Vanhassa mustavalkoisessa valokuvassa on kolme aikuista ja kuusi lasta. Kuva on otettu Helsingissä Laajasalon rannalla Haakoninlahdessa. Kameran takana oli Alexander Nikiforow, ja kuvassa ovat hänen vaimonsa sekä viisi hänen kuudesta lapsestaan. Kolme muuta ihmistä ovat tuntemattomia.
Nikiforowien kesämökkimaisemissa otettu ryhmäkuva on yksi suosikeistani. Se on sommiteltu todella hienosti, jokainen henkilö asetettu oikeaan paikkaan.
Kuvan taustalle liittyy tarina, jonka voi aloittaa vaikka 1950-luvun Helsingistä, isoäitini Najan luota.
Isäni äiti tuli pitämään meistä lapsista huolta jouluaattoina, jotta vanhemmat saivat rauhassa tehdä jouluvalmisteluja. Päivä aloitettiin aina vierailulla Hietaniemen hautausmaalle, jossa kävimme ensin isoäidin isän Alexander Nikiforowin haudalla.
Isoäiti oli kertonut meille omasta kasteestaan: hänet oli upotettu kokonaan veden alle. Se oli meistä erikoista, ja ymmärsimme, että jokin erotti meitä isoäidin suvusta. He olivat ortodokseja.
Alexanderista oli suvussamme puhuttu jonkin verran, mutta kukaan ei koskaan kertonut hänen vanhemmistaan. Mistä he tulivat ja missä he elivät?
Syksyllä 2022 ryhdyin toimeen ja aloin tehdä sukututkimusta Nikiforoweista.
Koska Nikiforowit olivat ortodokseja, soitin Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan. Sieltä sain selville, että myös Alexanderin vanhemmat Ivan ja Lovisa on haudattu Hietaniemen ortodoksiselle hautausmaalle.
Ennestään tiesin, että heillä oli neljä lasta ja että perhe oli asunut Suomenlinnan Vallisaaressa.
Kun tutkin lisää, löysin Ivanin ja Lovisan kuulutustodistuksen, siis paperin, jolla heidät kuulutettiin avioliittoon. Nyt selvisi myös Lovisan tyttönimi Karlsdotter, samoin kuin se, että Ivan oli ammatiltaan “sappör” eli sotilas, joka tekee linnoitustöitä.
Sukututkimus voi olla mutkikasta, ja ortodoksien tietoja etsiessä on eduksi, jos hallitsee venäjän kieltä. Heidän historiankirjansa eli metrikat on kirjoitettu venäjäksi, ja niitä on erittäin vaikea tulkita.
Kauppatori oli suosittu paikka. Vasemmalla olevassa talossa toimii nykyisin Ruotsin suurlähetystö, mutta sen ulkonäkö on täysin muuttunut.
Valkosaaren edustalla oli vilskettä. Negatiivissa on vaurioita, mutta lisäksi höyrylaiva päästää savua.
Ville Vallgrenin veistämä Havis Amanda tuotiin paikalleen vuonna 1908.
Oli taas käytävä Hietaniemen hautausmaalla.
Yllätyksekseni huomasin, että Nikiforowin haudalla on muitakin kävijöitä. Joku oli jättänyt sinne nykyaikaisen lyhdyn. Haudalla oli myös erillinen hautakivi, jossa luki Wasilij.
Haudalla oli jopa yhteyshenkilö, siis todennäköisesti kaukainen sukulaiseni. Kirjoitin hänelle, mutta vastausta ei kuulunut. Pitkän ajan kuluttua hän kuitenkin soitti ja kertoi, että tuo Wasilji on myös Ivanin lapsi ja siis yhteinen esi-isämme.
Ivanilla oli luultavasti ollut peräti kymmenkunta lasta, mutta heistä ei tiedetty sen enempää. Uusi sukulaiseni oli kuullut kerrottavan, että Ivan olisi alun perin kotoisin Valko-Venäjältä.
Sain tietää, että sitä hautausmaan kulmausta, jonne Ivan ja Lovisa on haudattu, kutsutaan “Nikiforowien kulmaksi” ja että siellä on useita hautoja, joissa lepää mahdollisia sukulaisiani. Tosin moni Nikiforow suomensi nimensä toisen maailmansodan jälkeen, muun muassa Norjokseksi, Nortamoksi ja Norrekseksi.
Jatkoin tiedusteluja, kyselin sukulaisilta lisää. He kertoivat, että Ivania oli sanottu “muschikiksi”, joka on suomeksi musikka eli venäläinen talonpoika tai kansanmies.
Vanhoista sanomalehdistä löysin jopa uutisen, jossa kerrottiin Ivanin varastaneen upseerin palttoon, jossa oli majavannahkakaulukset, sekä muita vaatteita. Näistä teoista hänet oli vangittu ja asetettu syytteeseen.
Sukulaiseni kertoi, että Lovisa oli pääosin vastuussa perheen toimeentulosta. Hän kalasti ja toi kalat Helsingin kauppatorille myytäväksi. Lovisa oli kotoisin Tesjärveltä läheltä Loviisaa, Holmgårdin tilalta. Hän oli Ivanin toinen vaimo, sillä ensimmäinen vaimo oli kuollut horkkaan 32 vuoden ikäisenä kesällä 1862. Ivan nai myöhemmin samana vuonna Lovisan.
