Kun jääkiekkoliiga NHL aloitti kautensa toissa syksynä, oli suomalaistähti Patrik Laine heti hereillä. Vire oli niin hirmuinen, että urheilusivusto The Athletic valitsi hänet alkukauden parhaaksi.
Sitä kisaa ei tosin käyty kaukalossa. Verkkolehti oli ryhtynyt julkaisemaan pelaajien tyylivertailuja.
Columbus Blue Jacketsin laitahyökkääjä tunnetaan laukauksistaan, jotka kalahtelevat lujaa ja tarkasti maalia kohti, mutta viime vuosina hän on riemastuttanut faneja myös toisenlaisilla ansioilla. Sosiaalisessa mediassa leviää kuvia, joissa hän astelee kameroiden eteen näyttävissä asuissa: värikkään tyylitietoisissa puvuissa, vauhdikkaissa aurinkolaseissa ja hilpeissä hatuissa.
Kuvat saattavat ihmetyttää niitä, joille liigan kulttuuri on vieras. Minne Laine on matkalla niin koreana? Muotinäytöksen lavalle? Hollywood-ensi-illan punaiselle matolle?
Ei kumpaankaan. Hän saapuu kiekkoareenalle joukkueensa otteluun.
NHL:n historia on satavuotinen, joten liigaan on ehtinyt vakiintua pitkiä perinteitä.
Yksi niistä on asukoodi, jonka tarkoitus on viestiä arvokkuutta ja joukkueen yhtenäisyyttä. Kun pelaajat saapuvat tai matkustavat ottelupaikalle, on heidän käytettävä pukua ja solmiota. Niin määrää myös työehtosopimus.
Osa joukkueista on viime vuosina löysännyt pukupakkoa, joten moni pelaaja on ryhtynyt esittelemään makuaan entistä omaperäisemmin. On lupa pukeutua luovasti kuin poptähti.
Huippu-urheilijat ovat kilpailuhenkistä väkeä, joten NHL-pelaajat ovat onnistuneet kehittämään kisan myös tyylikkyydestä. Siksi myös The Athletic -lehti listaa nykyisin parhaita pukeutujia säännöllisesti. Laine on menestynyt vertailuissa useita kertoja.
Haastatteluissa hän on kertonut, että usein asujen takana on paikallinen pukusuunnittelija Ethan Westman, jonka asiakkaisiin on kuulunut monia muitakin urheilu- tai Hollywood-tähtiä.
Tärkeimmät tyyli-ideat tulevat vieläkin lähempää – kotoa. Tyttöystävä Sanna-Mari Kiukas on aikanaan kiekkoillut itsekin, muun muassa tyttöjen maajoukkueessa.
Ennen otteluita pari pohtii asuvalintaa yhdessä vaatekaapin ääressä.
Kokenut stylisti Sohvi Nyman tutkii huolellisesti Patrik Laineen asuja.
Ne ilahduttavat häntä. Kuin suoraan catwalkilta, hän luonnehtii.
”Muodin edelläkävijä.”
Se tuskin on ensimmäinen ajatus, joka on totuttu yhdistämään sanapariin ”suomalainen jääkiekkoilijamies”.
Mutta miksei tulevaisuudessa voisi olla toisin? Erottuvat asuvalinnat ovat oiva keino rakentaa henkilökohtaista mainetta, Nyman sanoo. Myös urheilumaailmassa. Tuovathan ne kelpo mausteen myös fanikulttuuriin: lisää ihailtavaa ja inspiraation lähteitä.
Minkä kouluarvosanan tyyliasiantuntija antaisi Laineelle?
”Kympin”, hän sanoo empimättä.
”Suomalaiset ovat alipukeutumisen mestareita. Siksi olen innoissani aina, kun suomalainen mies pukeutuu johonkin muuhun kuin farkkuihin, huppariin tai neuleisiin.”
Erityistä kiitosta stylistiltä saavat persoonalliset asusteet, kuten hatut, joita Laine tapaa käyttää usein.
”Esimerkiksi 1950-luvulla miehetkin käyttivät hienoja hattuja, mutta ne ovat jääneet unholaan.”
Jos asuihin tahtoisi lisätä jotain, voisi Laine kokeilla myös taskuliinoja, sormuksia sekä kaula- ja rannekoruja, Nyman ehdottaa. Ne korostaisivat entisestään räväkkyyttä, joka selkeästi kuuluu kiekkoilijan tyyliin.
Arvion keskeinen tulos on joka tapauksessa selvä: asiantuntijan mielestä Laine sopii esikuvaksi myös pukeutumisen saralla.
”Kannustan aina ihmisiä olemaan rohkeasti oma itsensä. Monet arastelevat tuoda persoonaansa esiin vaatteilla, mutta Patrik onnistuu siinä todella hyvin.”