Äitejä ja tyttäriä

Kun vanki saapuu Hämeenlinnan naisvankilaan, hänen pitää kävellä metallinpaljastimen läpi. Sitten vanki riisuu vaatteensa.

Kaksi naisvartijaa odottaa vastaanotossa. Tumma kertoo, mitä pitää tehdä. Vaalea tarkkailee pöydän ääressä.

Riisun tennarit ja panen ne läpinäkyvään muovipussiin. Sitten housut, sukat ja t-paidan.

Ainoa vaatekappale, jonka naisvanki saa pitää yllään, on rintaliivit. Ne kuitenkin tutkitaan. Kaikki täytteet poistetaan. Geelit, irrotettavat toppaukset.

Riisun mustat pikkuhousut ja tiputan muovipussiin.

”Haluatsä ässän vai mediumin kalsarit?” vaalea kysyy.

Puen vankilan valkoiset polyesterpikkuhousut, vaaleanharmaan paidan ja tummanharmaat verkkarit. Sukat ovat sinistä froteeta. Sujautan jalkani mustiin sisätossuihin.

On perjantai 29. päivä heinäkuuta. Minut viedään osastolle.

Vankilanjohtaja Tuomo Kärjenmäki on iloinen, että miesvangit saatiin pois Hämeenlinnasta. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Alkukesästä soitin vankilanjohtaja Tuomo Kärjenmäelle ja pyysin päästä vangiksi. Kuinka pitkäksi aikaa, Kärjenmäki kysyi.

”Viikoksi.”

Kärjenmäki epäili, etten pysty siihen, mutta antoi luvan yrittää.

Säännöt ovat seuraavat: Saan olla vankien kanssa vain vartijan ollessa paikalla. Saan osallistua toimintaan sikäli kuin se vartijoiden työskentelyä häiritsemättä on mahdollista. En saa ottaa vangeilta mitään ruokaa. Vangit saavat jutella minulle, mutta heidän ei ole pakko. Ainoa muilta vangeilta kielletty väline, joka minulla saa olla mukana, on nauhuri. Kännykkä jätetään kanslian kassakaappiin.

Sovittu.

Kärjenmäki johdattaa sokkeloisen rakennuksen läpi. Näillä käytävillä ovat kävelleet langenneet naiset: huijarit, varkaat ja pettäjät. Murhaajat, seksuaalirikolliset ja lapsentappajat.

Sellini on vankilan toisessa kerroksessa osastolla kaksi. Käytävä on hämärä. Vasemmalle jää keittiö ja toinen huone, jossa on ilmoitustaulu. Niiden jälkeen alkavat sellit, parisenkymmentä metallista ovea, joissa jokaisessa on kaksi salpaa. Parinkymmenen metrin päässä valo kajastaa kalterien takaa. Ilma on tunkkaista. Sitä on liian vähän.

Vaaleahiuksinen vanki maalaa käytävää.

”Tervetuloa”, hän sanoo käheällä äänellä ja katsoo silmiin.

Sellissä on kaappi, pöytä, hylly, televisio, pesuallas ja aivan oven vieressä vessanpönttö. Valkoiseen seinään sängyn yläpuolelle on piirretty tukkimiehen kirjanpitoa. 23 päivää.

Ikkunan edessä on ristikkokalterit. Taustalla humisee moottoritie Helsingistä Tampereelle.

”Ruoka tulee puoli neljä”, vartija sanoo.

Hän sulkee oven. Salpa kolahtaa, sitten toinen.

Joku on kaivertanut seinään kiinnitettyyn hyllyyn tekstin. Fuck you bastard, siinä lukee. Haista vittu, paskiainen.

Hämeenlinnan vankila valmistui vuonna 1972. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Hämeenlinnassa oli vankeja jo 1300-luvulla. Myös naisia on ollut pitkään. Kohusaarnaaja Maria Åkerblom, kirjailija Elvi Sinervo, maanpetoksesta tuomittu ompelija Martta Koskinen…

Viime aikojen tunnettuja vankeja ovat olleet esimerkiksi insuliinimurhaaja Katariina Pantila ja lapsensa ampunut Eija Vataja.

Nykyisen keskusvankilan peruskivi muurattiin marraskuussa 1965. Määrärahat kuitenkin loppuivat, ja uusi rakennus valmistui lopulta vasta vuonna 1972. Pääasiassa Hämeenlinnan vankila on vankien rakentama. Lehdessä uudesta vankilasta kirjoitettiin: vankila kuin hotelli.

Mutta nyt se on laiton.

Suurin syy on vessat. Niitä ei ole. Useimmissa selleissä on vain paljut, viisilitraiset muoviämpärit. Paljusellejä ei ole pitkään aikaan ollut käytössä missään muussa Pohjoismaassa.

Suomi on saanut vankien olosuhteista useita huomautuksia YK:n kidutuksen­vastaiselta komitealta, viimeksi loppuvuodesta 2016. Huomautukset ovat koskeneet muun muassa pitkiä tutkintavankeusaikoja ja paljuja. Suomen kaikki paljusellit ovat Hämeenlinnan vankilassa, ja niitä käyttävät naisvangit.

Jo viisi vuotta sitten oikeus­ministeriön kanslia­päällikkö lupasi, että paljut poistuvat Suomen vankiloista vuoteen 2017 mennessä.

Hämeenlinnan keskusvankila on saanut purkutuomion, ja uuden, paljuttoman vankilan piti valmistua tänä vuonna. Vankien olojen parantamiseksi Hämeenlinnassa on tehty monikohtainen suunnitelma, mutta siitä on toteutunut vain miesvankien siirto toisiin vankiloihin. Se tapahtui nyt heinäkuussa. Samalla suljetun osaston naiset pääsivät muuttamaan vankilarakennuksen ainoisiin selleihin, joissa on vessat.

Yksi niistä on nyt minulla.

Tammikuussa Savon Sanomat kirjoitti, että uusi vankila valmistuisi vuonna 2019. Tuskinpa kuitenkaan. Uudelle vankilarakennukselle ei ole vielä edes paikkaa. Johonkin tähän se nousee, ehkä mäelle vankisairaalan kylkeen.

