Yksi uutismaaliskuun kuohuttavista tapahtumista oli Suomen euroviisuedustajaksi valitun Käärijän Malmille kadonnut bolero.
Se oli alusta asti uskomaton juttu. Käärijä oli matkalla keikalle Kuopioon, kun tv:stä tuttu esiintymisbolero tipahti auton tavaratilasta jonnekin Malmille.
”Siinä ei vissiin ollut mennyt kontti kunnolla kiinni”, Käärijä eli Jere Pöyhönen kuvaili videohaastattelussa myöhemmin.
Käärijä kertoi esiintymisasunsa katoamisesta Instagramissa. Hän kertoi tarkan ajetun reitin ja lupasi löytöpalkkion. Bolero oli Käärijän mukaan mustassa pukupussissa. Julkaisemansa reittikartan päälle artisti kirjoitti, että aarteenmetsästys voi alkaa.
Ja kuinkas kävikään.
Pian kadonneen viisuvaatteen löysi espoolainen perheenisä, joka sattumalta oli huomannut tiellä lojuneen mustan pukupussin, pysäyttänyt auton ja noukkinut pussin mukaansa.
Hän avasi pussukan vasta kotona, ja perhe alkoi välittömästi sovitella ylleen sieltä paljastunutta tunnistamatonta neonvihreää asua, jota ensin epäilivät housuiksi. Isälle bolero ei mahtunut, mutta äidille se sopi.
Kertomuksen mukaan lapset lopulta tunnistivat Cha cha cha -asun. Perhe otti yhteyttä Käärijään, ja paria päivää myöhemmin ovikello soi Espoossa.
Käärijä saapui noutamaan omaisuutensa kukkapuskan ja fanipaitojen kera.
Case viisubolero tuo mieleen muutaman ajatuksen.
Mitä kaikkea seuraisikaan, jos ihmiset useammin pysähtyisivät penkomaan tienpientareilla lojuvia satunnaisia mustia pussukoita ja sovittelisivat varauksetta ylleen niistä löytyviä vaatteita.
Toinen, vakavampi ajatus liittyy journalismiin. Pikalaskennan mukaan Käärijän bolerosta kirjoitettiin pelkästään Suomen päämedioissa ainakin kuusitoista juttua. Kun Käärijä saapui löytäjäperheen luo noutamaan boleroa, paikalla olivat kamerat niin Yleltä, MTV3:lta ja Iltalehdestä. Myös Helsingin Sanomat osallistui bolerouutisointiin näyttävästi.
Journalismissa on vanha totuus: jos jokin tapaus vaikuttaa liian uskomattomalta ollakseen totta, usein se ei silloin ole totta.
Kun Käärijältä itseltään kysyttiin, että miten tapahtumaketju on mahdollinen, hän vastasi naureskellen ja vakuutti oma-aloitteisesti, että kyse ei ole mainostempusta. Sen suuremmin posketonta tapahtumaketjua ei kyseenalaistettu.
Erilaiset julkisuustempaukset ovat vanha kikka, siksi itsetutkiskelun paikka on nimenomaan uutistoimituksissa. Kuinka helpolla lopulta Suomen median ilmatilan saa lopulta haltuunsa? Voisiko olla, että mediaa vietiin eräänä maaliskuisena viikonloppuna 100–0?
Pohdinta on hyvä käydä siltä varalta, että matkalla Liverpoolin euroviisuihin lentokoneen ruuman luukku jää raolleen ja Käärijän bolero tippuu uudelleen.
Se olisi uskomatonta – mutta niin voi tapahtua.