Hyvä ruoka, parempi mieli

Psykologi Pirkko Lahti ei aina syö omien ohjeidensa mukaan, mutta lapsiperheille hänellä on tärkeä viesti.

Psykologi Pirkko Lahti on ruokaihminen. Hän kuuluu esimerkiksi Paistinkääntäjien veljeskuntaan.


1.10. 2:00 | Päivitetty 3.10. 8:19

Nyt otatte siitä, vähintään kolme pitää syödä, psykologi Pirkko Lahti komentaa napakasti.

Kysymys on tyrneistä. Lahti on paitsi kokannut vierailleen kolmen ruokalajin aterian, myös huolehtinut seurueen C-vitamiinitarpeista. Kirpeät tyrnimarjat ovat täynnä hyvää tekeviä ainesosia. Mutta tyrnien jälkeen vuorossa on jotain vähemmän terveellistä.

”Juodaanhan me viiniä?”, Lahti kysyy eikä hyväksy mietoja vastaväitteitä.

”Kyllä kolme senttiä voi ottaa, vaikka olisi autolla. Tulee juhlavampi olo. Minä laitoin teitä varten kynttilänkin.”

Kauniisti kattaminen ja huolellinen ruuanlaitto ovat Pirkko Lahdelle tärkeitä, iloa tuottavia asioita. Usein, kun hänelle tulee vieraita, Lahti valmistaa kolmesta viiteen ruokalajia.

”Se on niin hauskaa puuhastelua!”

On se jotain enemmänkin. Pitkän uran tehnyt psykologi painottaa luennoillaan ruuan ja syömisen merkitystä. Hyvä ateria hoitaa kehoa ja mieltä.

Mutta Lahti myöntää heti haastattelun aluksi, että hän ei aina elä omien ohjeidensa mukaan.

”Kun olen yksin, syön ihan mitä sattuu. Käyn kaikille puhumassa, että ihmisen pitää kunnioittaa itseään eikä syödä seisten jääkaapin vieressä. Ja sitten välillä teen itse juuri niin.”

Jääkaapin vieressä syöminen liittyy osaltaan uuteen elämänvaiheeseen. Lahden pitkäaikainen puoliso Kauko Piipari kuoli viime syksynä. Pariskunta eli yhdessä yli 40 vuotta.

”Mun aktiivisina työvuosina Kaukolla oli aina ruoka valmiina, kun tulin kotiin. Hän oli taitava ruuanlaittaja”, Lahti kertoo.

Pirkko Lahti tunnetaan parhaiten vuosikymmenten työstä Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana. Rooliin liittyi paljon julkisuutta – jopa siinä määrin, että mediassa tiuhaan esiintynyt Lahti sai lempinimen: Rouva Mielenterveys.

Työ ei kuitenkaan ollut pelkkää edustamista. Lahti on myös kriisiterapeutti. Hän on ollut auttamassa ihmisiä niin kouluampumisten kuin Estonian turman ja Konginkankaan liikenneonnettomuuden kaltaisten tragedioiden jälkeen.

Lahti ei ole välttynyt tiukoilta paikoilta itsekään. Hän oli mukana Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean tarkastusmatkalla, kun koko ryhmä siepattiin vuorokauden ajaksi Turkissa, lähellä Irakin rajaa. Lopulta kaikki päättyi onneksi hyvin.

Vakavan työn vastapainoksi Lahti on aina tykännyt hassutella. Kun hänet otettiin jäseneksi Chaîne des Rotisseurs -järjestöön eli Paistinkääntäjien veljeskuntaan, alkoi Lahti puolisonsa kanssa järjestää suureellisia illallisia kotona.

”Laitoin kokin hatun ja takin päälle ja tein yhdeksän ruokalajia. Kauko taas pukeutui frakkiin ja hansikkaisiin ja oli tarkistavinaan saapuvien vieraiden nimet virallisesta luettelosta, vaikka kaikki olivatkin oikeasti tuttuja.”

Yhdeksän vuotta sitten Kauko Piipari sairastui Alzheimerin tautiin. Lahti hoiti puolisoaan monta vuotta.