Suvun tarina alkoi hiljalleen täydentyä, mutta yhä siinä tuntui olevan jotain salattua. Se koski Ivanin poikaa, Alexanderia.
Alppipuistossa mäen päällä oikealla sijaitsi suosittu ravintola.
Vanhankaupunginkosken pato oli juuri valmistunut.
Rouvat keskustelivat Puistokatu 2:n edustalla Kaivopuistossa.
Kaivohuone oli valmistunut jo vuonna 1838, ja se toimi alusta lähtien ravintolana.
Alexander oli tavannut tulevan vaimonsa Sofian Vallisaaressa, jossa tämän isä työskenteli luotsina. Alexander olikin aina kovin kiinnostunut saaristosta ja veneistä. Hän muun muassa tilasi itselleen moottoriveneen, joka rakennettiin Valkosaaren telakalla.
Alexander Nikiforow oli monipuolinen mies ja monessa mukana. Isoäiti kertoi, että hänellä oli Helsingissä kaksi kauppaa, yksi Annankadulla ja toinen Fredrikinkadulla. Isoäidin mukaan hän oli kuitenkin liian kiltti ja antoi asiakkaille luottoa, joten kaupanpito ei ehkä ollut kovin kannattavaa.
Niinpä Alexander otettiin vuonna 1885 Helsingin poliisilaitoksen palvelukseen nuoremmaksi konstaapeliksi, ja siitä hän eteni poliisikomisarioksi.
Vuonna 1910 hän osti Kulosaaren pohjoisrannasta tontin, jossa oli kaksi taloa.
Samaan taloon Alexanderin perheen kanssa muutti Westerbackin perhe. Talon väki tuli hyvin toimeen keskenään, mistä kertoo se, että perheiden välillä solmittiin kaksi avioliittoa.
Alexander ehti työskennellä vielä pankkivirkailijana ennen kuin jäi eläkkeelle 1917. Hän ei kuitenkaan ehtinyt nauttia eläkepäivistään, sillä pian sisällissodan alettua tammikuun lopussa 1918 punaiset tulivat Nikiforowien kotiin tekemään kotitarkastusta. He ottivat Alexanderin ja tämän 23-vuotiaan pojan Boriksen mukaansa, veivät jäälle ja ampuivat Alexanderin.
He heittivät hänet avantoon, josta hänet löydettiin vasta neljä viikkoa myöhemmin.
Kun Alexanderia ammuttiin, Boris heittäytyi jäälle, eivätkä ampujat osuneet häneen. He kuitenkin iskivät häntä pistimillä selkään varmistaakseen, että hän oli kuollut. Ihmeen kaupalla hän selviytyi hengissä rantaan ja edelleen Kirurgiseen sairaalaan. Boris ei tämän jälkeen koskaan halunnut takaisin Kulosaareen.
Tähtitorninmäeltä oli hyvät näkymät Katajanokalle.
Vasemmalla Uspenskin katedraali ja oikealla sittemmin purettu komea Norrmenin talo.
Katajanokan sillalla ei ollut vielä 1900-luvun alussa liikenneruuhkia.
Alexander Nikiforowin elämä päättyi traagisesti, mutta hän jätti jälkeensä yllättäviä muistoja.
Hän oli näet aktiivinen amatöörivalokuvaaja ja Amatörfotografklubbenin jäsen. Minulle on ollut mysteeri, mitä hän kuvasi ja missä kuvat ehkä ovat, jos niitä ylipäätään on jäljellä. Mutta sekin paljastui yhtenä sukututkimukseni sivujuonteena.
Alexanderin nuorimman tyttären Svean tytär Hilkka on säilyttänyt joitakin kymmeniä valokuvakopioita. Suurin yllätys oli kuitenkin noin 140 kappaletta 9 x 30 senttimetrin kokoisia panoraamanegatiiveja, jotka ovat säilyneet yli sata vuotta melko hyvässä kunnossa. Osa kuvista oli Alexanderin vanhassa laukussa, ja muut olivat käärittyinä paperiin.
Kodakin panoraamakamera numero 4:n valmistus oli aloitettu vuonna 1899. Negatiivikoko oli peräti 9 x 30 cm.
Kuvat on otettu Panorama Kodak N:o 4 kameralla, jonka kuvakulma on 140 astetta. Kuvista noin 60 on Helsinki-aiheisia, perhekuvia on noin 75.
Olen nyt kuvannut panoraamanegatiivit ennen kuin ne päätyvät puhdistettaviksi ja museon hoiviin.
Alexander Nikiforow 11.9.1863- 31.1.1918
Oikaisu 7.5. kello 12.47: Yhdessä artikkelin kuvista on kolme aikuista ja kuusi, ei viisi, lasta. Ihmisistä kolme, ei kaksi, ovat tuntemattomia.
Oikaisu 7.5. kello 9.58: Yhdessä kuvista on Vanhankaupunginkoski, ei Vantaankoski.