Vankilanjohtaja Tuomo Kärjenmäki arvioi optimistisesti, että vankila voisi olla valmis ehkä vuonna 2021.

Serita odottaa, että saisi taas olla pienen tyttärensä kanssa. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Puoli neljältä käytävästä alkaa kuulua kolinaa. Sitten sellin ovi aukeaa.

”Ruoka.”

Soija-perunasoselaatikko on metallisessa astiassa. Punajuurisalaattia otetaan itse muovikippoon. Rieskoja saa yhden, vaaleaa paahtoleipää ja ruisvuokaleipää niin paljon kuin haluaa. Margariininappeja saa neljä päivässä.

Leipää pitää ottaa varastoon. Seuraavan kerran ruokaa tarjotaan aamulla.

Vankilassa voi noudattaa erityisruokavaliota. Kasvissyöjiä on monta, vegaanejakin kolme.

Vartijat lähtevät. Viereisestä sellistä kuuluu jotain slaavilaista kieltä. Toinen ääni vastaa. Naiset juttelevat ikkunan kautta.

Toppiin ja urheiluhousuihin pukeutunut nainen käärii pihalla tupakkaa ja sanoo: ”Ai nytkö sä tulit?” Vangeille on etukäteen kerrottu, että vankilaan tulee toimittaja viikoksi.

Kolmos- ja nelososastojen ulkoilu on alkanut puoli viideltä. Nämä osastot ovat puoliavoimia, mikä tarkoittaa, että arkipäivinä osastojen naiset tekevät työtä.

Suurin osa ulkoilijoista istuu tupakoimassa, mutta jotkut myös kävelevät pihaa ympäri. Yksi naisista juoksee.

”Se juoksee joka ulkoilussa. Voi kun itekin jaksaisi”, sanoo pisamainen nainen.

Hänen silmäkulmaansa on tatuoitu: Rise’n’Shine. Nouse ylös ja säteile. Oikean käden sormissa lukee REAL.

Nainen kertoo, että hän jäi pari vuotta sitten kiinni törkeästä huumausainerikoksesta.

Vieressä istuu romaninainen. Hän löi miestään puukolla. Tuomio tuli tapon yrityksestä.

”Meillä tuli vähän riitaa. Ollaan nyt sovittu ja menty naimisiin”, nainen kertoo.

Naisten tekemät rikokset ovat viime vuosikymmeninä lisääntyneet ja alkaneet muistuttaa miesten rikoksia. Väkivalta on raaempaa ja huumausainerikokset törkeämpiä.

Naisrikollisia on kuitenkin Suomessa vähän: vangeista heitä on vain kahdeksan prosenttia. Yhteensä naisvankeja on 250. Heistä noin 90 on Hämeenlinnassa.

Kolmaskin penkillä istuva nainen on lyönyt miestään puukolla. Hiukset on värjätty mustiksi, ja keho on täynnä viiltelyarpia.

”Puukolla löin kaheksan kertaa. Mä en sanois sitä tapon yritykseksi.”

Romaninainen alkaa nauraa.

”Niin en mäkään!”

Nyt mustahiuksinen on eronnut miehestään.

”Se ei vastaa enää puhelimeen”, hän sanoo.

Ovi aukeaa. Ulkoilu on päättynyt. Takaisin osastolle kävellään metallinpaljastimen läpi.

Voisinko vielä käydä toisella osastolla ennen kuin ovet lukitaan yöksi, kysyn vartijalta ovella.

”Ei”, hän sanoo.

Sonja on ollut vankilassa kuudesti. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Lääkkeet jaetaan puoli kahdeksalta. Kaksi vartijaa kiertää ovelta ovelle kärryn kanssa.

”Öitä.”

Sitten lukot menevät kiinni kahdeksitoista tunniksi. Edessä on ensimmäinen yö.

Laitan telkkarin päälle. Vaikea keskittyä.

Jotkut vangit seuraavat MTV3:n teksti-tv:n sivua 894. Se on MTV Chat.

Sinne kirjoittavat melkein pelkästään vankien omaiset. Se on kätevä väline edes yksisuuntaiseen yhteydenpitoon, koska vangit eivät saa käyttää internetiä ja vankilasta soittaminen on kallista.

206 mun rakas on vaan paras. Mun rakas pääsee kohta pois. Kaipaan sua enkeli… Laitan välillä viestii ku saan saldoo. Laitan 22.00 viestii.

Kymmeneltä puen päälleni vankilan vaaleanpunaisen yöpaidan.

Yöllä heräilen. Valo kumottaa verhon raosta valkoisen muovikellon viisareita. Kolmostie hurisee. Sekunnit raksuvat eteenpäin.

Joskus vangit ovat yrittäneet karata kattojen kautta. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Kun nainen tekee rikoksen, hän pettää häneen asetetut odotukset.

Italialaiset tutkijat Cecare Lombroso ja William Ferrero olivat ensimmäisiä, jotka alkoivat tutkia naisia rikollisina. 1800-luvun lopulla he päättelivät kalloja ja luita mittaamalla, että nainen on biologisesti taipuvaisempi rikoksiin kuin mies.

Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin Sigmund Freud esitti, että naisten rikollisuuden ensisijainen syy on heidän kokemansa peniskateus.

Nykyään ajatellaan toisin. Selityksiä naisten rikoksiin on löydetty: Lapsuuden rankat kokemukset. Huono seura. Väkivaltainen ympäristö. Rahan tarve. Päihteet. Usein nämä kaikki.

Naisrikollisuuden lisääntymisen on ajateltu liittyvän naisten parantuneeseen asemaan. On tulkittu, että naiset tekevät enemmän rikoksia kuin ennen, koska he eivät enää ole niin kiinni vanhoissa rooleissaan. Kun nainen joutuu vankilaan, syynä onkin vapaus.

Väite on herättänyt paljon kritiikkiä. Mutta vieläkään ei pystytä varmasti sanomaan, miksi naisten rikollisuus kasvaa ja teot raaistuvat. Edelleenkään naisten rikollisuutta ei ole tutkittu kovin paljon.

