Kuninkaallinen kylä

Kuningas Charles oli ennen Cornwallin herttua, ja sinne hän rakensi omien ihanteidensa mukaisen pikkukaupungin.

Kuningas Charlesin perustama Poundburyn kylä näyttää vanhalta mutta on aivan uusi.

5.11. 2:00 | Päivitetty 7.11. 13:04

Paavo Lipposen aikaan Suomella oli pääministeri, joka oli kiinnostunut arkkitehtuurista. Nyt Britannialla on sellainen kuningas.

Mutta toisin kuin Lipponen kuningas Charles III ei arvosta lainkaan toisen maailmansodan jälkeistä arkkitehtuuria.

Tämän kantansa Charles ilmaisi jo ollessaan vielä prinsessa Dianan aviomies vuonna 1984. Prinssi oli juhlapuhujana Britannian arkkitehtiliiton 150-vuotisjuhlassa. Puheessaan hän sanoi, että arkkitehdit näyttävät suunnittelevan toisia arkkitehtejä eivätkä talojen käyttäjiä varten. Hän kysyi, miksei voi olla kaaria ja tunnetta ilmaisevia vapaita muotoja, miksi kaiken pitää olla pystysuoraa, suorakulmaista ja funktionaalista. Lontoon National Galleryn lisärakennussuunnitelmasta hän sanoi, että se on kuin ”hirviömäinen paise rakkaan ja elegantin ystävän kasvoissa”.

Arkkitehtuurimaultaan hän siis oli kansan mies, sydänten prinssi, mutta eliitti närkästyi.

Charles ei tyytynyt vain arvostelemaan vaan esitti muutamaa vuotta myöhemmin reippaasti oman arkkitehtuuriohjelmansa kirjassaan A Vision of Britain.

Siinä hän kiteytti ajatuksensa kymmeneen teesiin:

Älä raiskaa maisemaa.

Charles opettaa, että rakennukset eivät saa hallita maisemaa vaan niiden pitää sopeutua siihen. Liian isot rakennukset voi jakaa pienemmiksi.

Jos rakennus ei osaa ilmaista itseään, kuinka me voisimme ymmärtää sitä?

Prinssi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että monotoniseen ruudukkojulkisivusta ymmärrä edes sitä, missä ulko-ovi on. Rakennuksissa pitää olla hierarkia, samoin rakennusten välillä.

Vähemmän voi olla enemmän, mutta liikaa ei ole tarpeeksi.

Charles arvostelee ylisuuria rakennuksia. Ihmisen koko on hänelle kaiken mitta. Hän haukkui korkeat lasitornit jo puheessaan 1984 ja suree kirjassaankin Lontoon siluetin turmelemista liian korkeilla rakennuksilla.

Laula kuorossa, älä kuoroa vastaan.

Uusien rakennusten pitää sopeutua naapureihinsa. Charles on siis eri mieltä kuin ne, joiden mielestä rakennusten tulee heijastaa omaa aikaansa. Hän kehottaa kunnioittamaan rakentamisen perinnettä.

Lapsille pitää olla suojaisa paikka leikkiä, tuuli saa puhaltaa muualla.

Prinssi haluaa kiinnittää huomiota suojaisiin tiloihin, olivat ne sitten sisällä tai ulkona. Hän ihailee vanhojen kaupunkien aukioita ja perinteisiä pihoja. Moderneilla asuinalueilla talojen väliin jää hahmotonta tilaa.

Rakenna siitä, minne rakennat.

Rakennusmateriaalien pitäisi olla paikallisia, Charles suosittelee. Hän mainitsee Sussexin alueen piikiven, Nottinghamshiren tiilen ja Herefordshiren puurakentamisen. Hän toivoo, että suljettuja kivilouhoksia voitaisiin avata uudestaan.

Ääriviiva ei riitä, tarvitaan yksityiskohtia.

Charles on päinvastaista mieltä kuin modernistit, joiden mielestä ornamentti on rikos. Hän kaipaa lisää yksityiskohtia rakennuksiin ja käsityötä takaisin rakentamiseen. Hän ihailee Arts and Crafts -liikettä, joka brittiarkkitehtuurissa edelsi modernismia ja tukeutui paljolti käsityöhön samaan tapaan kuin jugend meillä.

Michelangelo ei juuri ottanut vastaan tilauksia rakennuksen edustalle sijoitettavista abstrakteista veistoksista.

Tässä Charles harrastaa sarkasmia – ei renessanssitaiteilija Michelangelo tietenkään tehnyt abstrakteja veistoksia. Prinssin tarkoittaa, että ainakin julkisessa rakentamisessa kuvataide pitäisi integroida arkkitehtuuriin jo suunnitteluvaiheessa. Jälkikäteen rakennuksen edustalle sijoitettava veistos ei riitä.

Älä tee rumia merkkejä julkisilla paikoilla.

Sanaleikki ilmaisee närkästystä julkista tilaa pilaavia firmojen logoja ja mainoksia kohtaan. Katuvalaistuskin on prinssin mielestä usein liian räikeää.

Anna niiden ihmisten ohjata kättäsi, jotka joutuvat elämään sen kanssa, mitä rakennat.

”Paikallistuntemus on asukkailla: heitä ei pidä halveksia”, Charles kirjoittaa. Arkkitehtuuri on aivan liian tärkeää jätettäväksi ammattilaisille, hän linjaa.

Poundburyssa mittasuhteet ovat inhimilliset, eikä korkeita tai modernistisia rakennuksia ole.

Poundburyssa asuu jo 4600 ihmistä, ja viimeistenkin rakennusten pitäisi olla valmiina vuonna 2025.

Charles ei tyytynyt vain visioimaan vaan ryhtyi rakentamaan. Hän palkkasi luxemburgilaisen arkkitehti Léon Krierin kaavoittamaan Poundburyn kylän mailleen Dorchesteriin.

Krier oli niin sanotun uuden klassisen arkkitehtuurin esitaistelija.

Poundburyn rakentaminen aloitettiin vuonna 1993. Nyt siellä on 4 600 asukasta, ja alueen pitäisi olla valmis vuonna 2025.

Pikkukaupungissa ei ole korkeita rakennuksia lainkaan. Eikä modernismia, mutta menneisyyden tyylejä on lainattu laajasti: gotiikkaa, viktoriaanista ja sitä edeltänyttä Yrjöjen ajan tyyliä, renessanssipalatsien imitaatioita, brittiläistä maaseuturakentamista, empireä.

Sitä on pilkattu feodaaliseksi Disneylandiksi ja arkkitehtuurihistorian teemapuistoksi, mutta vuonna 2016 The Guardian -lehden arkkitehtuurikriitikko näki Poundburyn kehittyneen edukseen. Siellä oli paljon eri alojen yrittäjiä ja aktiivisuutta. Se oli alkanut tuntua todelliselta paikalta.

Kuninkaana Charles ei voi enää ottaa voimakkaasti kantaa asioihin, ei edes arkkitehtuuriin.

Mutta on selvää, että jos Charles III joskus tekee valtiovierailun Suomeen, Helsingin edustajien ei kannata kuljettaa häntä ihailemaan Keski-Pasilaa tai Kalasataman torneja. Se olisi kuin veisi Englannin kuningattaren metsään ja tyrkyttäisi hänelle turvakypärää päähän.

Korjaus 7. marraskuuta 2022 kello 13: Korjattu kaupunki, jossa Poundbury sijaitsee, Dorchesteriksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat - Kuukausiliite