutta totta kai se ärsyttää, jos minun ajatellaan päässeen elokuvatuottajaksi vain faijan takia.

Isä ei aina ole ollut Elokuvasäätiön tai julkisten tahojen silmissä varteenotettava tekijä, mutta hän on päässyt riskinotollaan ja puskemisellaan establishmentiin. Faijalla on vahva käsitys siitä, miten leffat pitää tehdä. Olemme usein eri mieltä, ja meillä on eri maku. Joskus olen vakuuttanut, että jokin on huono idea, mutta hän tekee silti mitä haluaa. Tehkööt. En oleta, että minulla olisi sananvaltaa hänen elokuviinsa.

”Isä on näennäisesti superlaiska”

Isä on näennäisesti superlaiska. Hän saattaa istua mökillä tuijottamassa merelle neljä tuntia mutta tekee samalla töitä päässään.

Kun tuotin ensimmäistä elokuvaani, JP Siilin ohjaamaa Sieniretki-komediaa, iso osa näyttelijöistä oli isän leffoista tuttuja tyyppejä, kuten Martti Suosalo, Vesa Vierikko, Minttu Mustakallio ja Silvo.

Faija kuvasi samana kesänä Vierikon ja Suosalon kanssa lastenelokuvaansa Pelle Hermannia, joka ilmestyy syyskuussa. Aina, jos tuli epäselvyyttä vaikkapa sopimusasioissa, saatoin kysyä faijalta, miten hän on ne hoitanut. Neuvo on ollut, että hyvällä meiningillä. Isä on tehnyt 18 leffaa. Se ei olisi ollut mahdollista, jos hän olisi kusipää tai olisi suhmuroinut rahaa. Alaan liittyy paljon stressiä ja säätöä, jota isä pehmentää omalla persoonallaan.

Oma stressinsietokykyni ei ole yhtä viilipyttymäinen. Olen harjoitellut zen-hengityksiä, kun kuvauksissa aikataulut kusevat tai aurinko menee väärällä hetkellä pilveen. Isä tietää, mistä on kyse, jos olen kuvausten aikana hiljainen ruokapöydässä.

Aina kun näen faijaa, meille tulee helposti parin tunnin räntti elokuva-alasta. Sitä muut eivät jaksa kuunnella. Soittelemme kuulumiset säännöllisesti, mutta välillä voi mennä kuukausikin, ettei kuulu mitään.

Isän pää on äärimmäisen nopea, ja läpänheitossa hänen kanssaan voi jäädä jalkoihin. Argumentoimme välillä ärhäkkäästikin, ja meillä on samat retoriset keinot. Väittelemme vaikkapa siitä, millainen on hyvä pizzapohja tai mitkä tv-sarjat ovat hyviä. Isän mielestä Breaking Bad on paska, minun mielestäni nerokas. Joskus provosoin isää, sillä nautin väittelystä. Hänen kanssaan saa aina mouhata täysillä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?