Viikonloppuisin sellin ovi avataan puoli kahdeksalta. Olen säätänyt herätyskellon soimaan vähän aikaisemmin, koska pelkään, että vartijat tulevat juuri silloin, kun olen pissalla. Minut on ensimmäisiksi päiviksi sijoitettu yhteen niistä harvoista selleistä, joissa on vessanpönttö.

Osastonvartija tarjoilee mieskollegansa kanssa aamupalaa. Puuro on isossa kattilassa. Sitä pitää ottaa muovilautaselle, joka on sellissä valmiina. Puuro on sitkeää kuin liisteri. Kahvi keitetään itse omalla keittimellä sellissä.

Viikonloppuisin tarjoillaan vain yksi lämmin ateria päivässä, kello puoli kolme. Aamupalalla pitää tankata.

Yhdeksältä alkaa osastomme ulkoilu.

”Eikö sulla ole takkia mukana”, vaaleahiuksinen käheä-ääninen vanki kysyy, kun kävelemme ulos. Hän tarjoaa minulle huivinsa.

Tuhopoltoista tuomittu Maria halusi maalata perhetapaamishuoneeseen sellaisen kuvan, josta sekä pojat että tytöt pitäisivät. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Vankilan vieressä on Hämeenlinnan vankisairaala. Se on nyt vankilan ainoa osasto, jossa on myös miehiä. Sairaala palvelee koko Suomea. Esimerkiksi Turun puukottaja sai hoitoa Hämeenlinnan vankisairaalassa päästyään teho-osastolta.

Vankisairaalan rakennuksessa on myös tutkintaosasto ja päihteetön osasto. Huumeiden käyttö on vankilassa kiellettyä, mutta sitä tapahtuu.

Pihalla tunnelma on lauantaimaisen raukea. Ihmiset kävelevät. Tummatukkainen tyttö lukee penkillä kirjaa. Hänen kaulaansa on tatuoitu ruusu. Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus, kirjan selässä lukee.

Nainen on levittänyt sadetakin nurmikolle. Hänelläkin on tatuointeja. Mekon alta näkyy viiltelyarpia, lyhyt tukka on sivuilta siili.

Maria, hän esittäytyy.

Maria oli juuri piirtelemässä. Hän on vain 24-vuotias, koulutukseltaan rakennusmaalari.

”Mä tykkään suunnitella kaikkea.”

Täälläkin hän tekee maalarin töitä. Palkka on 1,20 tunnissa, maksimipalkka. Osastojen putsarit saavat alle euron tunnissa.

Tähän mennessä Maria on kuvittanut kirjaston seinän. Kuvitus perhetilaan on juuri valmistumassa. Sen jälkeen tehtävänä on aulatila.

On lauantai, joten Maria suunnittelee paperille yksiötä, johon voisi muuttaa vapauduttuaan. Toinen suunnitelma on uusi vankilarakennus. Keskellä on vartijoiden tiloja, ympärillä osastot, joissa kussakin viisitoista vuodepaikkaa. Se on Marian mielestä maksimimäärä. Nyt vankeja saattaa olla jopa kaksikymmentä.

Maria joutui vankilaan vuosi sitten.

”No, miten sen nyt sanois. Tuhopolttaja.”

Ensimmäisestä kerrasta Maria ei muista mitään, mutta palomestarin mukaan yritys oli surkea. Seuraavista kerroista hänellä on katkonaisia mielikuvia. Häkkivarastot, sytkäri.

Kolmantena iltana hän antautui itse. Mielentilatutkimuksessa todettiin, että on mahdollista, että Marialla oli tekojen aikana ”dissosiatiivinen mielentila”, jonka aikana hän ei ole hallinnut käyttäytymistään.

Niitä ei kuitenkaan voi todistaa varmasti, joten Maria tuomittiin syyntakeisena yli viideksi vuodeksi vankilaan. Vaikka kenellekään ei sattunut mitään, vaarassa oli sata ihmistä.

”Mä olin hakenut keväällä apua masennukseen, mutta mulle sanottiin, että en ole akuutti tapaus. Talvella mun tietoisuuteen tuli sellainen trauma-asia, joka pahensi mun oloa. Jos olisin päässyt hoitoon, tätä ei olisi tapahtunut.”

Vankilaan tuodaan huumeita ainakin peräaukossa, vaginassa ja pussissa nieltynä. Vastaanotossa ei saa tehdä sisätarkastuksia.

Joskus vangit käyttävät vankilassa jaettavia lääkkeitä päihtyäkseen. Vanki saattaa piilottaa itselleen määrätyn lääkkeen suuhun, kun ne jaetaan, ja antaa myöhemmin toiselle vangille.

Aikaisemmin huumeita säilytettiin kätkettynä sellissä enemmän. Nykyään huumekoirat löytävät kätköt. Ratsioita on usein. Turvallisempaa on säilyttää huumeet kehon sisällä, pussissa nieltynä.

Jos joku vanki on yhtäkkiä noussut suosituksi, hänen sellinsä saatetaan ratsata. Erityisesti vartijoita epäilyttää, jos vangin rikos on sellainen, ettei hänen kuuluisi olla suosittu.

Tupakalla istuu nuori nainen, jonka rintaan on tatuoitu tassu. Hän katsoo leuka pystyssä yläviistosta. Ääni on käheä. Kaulassa on arpia.

Anna on 26-vuotias, huumeriippuvainen, törkeästä ryöstöstä ja huumausainerikoksesta tuomittu. Hän alkoi käyttää huumeita yläasteella.

”Mua kiusattiin koulussa. Sit mä vaan päätin, että tästä lähtien mua ei kiusata. Mua pelätään.”

Anna kuulee, että nukun kakkosella. Hänen anoppinsakin on siellä.

Lauantai on kolmannen ja neljännen osaston saunapäivä. Saunaan otetaan mukaan pyyhe, punainen vankilan kylpytakki ja suihkutossut. Vartijalle pitää ilmoittautua. Jos menee saunaan, ei saman päivän aikana pääse suihkuun.

Saunaa ei ole remontoitu pitkään aikaan.

Yritän avata suihkun, mutta kahva jää käteen. Tatuoitu nuori nainen tarjoutuu vaihtamaan suihkua. Hän saa rikkinäisen toimimaan.

