Lasten uutiset

Videohaaste: Kenen suuhun mahtuu eniten vaahtokarkkeja?

Katso videolta, miten Lasten uutisten tubettaja Ella ja juontaja Fanny suoriutuivat pullea pupu-haasteesta.

Lasten uutisten tubettaja Ella Laukka tuli Sanomataloon tutustumaan toimittajan työhön, mutta haastoikin juontajamme Fanny Frömanin mukaan pullea pupu-videohaasteeseen.

Videolta näet, kumpi heistä voitti haasteen. Muistathan kuitenkin, ettet ryhdy kokeilemaan samaa omin päin kotona, sillä se voi olla vaarallista.

12-vuotias Ella asuu Keravalla. Hän nauttii kameran edessä olemisesta, ja esiintyminen on hänestä hauskaa. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat Vekarateatteri, vapaapalokunta, hevoset ja vlogaaminen. Ella on tehnyt Youtubeen videoita parin vuoden ajan, ja häntä kiinnostavat kaikki mediaan ja someen liittyvät jutut.

Sanomalehtiviikon ajan Ella julkaisee videoita Lasten uutisissa.

Sanomalehtiviikkoa on vietetty helmikuussa säännöllisesti vuodesta 1995 alkaen. Helsingin Sanomat ja Lasten uutiset tarjoavat viikon ajan kiinnostavia aiheita, joita voi käsitellä muun muassa koulujen oppitunneilla. Viikon on tarkoitus toimia opetuksen ja mediakasvatuksen tukena.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tubettajat
  • Sanomalehtiviikko
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  1. 1

    Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite

  2. 2

    Syysloma saapuu! Tässä TOP 5 -listaus Helsingin seudun lasten lomatapahtumista

  3. 3

    Seikkailu Ponimaailman pelastamiseksi

  4. 4

    Kysely: Miltä tuntuu, kun vanhemmat eroavat?

  5. 5

    Kuinka paljon olet puhelimella?

  6. 6

    Dubbaaja tekee äänet piirrettyihin – joogassa rentoudutaan

  7. 7

    Koululaiselta: Elmeri on Vaisaaren koulun erikoisuus

  1. 1

    Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite

  2. 2

    Kysely: Miltä tuntuu, kun vanhemmat eroavat?

  3. 3

    Millaista on koulunkäynti muissa maissa? Saksassa reppuun pakataan omat eväät, kertoo Jade, 11

  4. 4

    Kuinka paljon olet puhelimella?

  5. 5

    Koululaiselta: Elmeri on Vaisaaren koulun erikoisuus

  6. 6

    Täältä liha tulee meidän lautasillemme – uutislähetyksessä vieraillaan karjatilalla

  7. 7

    Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

  8. 8

    Uutisvisa: Miksi Suomessa nähtiin punainen aurinko?

  9. 9

    Viimeistä kertaa Vekkulassa – mitä suosikkilaitteen tilalle on luvassa?

  10. 10

    Katso tästä viikon uutislähetys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite

  2. 2

    Koululaiselta: Elmeri on Vaisaaren koulun erikoisuus

  3. 3

    Millaista on koulunkäynti muissa maissa? Saksassa reppuun pakataan omat eväät, kertoo Jade, 11

  4. 4

    Syysloma saapuu! Tässä TOP 5 -listaus Helsingin seudun lasten lomatapahtumista

  5. 5

    Täältä liha tulee meidän lautasillemme – uutislähetyksessä vieraillaan karjatilalla

  6. 6

    14-vuotias Tanmay Bakshi kehittää suuryrityksessä tekoälyä – ”Hän katsoo Paavo Pesusientä ja koodaa”

  7. 7

    Kuinka paljon olet puhelimella?

  8. 8

    Mitä koululaisen repusta löytyy Saksassa?

  9. 9

    Viimeistä kertaa Vekkulassa – mitä suosikkilaitteen tilalle on luvassa?

  10. 10

    Kysely: Miltä tuntuu, kun vanhemmat eroavat?

  11. Näytä lisää