Lasten uutiset    |   Lasten uutiset

71-vuotias YK edistää rauhaa maailmassa

Mikä on Yhdistyneet kansakunnat ja miksi sen syntymäpäivää vietetään?

Maanantaina monissa kouluissa vietettiin YK:n, eli Yhdistyneiden kansakuntien päivää. Järjestö perustettiin 24. lokakuuta vuonna 1945, toiseksi maailmansodaksi kutsutun sodan jälkeen. YK:hon kuuluu lähes kaikki maailman maat, mutta mitä tämä jättikokoinen järjestö oikein tekee?

Toisen maailmansodan jälkeen ihmiset olivat kyllästyneet sotimiseen, ja halusivat suojella maailmaa uusilta sodilta. Siksi haluttiin perustaa järjestö, jonka tehtävänä olisi estää sotien syntyminen.

Nykyään järjestö toimii paikkana, jossa valtiot voivat kes­kus­tella yhteisistä pelisäännöistä. Puheenaiheita ovat muun muassa rauha ja oikeudenmu­kaisuus, sekä maailman kehitys.

Maailmassa soditaan silti edelleen YK:sta huolimatta. Järjestöä onkin kritisoitu siitä, että se ei ole tehnyt tarpeeksi pysäyttääkseen sotia. Päätöksenteko on hidasta, ja tietyillä mailla on oikeus estää päätökset, joista se ei pidä.

71 vuoden ajan YK on silti edistänyt rauhaa ja parantanut maailman tilaa. Ilman YK:ta maailma olisi huonompi paikka.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Luetuimmat
  1. 1

    Marcus ja Martinus potkivat futista keikkakiireen keskellä – ”Meillä on jalkapallo mukana joka paikassa”

  2. 2

    Tubettaja Ella: Marcuksen ja Martinuksen tapaaminen jännitti

  3. 3

    Marcus ja Martinus saapuvat Helsinkiin – haastoimme norjalaiskaksoset jalkapallopeliin

  1. 1

    Marcus ja Martinus saapuvat Helsinkiin – haastoimme norjalaiskaksoset jalkapallopeliin

  2. 2

    Marcus ja Martinus potkivat futista keikkakiireen keskellä – ”Meillä on jalkapallo mukana joka paikassa”

  3. 3

    Diabetes ei johdu karkin syömisestä

  4. 4

    Uutisvisa: Mikä on Marcuksen ja Martinuksen sukunimi?

  5. 5

    Kuvaatko omia videoita?

  6. 6

    Aku Ankka ja kumppanit: Luova ratkaisu

  7. 7

    Mitä sinä haluat tietää? – Tutkijat vastaavat

  8. 8

    Katso tästä viikon uutislähetys

  9. 9

    Ella tapasi artisteja Nenäpäivä-showssa: ”Terveisiä Lasten uutisille!”

  10. 10

    Koululaiselta: Miksi kouluissa on tärkeää lukea uutisia?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marcus ja Martinus saapuvat Helsinkiin – haastoimme norjalaiskaksoset jalkapallopeliin

  2. 2

    Pekingissä oppilaat saavat omat tietokoneet – tältä näyttää Kiinassa asuvan Tuulin koulureppu

  3. 3

    Vierasta kieltä opetellaan kohta jo ensimmäisellä luokalla – tätä mieltä oppilaat ovat asiasta

  4. 4

    Englanti tulee nyt ekalle – kieltä opitaan laulaen ja leikkien

  5. 5

    Marcus ja Martinus potkivat futista keikkakiireen keskellä – ”Meillä on jalkapallo mukana joka paikassa”

  6. 6

    Diabetes ei johdu karkin syömisestä

  7. 7

    Ella tapasi artisteja Nenäpäivä-showssa: ”Terveisiä Lasten uutisille!”

  8. 8

    7-vuotias Armas ostaa lounaan koulusta – tällainen on koulureppu Yhdysvalloissa

  9. 9

    Uutisvisa: Mikä on Marcuksen ja Martinuksen sukunimi?

  10. 10

    Katso tästä viikon uutislähetys

  11. Näytä lisää