Tänään naisia on saunassa paljon, viitisentoista. Jokaisella on tatuointeja. Värjätyissä tukissa näkyy juurikasvu. Moni on viillellyt.

Magdalena seisoo hoitoaineet päässä kiukaan vieressä. Vartaloon on tatuoitu hänen miehensä nimi. Kädessä on puukon iskuista tulleita arpia. Magdalena oli päässyt jo vapautuvien osastolle, mutta sitten hän teki tatuointeja ompelukoneneulalla ja puuvärillä. Se on kiellettyä, ja hän joutui takaisin kolmoselle.

Ensimmäisen kerran Magdalena oli vankilassa vuonna 2010. Tuomio tuli muun muassa törkeästä maksuvälinepetoksesta ja vapaudenriistosta.

Magdalenan mielestä vapaudenriistoa ei tapahtunut. Se mies nyt vain oli halunnut olla heidän porukkansa mukana kolme päivää. Sinä aikana Magdalena siirsi kaveriensa kanssa hänen tililtään 32 000 euroa. Pankin maksupäätteellä. Mieheksi pukeutuneena.

Merjalla on kädessä tatuointi. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Samantyyppisiä petoksia ovat tehneet myös kolmikymppiset Elviira ja Mimosa sekä viisikymppinen Jaana.

Vangit tuntevat toistensa rikokset. Jos uusi tulokas ei kerro itse, juoru kyllä leviää. Merja, Alisa, Siiri ja Magdalena on tuomittu tapon yrityksestä, samoin Åsa ja Leila. Cecilia, Laura ja Liisa ovat saaneet tuomion taposta. Ninni istuu elinkautista, samoin Raisa. Huumeiden takia täällä ovat esimerkiksi Anna, Milla, Tuija, Sonja, Ronja ja Sirkka.

Elviira ikävöi lastaan Kuva: Akseli Valmunen / HS

Sitten on vielä sellaisia tuomioita, joista rikolliset eivät halua puhua. Yleensä ne ovat seksuaalirikoksista.

Sonja heittää kiusallaan vettä Magdalenan päälle ja sitten löylyä viidesti.

Sonja täyttää pian viisikymmentä. Koulutukseltaan hän on mielenterveyshoitaja. Hän rupesi käyttämään huumeita 35-vuotiaana. Muutto oli tulossa, eikä Sonja meinannut jaksaa. Tuttu antoi Sonjalle viivan amfetamiinia.

Nyt Sonja on ollut vankilassa kuusi kertaa. Tämä tuomio tuli, kun häneltä löydettiin 400 grammaa amfetamiinia.

”Mä sanon aina kuulusteluissa, et emmä tiedä, voinko mä kertoa. Ootte sen Aarnion kollegoita, ties vaikka lähipiiriä.”

Tulemme pois lauteilta.

Nainen, joka auttoi rikkinäisen suihkun kanssa, sheivaa sääriään penkillä saunan ulkopuolella. Hän on Milla.

”Mulla jäi Palmolive ylös”, sanoo lyhythiuksinen nainen, jolla on rako etuhampaiden välissä. Tuija.

”Mulla on tota Xtraa, ota sitä”, Sonja sanoo. ”Mut sitä on tosi vähän.”

Kanttiinista saa kolmea erilaista suihkugeeliä, Xtraa, Rexona Sportia ja Palmoliveä.

Sonja antaa veden valua hiuksia pitkin.

”Ihan tavallisia me täällä vankilassa ollaan”, hän sanoo.

Miesten vankiloissa on hierarkioita. Varsinkin seksuaalirikolliset saavat herkästi turpiinsa. Naiset sietävät paremmin. Yleensä.

Se tapahtui täällä, saunassa. Jälkeenpäin nainen oli kertonut kaatuneensa, mutta oikeasti hänet oli pahoinpidelty. Hän oli käyttänyt lastaan seksuaalisesti hyväksi.

Sellaista eivät siedä edes naisvangit.

Mirka on nyt 30-vuotias. Hänen rikoskierteensä paheni, kun äiti kuoli huumeisiin. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Naiset ja miehet ovat vankeina erilaisia. Naiset puhuvat omista asioisaan ja haluavat keskustella. He myös kyseenalaistavat.

Täällä huomaa, että armeijaa ei ole käyty, vankilanjohtaja Tuomo Kärjenmäki sanoo.

Toisaalta naiset ovat suvaitsevaisempia. Työntekijöinä he ovat tunnollisempia.

Kuuluisat miesvangit saavat ulkomaailmasta ihailijakirjeitä, naiset hyvin harvoin.

Naiset ovat kirjeenvaihdossa miesvankien kanssa. Usein kirjeenvaihto johtaa avioliittoon.

Monesti vankilahäät ovat ensitreffejä alttarilla. Vangit haluavat seksiä, ja yksityisen tapaamisen saa vasta, kun on naimisissa. Moni meneekin naimisiin monta kertaa. Jotkut ulkomaalaiset myös siksi, että ovat karkotusuhan alla.

Pari viikkoa sitten naimisiin menivät samana päivänä sekä Siiri että Cecilia. Ne olivat nopeita tilaisuuksia. Kaava vietiin alusta loppuun kolmessa minuutissa.

Kun Hämeenlinnassa vielä oli miehiä, naiset ja miehet flirttailivat jumalanpalveluksessa. Kärjenmäen mukaan on hyvä, että miehet on nyt siirretty pois Hämeenlinnasta. Suljetun osaston naiset saivat nyt vessat. Lisäksi yhteydenpito mies- ja naisvankien välillä on vaikeampaa. Kärjenmäen mielestä miesrikolliset eivät ole hyvää seuraa naisille. Naiset ajautuvat rikollisjengeihin eivätkä pääse rikoksista.

”Näillä meidän naisilla on tosi kova tarve tulla hyväksytyksi”, Kärjenmäki sanoo.

Osastonvartija avaa oven. Hän kävi sellissäni aiemmin tuomassa kaksi jugurttia. Annan anoppi on valittanut, että saan liian vähän ruokaa.