”Silloin ruuanlaittovastuu siirtyi minulle. Kauko kyllä kertoi edelleen kaikille, että hän käy kaupassa ja laittaa ruuat. Minähän ne olin tehnyt, mutta ei sillä ollut niin väliä.”

Pirkko Lahti kuuluu Paistinkääntäjien veljeskuntaan, joka on kansainvälinen kulinaristijärjestö.

Pinjansiemenet paahdetaan kullankeltaisiksi.

Mutta nyt syömään! Lahden bravuuri on porkkana-inkiväärikeitto, jonka tekemisessä on eräs aikaan liittyvä niksi.

”Kun valmistamisen jakaa kahdelle päivälle, keitosta tulee parempaa. Minä teen keiton siihen vaiheeseen, että porkkanat ja inkiväärit on survottu, ja siirrän sitten kylmään. Lisään nesteet vasta seuraavana päivänä.”

Mutta tietysti tärkeää on myös se, että keitto on osa ateriakokonaisuutta. Tänään Lahti tarjoaa sopan alkupalaksi suosikkinsa eli suolalautasen. Siitä löytyy keitetyn perunan lisäksi muun muassa silliä, kaprista ja Välimeren salaattia.

Ruokailutilanteessa tärkeää on yhdessäolo. 81-vuotias Lahti sanoo, että hänen elämänsä aikana suomalaisten ihanteet pöytätapojen suhteen ovat muuttuneet.

”Minun lapsuudenkodissani lasten piti olla ruokapöydässä hiljaa ja syödä nopeasti. Ja kaikki piti syödä, mitä oli itse lautaselle ottanut. Välillä sitten istuin yksinäni pitkään pöydässä, että sain syötyä.”

Nykyään lapsia kannustetaan seurustelemaan aterioiden aikana. Sillä on kuitenkin väliä, mistä illallisen tai aamupalan aikana jutellaan, Lahti sanoo. Hänen mielestään ruokapöydässä ei saa arvostella muita.

”Vanhemmat alkavat siinä pöydässä helposti vähän kuulustella lapsia kouluasioista tai kotiintuloajoista. Mutta jos päivällisestä tulee kurinpitotilanne, niin sittenhän se vaikuttaa siihen, voiko ruuasta nauttia. Minusta olisi tärkeämpää, että kaikki voisivat tulla syömään hyvillä mielin.”

Ranskankerma, korianteri ja pinjansiemenet kruunaavat keiton.

Pirkko Lahden porkkana-inkiväärikeitto

neljälle

1 kg porkkanoita

7 cm pätkä inkivääriä

kasvisliemikuutio

6 dl vettä

pieni purkki kookosmaitoa (165 ml)

2 dl kuohukermaa

tarjoiluun pinjansiemeniä, ranskankermaa ja tuoretta korianteria

■ Kuori ja pilko porkkanat ja inkivääri. Voit murskata inkiväärin myös valkosipulinpuristimella. Laita suureen kattilaan puoli litraa vettä ja lisää kasvikset. Jos vesi ei riitä peittämään vihanneksia, lisää sitä 1–2 dl. Kiehauta vesi ja lisää kasvisliemikuutio. Keitä kannen alla noin 15 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä.

■ Kun kasvikset kiehuvat, paahda pinjansiemenet. Pane siemenet kuivalle, kylmälle paistinpannulle. Säädä levy keskilämmölle ja pyörittele siemeniä muutama minuutti, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Siirrä siemenet sivuun. Irrota myös korianterin lehdet valmiiksi.

■ Kun porkkanat ovat pehmenneet, siirrä kattila pois liedeltä. Soseuta porkkana ja inkivääri liemen kanssa sauvasekoittimella sileäksi. Lisää kookosmaito ja kerma ja siirrä takaisin liedelle, kiehauta.

■ Tarjoile keitto niin, että lisäät jokaiseen lautaselliseen keiton pinnalle ruokalusikallisen ranskankermaa, ruokalusikallisen pinjansiemeniä ja hieman tuoretta korianteria.

Resepti: Pirkko Lahti

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita