Lasten uutiset

Leluja suunnitellessa ryhmätyötaidot ovat koetuksella

Kuudesluokkalaiset osallistuvat kilpailuun rakentamalla liikkuvia leluja.

Lauttasaaren ala-asteen koulun 6D-luokka on päästänyt luovuutensa valloilleen. Oppilaat ovat kehitelleet ryhmissä liikkuvia leluja osana StarT-projektia.

Mauri Pakkanen ja Vilho Merenlahti esittelevät oman ryhmänsä tuotosta, saippuapullosta tehtyä tulta syöksevää lohikäärmettä.

Ryhmä on yrittänyt selvittää, mikä on paras tapa tehdä tulta lohikäärmeelle. Tähän mennessä on testattu ainakin punaista elintarvikeväriä ja maalia.

Noora Saarikko ja Alice Tiira puolestaan ovat kehitelleet ryhmänsä kanssa Suomen muotoisen alustan, jolle sijoitetaan liikkuvia elementtejä. Alustalta löytyy esimerkiksi tuulimylly, joka pyörii kun sitä koskettaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Sitten tulee Näsinneula. Laitamme sen Suomi-laudallemme siihen Tampereen kohdalle. Se pyörii, kun sitä pyörittää”, Alice kertoo.

Luokassa on kehitelty myös muun muassa kierrättämiseen kannustava roskakuilu ja Suomen historiaan viittaava panssarivaunu.

Joillakin ryhmillä suunnitelmat ovat muuttuneet kesken projektin, kun on huomattu, että jokin asia ei toimikaan niin kuin alun perin oli suunniteltu.

Omat haasteensa työskentelyyn ovat tuoneet ryhmien sisäiset erimielisyydet ja väärinkäsitykset. Esimerkiksi roskakuilun suunnittelussa ei ensin päästy yksimielisyyteen siitä, tarvitseeko kuilu ramppia vai ei.

”Mutta sitten kokosimme ideat yhteen, niin saimme hyvän lopputuloksen”, kertoo Iiris Aho.

Parhaat lelut palkitaan kevään aikana eri puolilla Suomea järjestettävillä StarT-festareilla. Pääpalkintona on pääsy kansalliseen StarT-gaalaan.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kilpailu
  • Keksinnöt
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  1. 1

    Suomi 100 -lähetyksessä juhlitaan Juha Sipilän johdolla ja pohditaan itsenäisyyden merkitystä

  2. 2

    Mitä itsenäisyys merkitsee kymmenenvuotiaille?

  3. 3

    Joel Puranen, 10, sävelsi ja sanoitti 100-vuotiaalle Suomelle upean rapin – kouluprojektista tuli Youtube-hitti

  4. 4

    Tällä kertaa pelkkiä suomalaisia uutisia

  5. 5

    Mitä silloin tapahtui, kun Suomi itsenäistyi?

  6. 6

    Saatko numerotodistuksen?

  7. 7

    Ennen vanhaan koulussa saattoi saada karttakepistä sormille – uutislähetyksessä haastatellaan 1930-luvun koululaisia

  8. 8

    Koululaiset kertovat uutislähetyksessä, miten voimme pelastaa maailmaa

  9. 9

    Miksi naisen euro on vain 83 senttiä?

  10. 10

    Koululaiset pelastavat maailmaa pienillä teoilla – näin sinäkin voit pienentää hiilijalanjälkeäsi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomi 100 -lähetyksessä juhlitaan Juha Sipilän johdolla ja pohditaan itsenäisyyden merkitystä

  2. 2

    Joel Puranen, 10, sävelsi ja sanoitti 100-vuotiaalle Suomelle upean rapin – kouluprojektista tuli Youtube-hitti

  3. 3

    Ennen vanhaan koulussa saattoi saada karttakepistä sormille – uutislähetyksessä haastatellaan 1930-luvun koululaisia

  4. 4

    Mitä silloin tapahtui, kun Suomi itsenäistyi?

  5. 5

    Mitä itsenäisyys merkitsee kymmenenvuotiaille?

  6. 6

    Partiolaisten adventtikalenteria on myyty jo seitsemänkymmentä vuotta – mistä suosio johtuu?

  7. 7

    Kotimaani ompi Ankkalinna

  8. 8

    Koulussa oli hyvin erilaista 80 vuotta sitten – ”On vähän ikäviä muistoja siitä kurista”

  9. 9

    Uutisvisa: Mikä tunturi valaistiin Suomen väreihin?

  10. 10

    Prinssi William kiekkoili Iceheartsin harjoituksissa – Emil Cekic, 12, päästi kuninkaallisen laukauksen ”armosta” maaliin

  11. Näytä lisää