Nyt vartija haluaa ratsata tavarani.

”Me ollaan kuultu, että sulla on kynsilakka.”

Vartija vie kynsilakan pois.

Sellin seinässä oleva kaiutin rahisee hetken ja kajahtaa sitten:

”Kirkko!”

Kirkko tosin ei ole oikea kirkko vaan vankilan suuri monitoimitila. Tuolit on nostettu riveihin ja risti seinälle.

Anna menee takapenkkiin anoppinsa viereen ja nojaa päänsä hänen olkaansa. Tämä on ainoa paikka, jossa he voivat tavata.

Tumma nainen istuu heidän kanssaan, Liisa. Hän on Annan kanssa samalla osastolla. Anoppi on pyytänyt, että Liisa pitäisi Annasta huolta, kun anoppi ei itse voi.

Liisalla on glitterpaita ja kultakoruja.

”Sä kaunistut joka kerta, mitä sä teet siellä sellissä?” Annan anoppi kysyy häneltä.

”Hanki silmälasit!” Liisa vastaa.

Pappi on helluntailainen. Hän alkaa kertoa omasta menneisyydestään. Hänkin on ollut vankilassa, 1980-luvulla.

”Sitten löysin Jeesuksen.”

Anna kuiskii anoppinsa ja Liisan kanssa takapenkissä. Nuori miesvartija huomauttaa heille metelöinnistä. Naisia naurattaa.

Riittaa jännittää pian koittava vapaus. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Nelososastolla syödään. Naiset juttelevat ruuasta. Koko ajan tarjotaan vain perunaa, he valittavat. Se turvottaa, naiset kertovat. Siksi jotkut tekevät ruokansa itse. Nuudelia ja raejuustoa.

”Mä oon lihonu 30 kiloa.”

”Taas on tullut uusi finni.”

”Hiuksia lähtee. Vedessä on jotain outoa.”

LIISA TULEE istumaan viereen. Hiukset ovat ponnarilla, ja toisella puolella päätä pieni alue on ajettu muita hiuksia lyhyemmäksi.

”Tulit kuin tilauksesta. Just sanoin, että jonkun toimittajan pitäisi tulla tänne.”

Liisa alkaa luetella epäkohtia:

Puhdistusaineiden laimeus. Se, että pesuainetta saa vain litran viikossa. Aktiivivesi, jolla pestään lattiat.

Kanttiinin surkea meikkivalikoima. Se, ettei hiuksia saa värjätä.

”Me ollaan naisia kuitenkin.”

Vartijoiden huono käytös. Vankilassa tarjottava keskusteluapu. Paljut.

Toiset vangit. Vankien taudit.

”Kerran putsarina oli tyyppi, jolla oli hivi.”

Vangeille tehtävät rangaistusajan kuntoutussuunnitelmat eli ransut.

Lääkäripalvelujen puutteet. Jatkuva fiilistely huumeista eli kuivanarkkaus.

Huumeita käyttävien ja muiden välillä on juopa. Kummatkin puhuvat pahaa toisistaan.

Liisa on 48-vuotias ja kokenut väkivaltarikollinen. Hän on ollut vankilassa viisi kertaa. Nyt saatu tuomio on pisin.

Liisa kutsuu selliinsä. Siellä on sänky, työpöytä, kahvinkeitin, räsymatto ja televisio. Pöydällä sporttilehti ja Torey Haydenin kirja Viattomat. Seinällä on kalenteri, josta on ruksittu kuukausia. Huhtikuu, toukokuu, kesäkuu. Ilmoitustaululle on kiinnitetty lasten ja lastenlasten kuvia. He asuvat Oulussa. Nuorinta lastenlastaan Liisa ei edes ole nähnyt.

Monella vangilla on alaikäisiä lapsia. Alisalla, Lauralla, Magdalenalla, Elviiralla, Miinalla, Pirjolla, Seritalla ja Siirillä. Aikuisia lapsia on ainakin Riitalla, Jaanalla, Ronjalla ja Sonjalla.

Kaksi vuotta sitten Liisa tappoi kihlattunsa veitsellä. Surman jälkeen hän lähetti Kalevaan kuolinilmoituksen. Hän hakee leikkeen esiin.

Jos surun siivet mua kantaa nyt vois, niin kauaksi täältä nyt lentäisin pois. Sun luokses ma saapuisin salaa, siel’ missä nyt liekkisi palaa. Mutta periks’ en vielä voi antaa vaan ristini perille kantaa.

Liisa on kasvanut laitoksissa. Pikkusisko kuoli viisi vuotta sitten. Liisasta tuntui, että poliisit vain odottivat, milloin hänkin kuolee.

”Mulle on aina sanottu, että ei susta tuu kuin puliakka. Mutta kiusallanikaan en kuole.”

Täälläkin Liisa kokee, että häneen ei luoteta.

Aikaisemmin Liisa oli Oulun vankilassa. Siellä hän kävi kymppiluokkaa, mutta joutui keskeyttämään, kun hänet siirrettiin.

Samalla loppuivat myös psykologikäynnit. Hämeenlinnan vankilan psykologin virka lakkautettiin kaksi vuotta sitten. Täällä on ainoastaan psykiatrinen sairaanhoitaja.

”Luulisi, että jollain muullakin olisi tarvetta psykologille kuin minulla.”

Liisa kokee, että täällä tiiliseinien sisällä aika vilahtaa ohi kuin kolmostien autot. Koko ajan tekee jotain, mitään ei saa aikaiseksi. Elämä ei etene, ajatukset pyörivät kehää.

Tunnista tulee päivä, päivästä viikko, viikosta kuukausi ja kuukaudesta vuosi.

Pirjo sanoo olevansa syytön. Hän odottaa hovioikeudenkäyntiä. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Maanantaiaamuna puoli kahdeksan jälkeen vartija hakee töihin. Työpaikkoja on yhdeksän: ompelimo, pesula, keittiö, siivous, suutari, keskusvarasto, kirjasto, kanttiini ja ulkotyöt.

Ulkotyöt ovat raskaimpia. Siellä eivät kaikki pärjää. Pesulassa pestään kaikkien Suomen vankiloiden vaatteet.

