Lasten uutiset    |   Lasten uutiset

Rölli selvittää kaikkien aikojen salaisuutta

Uusin Rölli-elokuva on hauska, ja vanhoilla tutuilla lauluilla säestetty.

Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus, ohjaus Taavi Vartia, 80 min. ★★★★

Hirmuista Rölliä (Allu Tuppurainen) ja hänen nuorta ystäväänsä Juurakkoa (Linnéa Röhr) on heidän koko ikänsä vaivannut kysymys siitä, mistä he ovat alun perin tulleet.

Heidän ystävänsä Mauno Mato kertoo heille vuorten ja metsien takana sijaitsevan paikan nimeltä Kaikkien Aikojen Alku, josta haikarat lähtevät pienien nyyttiensä kanssa ja tiputtavat lapset uusiin koteihinsa, juuri niin kuin Röllin ja Juurakonkin.

Rölli ja Juurakko lähtevät vaaralliselle seikkailulle löytääkseen paikan, josta kaikki peikot Rölli-maassa alun perin ovat kotoisin.

Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus on hauska ja vanhoilla tutuilla lauluilla säestetty elokuva, jota oli mukava katsoa. Elokuva osoittaa, että kaikista haasteista ei pääse läpi pelkällä uhmalla ja jääräpäisyydellä. Tarvitaan myös ystävyyttä ja luottamusta.

Kirjoittaja on 15-vuotias lukiolainen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  1. 1

    Uutisvisa: Kuka on Suomen pääministeri?

  2. 2

    Aku Ankka ja kumppanit: Isän riemua

  3. 3

    Isänpäivä: Isättömät Ankkalinnassa

  4. 4

    Koululaiset kasvattavat omia herkkukurkkuja

  5. 5

    Vierasta kieltä opetellaan kohta jo ensimmäisellä luokalla – tätä mieltä oppilaat ovat asiasta

  1. 1

    Suomi 100 -lähetyksessä juhlitaan Juha Sipilän johdolla ja pohditaan itsenäisyyden merkitystä

  2. 2

    ”Parasta Suomessa on talvi”, kertoo seitsemänvuotiaana Suomeen muuttanut Lianne

  3. 3

    Mitä itsenäisyys merkitsee kymmenenvuotiaille?

  4. 4

    Joel Puranen, 10, sävelsi ja sanoitti 100-vuotiaalle Suomelle upean rapin – kouluprojektista tuli Youtube-hitti

  5. 5

    Kotimaani ompi Ankkalinna

  6. 6

    Puluboi nauratti kirjan sivuilla, nyt kokeillaan elokuvaa – katso traileri ja arvioi

  7. 7

    Ennen vanhaan koulussa saattoi saada karttakepistä sormille – uutislähetyksessä haastatellaan 1930-luvun koululaisia

  8. 8

    Saatko numerotodistuksen?

  9. 9

    Uutisvisa: Mikä tunturi valaistiin Suomen väreihin?

  10. 10

    Mitä silloin tapahtui, kun Suomi itsenäistyi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomi 100 -lähetyksessä juhlitaan Juha Sipilän johdolla ja pohditaan itsenäisyyden merkitystä

  2. 2

    Joel Puranen, 10, sävelsi ja sanoitti 100-vuotiaalle Suomelle upean rapin – kouluprojektista tuli Youtube-hitti

  3. 3

    Mitä silloin tapahtui, kun Suomi itsenäistyi?

  4. 4

    Mitä itsenäisyys merkitsee kymmenenvuotiaille?

  5. 5

    Kotimaani ompi Ankkalinna

  6. 6

    ”Parasta Suomessa on talvi”, kertoo seitsemänvuotiaana Suomeen muuttanut Lianne

  7. 7

    Ennen vanhaan koulussa saattoi saada karttakepistä sormille – uutislähetyksessä haastatellaan 1930-luvun koululaisia

  8. 8

    Uutisvisa: Mikä tunturi valaistiin Suomen väreihin?

  9. 9

    Saatko numerotodistuksen?

  10. 10

    Tällä kertaa pelkkiä suomalaisia uutisia

  11. Näytä lisää