Venäläisiä kansansatuja

Pakinoitsija Kuukautisen kertomissa saduissa esiintyvät sekä Vladimir Verinen että Eero Heinäluoma.

1.10. 2:00 | Päivitetty 1.10. 8:39

Olipa tsaari Vladimir Verinen taas hyökännyt naapurimaan kimppuun, ja eipä aikaakaan, kun sotatantereelle tarvittiin lisää miehiä. Siksi pantiin toimeen liikekannallepano.

Kutsutti sitten Vladimir puheilleen parhaan sotapäällikkönsä, nimikuulun Šoigun.

”Sanopas, Šoiguseni, ovatko lisäjoukot jo lähteneet liikkeelle?” Vladimir kysyi.

”Ovatpa hyvinkin”, Šoigu vastasi.

”Ja olivatko innokkaita ja hyvin motivoituneita lähtemään?” Vladimir kysyi.

”Hyvin innokkaita ja motivoituneita olivat lähtemään”, Šoigu vastasi.

”Mainiota”, Vladimir sanoi. ”Entä jokos he ovat perillä Ukrainassa?”

”Perillä ovat”, Šoigu vastasi. ”Mutta eivät Ukrainassa vaan Georgiassa, Kazakstanissa ja Turkissa ja jotkut turistiviisumeilla Suomessa.”

Kerran talonpojan kuormasta putosi saviruukku tienpientareelle.

Itikka Izjumilainen huomasi sen, kurkisti sisään ja ihmetteli: ”Mikäs ruukku tämä on?” Ja niin se päätti asettua ruukkuun asumaan.

Paikalle sattui Hiiri Harkovalainen, kurkisti sisään ruukkuun ja sanoi: ”Saanko tulla luoksesi asumaan?” Ja niin Hiiri Harkovalainenkin asettui ruukkuun asumaan.

Seuraavaksi ruukun luo kipitti Orava Odessalainen, ja tuli sekin ruukkuun asumaan. Kohta ruukun luokse tuli Kettu Kiovalainen ja taivaalta Lokki Lvivläinen, ja nekin muuttivat ruukkuun asumaan.

Niin saviruukussa asui viisi eläintä, ja niillä oli hauskaa yhdessä.

Mutta sitten paikalle löntysteli Venäjän Karhu. Nähdessään iloiset eläimet ruukussa se raivostui ja tallasi ruukun päälle niin, että ruukku meni säpäleiksi ja eläimet säntäsivät suin päin pakoon.

”Sinä tuhosit meidän kotimme!” eläimet huusivat.

”Ehei”, virkkoi Karhu. ”Minä vapautin teidät natsismista.”

Kulkipa kerran kauan sitten suurella Venäjänmaalla pitkän pitkä putki. Se lähti kaukaa pohjoisesta, kulki peninkulman toisensa jälkeen halki asumattoman erämaan ja läpi synkkien havumetsien, ja kun se saapui merenrantaan, sukelsi se aaltojen alle ja jatkoi matkaansa merenpohjassa kalojen sitä kovin kummastellessa. Mutta Saksanmaalla putki nousi vedestä ja kohosi mantereelle, ja suuret väkijoukot kokoontuivat sitä katsomaan.

Kohta putken sisältä alkoi kuulua ääniä, ja sieltä kömpi ulos kaksi pitkää tsuhnaa. Suomalaiset olivat ryömineet koko putken läpi kaukaa Venäjältä saakka.

Miehet räpyttelivät hölmistyneinä silmiään.

”Minä olen Paavo Lipponen”, toinen sanoi.

”Ja minä olen Eero Heinäluoma”, sanoi toinen. ”Halusimme vain tarkistaa, ettei putkessa vaan kulje mitään geopoliittista.”

Asuipa kerran loisteliaassa Pietarin kaupungissa nuorukainen, jonka nimi oli Andrei, ja neitokainen, jonka nimi oli Natalia. Andrei oli kaunis kuin kaunein veistos ja Natalia neidoista kaikkein suloisin. He rakastivat toisiaan syvästi ja aikoivat naimisiin.

Eräänä syysyönä Andrein kodin oveen koputettiin. Siellä oli poliisi sekä armeijan rekisteröinti- ja kutsuntatoimiston Vojenkomatin virkailija.

Niin vietiin kaunis Andrei Ukrainaan, ja siellä hän eli elämänsä loppuun asti. Sen pituinen se.

kuvitus: Jukka Pylväs

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Kuukausiliite