Suosituimmat vankien työpaikat ovat kanttiini ja ompelimo.

Ompelimossa työskentelee yhdeksän naista. Se on ihan tavallinen ompelimo, jossa käytetään neuloja ja saksia. Mutta jos jokin työväline puuttuu iltapäivällä, kukaan ei pääse pois ennen kuin kaikki tavarat on löydetty.

Irokeesipäinen nainen tekee vahakankaisia lahjakasseja, joissa lukee RISE. Se tarkoittaa rikosseuraamuslaitosta. Naisen nimi on Helmi.

”Vittu tarviiko näiden olla samankokoisia.”

Elinkautisvanki Ninni ompelee paitoja. Saumat kuroutuvat kiinni hetkessä. Ninni on unelmatyössään. Hän sanoo, että hänen suvussaan on muitakin kädentaitajia. Täällä hän voi myös suorittaa ompelijan tutkinnon.

”Eikä paperissa lue, että se on vankilasta.”

Ninni sanoo, että hänet on tuomittu väärin. Hän oli vain väärässä paikassa väärään aikaan, kun ihminen tapettiin hyvin julmasti. Ja liian humalassa soittaakseen apua.

Ninni sanoo, että hän ei jaksa tutustua joka vankiin läheisesti. Osastolla ei ole muita elinkautisvankeja. Kaikki lähtevät ennen häntä.

Ompelimossa soi radio. Ja ne tytöt olivat kertoneet surullisiakin juttuja ja toisaalta illoista rannalla, jolloin mikään ei voisi olla paremmin.

Serita leikkii tyttärensä kanssa perhehuoneessa. Perhetapaaminen.

Huoneessa on sänky ja nojatuoli. Seinään kiinnitetyn telineen etualalle on asetettu kondomipaketti.

Seritan aviomies istuu sängyllä. Hän on myös Seritan rikoskumppani, mutta on päässyt jo koevapauteen. Jalassa on valvontapanta.

”Ootko vielä vähän et kuka toi olikaan?” Serita lepertelee ja kutittaa tytärtään mahasta.

Hän ei ole nähnyt lastaan kuukauteen. Sinä aikana lapsi on oppinut konttaamaan.

Serita sai tietää raskaudestaan Pasilan poliisivankilassa, juuri kun oli jäänyt kiinni. Hänet tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta.

Loppuvuodesta 2014 Serita oli alkanut jutella tuntemattoman miehen kanssa somessa. Sitten mies kysyi, haluaako Serita helppoa rahaa.

Mies tilasi huumeita Seritan ja hänen nykyisen aviomiehensä osoitteeseen netin salatun Tor-verkon kautta. Ne oli kätketty pehmolelujen ja pelien sisään.

He tilasivat ”melkein kaikkea, mitä sai”. Amfetamiiniöljyä, ekstaasitabletteja. Sitten he valmistivat amfetamiinia itse.

Kun heidät pidätettiin, huumeita oli levitetty katukauppaan yli 800 000 euron arvosta.

”Mä oon köyhästä perheestä. Meil ei ikinä ollut mitään ylimääräistä”, Serita sanoo.

Serita tuomittiin vankeuteen seitsemäksi vuodeksi. Se on pitkä tuomio.

Mutta on niitä muillakin.

Sonja: kaksi vuotta. Anna ja Sirkka: kaksi ja puoli vuotta. Siiri: kolme vuotta. Leila: neljä vuotta kuusi kuukautta. Miina ja Samantha: viisi vuotta. Alisa ja Pirjo: kuusi vuotta. Cecilia: kahdeksan ja puoli vuotta. Laura: yhdeksän vuotta yhdeksän kuukautta. Raisa: elinkautinen eli noin neljätoista vuotta.

Seritan mielestä vankila on jo tehnyt tehtävänsä. Hän on päässyt alamaailmasta eikä käytä huumeita, vaikka se onnistuisi, varsinkin perhetapaamisissa. Täällä ei ole valvontakameroita.

Serita sanoo, että huumeet eivät häntä kiinnosta. Hän vain odottaa, että voisi taas olla tyttärensä kanssa. Hän oli jo päässyt Vanajan avovankilan perheosastolle mutta joutui takaisin, kun hän lomalta tullessaan antoi positiivisen näytteen. Serita epäilee, että joku oli laittanut hänen juomaansa jotain.

Nyt uusi hakemus on vetämässä.

Vartijat puhuvat toisilleen radiopuhelimilla. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Vartijan radiopuhelimesta kuuluu, että vanki on lähetetty suutarista takaisin osastolle. Anna. Häntä ahdistaa niin paljon, ettei hän pysty olemaan töissä.

Suutarissa jatkavat: Tradenomi-Tuija, hyvän perheen tyttö, joka aikoo vapaudut­tuaan palata entiseen elämäntapaansa, johon ”todennäköisesti kuuluvat myös rikokset”. Vankilan kuopus Mimi, joka puukotti koulukodin työntekijää. Pahoinpitelystä tuomittu Anu, joka pyrkii irti huumeista. Virolainen Ilona, joka pohtii, josko vankien oloja edes Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi voitaisiin vähän parantaa.

Alisa lähettää toisen vangin kautta minulle viestin: ehtisitkö jutella? Hän on huolissaan, että Liisa puhuu minulle liikaa pahaa Hämeenlinnan vankilasta. Turussa oli paljon inhottavampaa, Alisa sanoo. Vaikka sellit ovat uudet, kaikki oli rajoitetumpaa. Minnekään ei saanut mennä yksin. Luontoa ei nähnyt, ulkoilu järjestettiin muutaman metrin syvässä montussa.

Alisa siirrettiin Turusta tänne maaliskuussa.

”Mul tuli Nykopin kanssa riitaa.”

Aino Nykopp myrkytti vanhuksia lääkkeillä. Nyt hänetkin on siirretty Hämeenlinnaan, mutta eri osastolle.

Alisa on vankilassa tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Suvun musta lammas, Alisa sanoo. Kukaan muu heidän perheestään ei ole ollut vankilassa. Kaikki ovat töissä.

