”Stinky tuli mun elämään vuonna 2011. Rambo-kissa masentui, kun meidän toinen kissa menehtyi.
Meni kaksi viikkoa, ja Rambosta ja Stinkystä tuli bestikset. Stinky oli vauva ja ihan höppänä. Se halusi leikkiä Rambon hännällä ja tulla tosi lähelle. Veikkaan, että sen takia Rambon sydän suli.
Ne nukkui aina yhdessä kasassa. Stinkylle oli tärkeää, että se pääsi aina Rambon päälle makaamaan. Hän piti Ramboa tyynynä ja makuualustana.
Rambo opetti Stinkyn metsästämään mökillä hiiriä ja päästäisiä. Ja kun Stinky oppi, Rambo lopetti metsästämisen. Sen ei enää tarvinnut tehdä likaista työtä. Rambo oli mukana, kun ne motitti niitä saaliseläimiä. Ne teki kuin leijonat. Lähestyi eri suunnista ja sitten Stinky yleensä nappasi sen kiinni. Ne leikki yhdessä sillä ja lopulta söi sen.
Lapsuudenkodissa meillä oli aina joku joku lemmikkieläin: kissoja, koiria, kilpikonnia, marsuja, hamstereita ja akvaariokin oli. Olen selvästi enemmän kissaihminen kuin koiraihminen. Se on siksi jännää, koska meidän lapsuuden kissat ei pitäneet minua juuri minään. Olin vähiten tärkeä ihminen niille. Silti minä olin aina eniten hulluna niihin. En tajunnut, että kissat voi olla mitään muuta kuin sellaisia, että ne raapii ja puree, kun tulee sellainen fiilis. Vaikka ne raapi ja puri, minä aina rutistelin niitä ja halusin, että se on mun lähellä.
Heti kun muutin ihan omaan asuntoon, tuli mieletön kissakaipuu ja sitten oli pakko hankkia oma kissa. Tarvitsen sen kissan lähelle joka päivä.
Jaksan tuntitolkulla katsella kissaa, niiden silmiä ja viiksiä ja miten ne karvat ja värit ja läiskät menee niiden naamalla. Ne on jotenkin ikuisesti superkiehtovan ja ihmeellisen näköisiä eläimiä.
Stinkyn kanssa me ollaan kuin paita ja peppu. Stinkylle minä olen se ihminen numero yksi, mikä on tosi imartelevaa. Kun asuttiin kerrostalossa, neljännestä kerroksesta kuulin alas asti, kun Stinky huusi kotiovella.
Mökillä me käydään Stinkyn kanssa sienessä. Se seuraa minua, mutta en tietenkään ota sitä riskiä, että voi tulla vastaan ihmisiä tai koiria.
Se on huvittavaa, että jos tulee hätätilanne, koira yrittää pelastaa ensin ihmisen. Mutta kissaa ei kiinnosta yhtään se sen lempi-ihminen. Se pelastaa itsensä ja lähtee rakettina pakoon.
Stinkyssä ihmeellistä on sen itsevarmuus. Minä painan kaksikymmentä kertaa enemmän kuin se. Silti sillä on pokkaa tulla yöllä herättämään minut raapimalla minun nenää.
Stinky on hieno tyyppi, mutta myös aika raskas. Sillä on tosi kova ääni. Rambo kuoli vuosi sitten, ja nyt se on huutanut tosi paljon. Mutta me hommataan sille ystävä, kun me tullaan reissusta takaisin ja putkiremontti on lusittu. Hänen ei tarvitse enää öisin herättää kaikkia.”