Lasten uutiset

Korjataanko vanhaa vai rakennetaanko uutta?

Olympiastadionin kallistunut remontti on puhututtanut monia ihmisiä.

Helsingissä sijaitseva Olympiastadion on ollut remontissa kohta vuoden ajan. Tarkoitus on rakentaa katto kaikille stadionin katsomoille ja asentaa niihin uudet istuimet. Lisäksi stadionille tulee muun muassa lisää wc-tiloja ja ravintoloita.

Vuonna 1938 valmistuneen rakennuksen korjaamisen piti aluksi maksaa 200 miljoonaa euroa. Hinta saattaa kuitenkin olla jopa 300 miljoonaa.

Hinnan suuri nousu on puhuttanut ihmisiä. Jotkut ovat pohtineet, kuinka suuren uuden stadionin samalla hinnalla olisi saanut. Toisten mielestä vanhan hienon rakennuksen säilyttäminen on tärkeää.

Monet ovat myös yrittäneet löytää syyllisen korjauksen kalliille hinnalle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viime vuosina monet suuret rakennustyöt ovat tulleet odotettua kalliimmiksi. Olympiastadionin lisäksi näin on käynyt esimerkiksi Länsimetroa rakennettaessa.

Molemmissa hankkeissa on maksajana Suomen valtio. Tämä tarkoittaa, että kallis rakentaminen tulee lopulta veronmaksajien eli kaikkien suomalaisten maksettavaksi.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puheenaihe
  • Lasten uutiset
  • Olympiastadion
Luetuimmat
  1. 1

    Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite

  2. 2

    Koulukoira Mimmi auttaa keskittymään matikkaan

  3. 3

    Syysloma saapuu! Tässä TOP 5 -listaus Helsingin seudun lasten lomatapahtumista

  1. 1

    Koululaiselta: Elmeri on Vaisaaren koulun erikoisuus

  2. 2

    Millaista on koulunkäynti muissa maissa? Saksassa reppuun pakataan omat eväät, kertoo Jade, 11

  3. 3

    Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite

  4. 4

    Kuinka paljon olet puhelimella?

  5. 5

    Täältä liha tulee meidän lautasillemme – uutislähetyksessä vieraillaan karjatilalla

  6. 6

    Viimeistä kertaa Vekkulassa – mitä suosikkilaitteen tilalle on luvassa?

  7. 7

    Uutisvisa: Miksi Suomessa nähtiin punainen aurinko?

  8. 8

    Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

  9. 9

    Mitä koululaisen repusta löytyy Saksassa?

  10. 10

    Syysloma saapuu! Tässä TOP 5 -listaus Helsingin seudun lasten lomatapahtumista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koululaiselta: Elmeri on Vaisaaren koulun erikoisuus

  2. 2

    Millaista on koulunkäynti muissa maissa? Saksassa reppuun pakataan omat eväät, kertoo Jade, 11

  3. 3

    Syysloma saapuu! Tässä TOP 5 -listaus Helsingin seudun lasten lomatapahtumista

  4. 4

    Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite

  5. 5

    Täältä liha tulee meidän lautasillemme – uutislähetyksessä vieraillaan karjatilalla

  6. 6

    14-vuotias Tanmay Bakshi kehittää suuryrityksessä tekoälyä – ”Hän katsoo Paavo Pesusientä ja koodaa”

  7. 7

    Mitä koululaisen repusta löytyy Saksassa?

  8. 8

    Kuinka paljon olet puhelimella?

  9. 9

    Viimeistä kertaa Vekkulassa – mitä suosikkilaitteen tilalle on luvassa?

  10. 10

    Uutisvisa: Kuka on Suomen pääministeri?

  11. Näytä lisää