Huumeita käyttämällä Alisa pääsi toiseen maailmaan. Ahdistavat asiat unohtuivat. Hetken kaikki oli niin hyvin kuin vain voi.

Alle kouluikäisenä Alisa vietti kesiä perhetutun luona. Iltaisin perheen isä tuli sänkyyn ja työnsi pään Alisan jalkojen väliin.

Joskus Alisa miettii, kuinka monelle täällä on käynyt samoin kuin hänelle.

Aino on ollut vankilassa jo kahdeksan vuotta. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Aino syö sellissä yksin.

Hän muutti tänne, osasto kolmoselle, tänä kesänä Turusta. Pöydällä on kulhossa omenoita, sängyllä ristisana. Televisiosta tulee Emmerdale.

Aino on vankilan vanhin, 67-vuotias. Vangittuna hän on ollut yli kahdeksan vuotta. Hän toivoo pääsevänsä avotaloon, mutta sitä ennen on käytävä vaarallisuusarviossa.

Pari päivää sitten televisiosta tuli Katastrofin anatomia, joka käsitteli Ainon rikosta. Viisi murhaa myrkyttämällä, viisi murhan yritystä. Suomen laajin murhatutkinta.

Aino katsoi ohjelman.

”Se nyt oli poliisien näkökulma”, hän sanoo.

Niin kuin moni muu, Aino ei mielestään ole tehnyt rikoksia, joista hänet on tuomittu.

Laura sanoo, että hän ei ole tappanut naista.

Ronja sanoo, että huumerikoksen teki hänen poikansa. Tuomiossa lukee, että poika toimi äitinsä käskystä.

Ilona ja Pirjo. Syyttömiä. Niin he sanovat.

Aino aikoo kirjoittaa kirjan siitä, miten asiat oikeasti menivät. Hän sanoo, että mitään todisteita häntä vastaan ei ole.

”Ei se ole mikään puolustuskirja. Mä vaan kerron sen, mikä on totta.”

Ainolla ei ole vankilassa ystäviä, eikä kukaan käy. Lapset vierailivat kerran, vuonna 2009. Vangit kuiskivat, jotkut nimittelevät.

”Sarjamurhaajaksi”, Aino sanoo.

Turun vankilassa Ainolla oli kuitenkin ystävä vähän aikaa. Osastokaveri Anneli. Enää he eivät ole yhteydessä.

”Ehkä kerron kirjassa totuuden myös Annelista.”

Paljut ovat laittomia mutta niitä on silti. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Keskiviikkona muutan paljuselliin. Kannan tavarani violetissa muuttosäkissä kakkososastolta neloselle.

Annan anoppi Riitta siivoaa kakkosen käytävällä, kun kuljen ohi. Hän siivoaa koko ajan. Sillä tavalla hänen on helpompi unohtaa pian koittava vapaus. Hän suihkuttaa ilmaan itse sekoittamaansa ilmanraikastajaa. Nyt sellissä ei haise enää pinttynyt tupakka.

Nousen kaksi kerrosta ylöspäin. Toisin kuin suljetulla osastolla nelososastolla on yhteinen oleilutila. Kaksi isoa pöytää, tupakkakoppi, keittiö, ilmoitustaulu. Suuri parveke, jonne pääsee tupakalle aamuisin ja ruokailun jälkeen.

Sellini on heti oleilutilan vieressä. Ikkunasta kalterien takaa näkyy naisten vanha ulkoilupiha. Se näyttää pieneltä ja surkealta.

Vartija tuo minulle paljun, läpinäkyvän viisilitraisen muoviämpärin. Naiset ovat pyytäneet, että paljut olisivat läpinäkymättömiä.

Heille oli vastattu, ettei onnistu. Vankilassa ei saa olla piiloja.

Palju pitää tyhjentää joka aamu paljuntyhjennysaltaaseen parvekkeen vieressä. Siitä kuljetaan ohi parvekkeelle.

Liisa näyttää paljun paikan pesualtaan alla.

Vartija tulee osaston ovesta.”Tarkastus!”

Pitää mennä selliin ja seisoa sängyn vieressä. Sitten vartija lukitsee sellin hetkeksi. Kun kaikki sellit on tarkastettu, vartija avaa sellin salvat uudelleen.

Ulkoilussa Jaana aloittaa petankkipelin.

”Mä kuulin et mun lapseni on joutunu kakkoselle, näitkö sä sitä? Voi mun lapseni.”

Jaana on romani, ja heitä on täällä monta. Romanit joutuvat vankilaan syystä, mutta syrjintääkin on, hän sanoo. Siviilissä ja täälläkin. Töitä on vaikea saada.

Magdalena tulee pyytämään sivummas. Hän ei halua jutella niin, että toiset vangit kuulevat.

”Oon laittanu paperit vetämään avotaloon.”

Jos Magdalena pääsee sinne, hän aloittaa ravitsemusalan opinnot.

Åsa on juossut kenttää ympäri puoli tuntia, niin kuin jokaisessa ulkoilussa. Hän tulee luokse iloisena ja pyytää kävelylle.

Tänään on hyvä päivä. Asiat ovat edenneet, vapautumiseen ei ole pitkä aika. Vankilan jälkeen Åsa palaa ehkä yliopistoon opiskelemaan.

”Sä et voi käsittää, miten kamalaa täällä on.”

Kultakorvakoruinen Sirkka esittää miestä ja työntää tennispallon housuihinsa. Hän vitsailee Tuijan kanssa. Kummallekin vankilapiirit ovat niin tuttuja, että he pystyvät kertomaan, missä eri tunnetut rikolliset istuvat tuomioitaan.

Yleensä vankilatutut jäävät muurien sisäpuolelle, mutta Sirkalla on täällä muutama oikeakin ystävä. Ompelimossa työskentelevän Helmin kanssa suunnitellaan Lontoon-matkaa.

Monet lupaavat, etteivät enää joudu vankilaan. Ainakin Mirka, Sirkka, Magdalena, Maria, Serita, Sonja, Tamara, Åsa, Milla, Laura, Ronja, Alisa, Siiri, Elviira, Miina ja Liisa.

Ronja kiistää rikoksensa. Kuva: Akseli Valmunen / HS

Kun kello on kaksikymmentäviisi yli seitsemän, kaikki syövät kiireellä. Sirkka kiiruhtaa selliinsä lämpimät voileivät muovilautasella.

Ovet ovat menossa kiinni.

”Syö nyt nopeasti jotain”, Liisa sanoo karjalanpiirakkaa suussa.

Puoli kahdeksalta sellin ovet lukitaan.

”Öitä!” vartija sanoo.

Moni vanki pidättää kaksitoista tuntia, koska ei halua käyttää paljua. Vangilla on oikeus päästä vessaan milloin vain, mutta vartijan kutsuminen tuntuu nöyryyttävältä.

Naisten mukaan joskus on joutunut odottamaan jopa tunteja. Jotkut kertovat, että heille on valitettu, jos ”pingoa” eli hälytysnappia on painanut liian usein.

Istun paljulle. Se on kiikkerä ja matala.

Seitsemältä aamulla ovet aukeavat. Vessaan muodostuu heti jono.

Ihmiset istuvat aamupalalle. Kaikki katsovat, milloin voisi olla sopiva hetki kuljettaa palju valkoisen muovipussin sisällä parvekkeen viereen tyhjennettäväksi. Sellainen hetki, ettei kukaan kävelisi ohi.

Alisa tulee sellistään aamupalalle.

”No ni koht on lusittu”, hän sanoo minulle.

”Sä oot oppinu vankilan tavoille, kun sulla on yöpaita väärin päin.”

Tämä on viimeinen aamu vankilassa. Seuraavana aamuna olen jo vapaa.

Naiset tulevat kyselemään, miten olen viihtynyt. Hyvin, vastaan. Kaikki vangit ovat suhtautuneet minuun ystävällisesti. Voi olla, että teitä tulee ikävä.

”Ei vittu sä oot hömelö”, Anna sanoo.

Siiri on tuomittu tapon yrityksestä. Hän istuu tuomiotaan Hämeenlinnan vankilassa. ”Harvat ymmärtää täällä, että me ollaan jouduttu tänne ihan syystä.” Kuva: Akseli Valmunen / HS

Siiri istuu pöydän ääreen pinkit kutimet käsissään. Hän tekee syntymäpäivälahjaa vankikaverin puolison lapselle.

Neulominen on suosittua. Aika kuluu, ja syntyy jotain konkreettista. Langat ovat tosin kalliita.

Siiri näyttää uupuneelta. Käsissä näkyy piikittämisen jälkiä.

Siiri käytti huumeita, lähinnä heroiinia, kymmenen vuotta. Vieroitusoireita on yhä, vaikka Siiri on ollut vankilassa jo puoli vuotta.

”Kun mä tulin vankilaan, mä olin elävä kuollut.”

Siiri yrittää jättää huumeet, mutta se ei ole helppoa. Välillä hän on antanut positiivisen näytteen täällä vankilassa.

Siirin äitikin oli narkomaani mutta on ollut kuivilla kaksikymmentä vuotta. Kun Siiri joutui vankilaan, äiti pyysi anteeksi sitä, miten Siirin lapsuus on mennyt.

Nyt äiti on sosiaalialalla ja hoitaa Siirin 12-vuotiasta lasta.

Siiri ei koskaan tule pääsemään kaikista heroiinin aiheuttamista vaivoista. Tasapainoaisti on mennyt yliannostusten seurauksina. Kädet ovat turvonneet, koska imusuonet ovat vaurioituneet piikittämisen takia. Siirillä on myös munuaisten vajaatoiminta ja c-hepatiitti.

Siiri ajattelee, että hän on selvinnyt vähällä. Sairauksien ja turvonneiden käsien kanssa pystyy elämään. Rikoksen hyväksyminen on vaikeampaa. Se oli tapon yritys. Joku olisi voinut kuolla Siirin veitsenlyönnin takia.

”Kyl mä ajattelen, et mun rikosta ei olisi tapahtunut, jos mä en olisi ollut aineissa. On se rankkaa ymmärtää ja suorittaa tätä tuomiota ja tajuta, et musta on tullut hirviö.”

Siiri alkaa itkeä.

”Eihän kukaan saa tehä toiselle sellasta, mitä mä oon tehnyt.”

Siiri purkaa pinkit silmukat. Laskut menivät sekaisin.

”Mun mielestä harvat ymmärtää täällä, et me ollaan kaikki jouduttu tänne ihan syystä.”

Perjantaiaamuna kello yhdeksän minut viedään vastaanottoon. Saan takaisin omat vaatteeni ja sellistäni ratsatun kynsilakan. Tiputan vankilan vaatteet rullakkoon: harmaa paita, harmaat housut, siniset sukat. Ne menevät pesuun yhdessä kaikkien muiden suomalaisvankien vaatteiden kanssa. Vankilan kengät nostan hyllyyn.

Seuraan johtaja Tuomo Kärjenmäkeä. Aulassa on kuva Isontalon Antista ja Rannanjärvestä, mutta ensi viikolla Maria ryhtyy tekemään sen päälle uutta. Uusi maalaus on pastissi Salvador Dalín teoksesta Valuva aika.

Kärjenmäki saattaa portille. Valvomossa kymmenen näyttöä esittävät kuvaa vankilan käytävistä, osastoista ja pihasta.

Ruuduilla näkyy naisia. Tämä on heille koti. Monelle vangille vankila on turvallisin paikka, jossa hän on koskaan asunut.

Taksi tulee. Kuljettaja ohjaa auton kohti kaupunkia.

Käännyn katsomaan. Suuri tiilirakennus, sen edessä aita, johon on kiinnitetty punainen stop-merkki.

Vankien tiedot on kerrottu heidän luvallaan. Käytössä on ollut myös oikeuden pöytäkirjoja ja muita asiakirjoja. Osa vankien nimistä on heidän pyynnöstään muutettu. Lähteenä on käytetty muun muassa Emmi Latun väitöskirjaa Naisten tekemä väkivalta.

Toimittaja Sonja Saarikoski julkaisee syksyllä 2023 kirjan Naisvangit, jonka alku oli tämä kirjoitus.