Lasten uutiset

Suvihuvit Ankkalinnan tapaan

Ankkanurkka katsastaa kourallisen ankkalinnalaisia kesänviettotapoja.

Käsillä on yksi vuoden huippukohdista Ankkalinnassakin, kun koulut sulkevat ovensa suven ajaksi. Pitkä loma riemastuttaa varsinkin ankanpoikia, joiden ei tarvitse kiiruhtaa opinahjoonsa viikkokausiin. Myös muut ankkalinnalaiset osaavat ottaa kesästä ilon irti, satoi tai paistoi.

Kaupunkilaisten suosikkilomakohde vuodesta toiseen on Anccapulco kultaisine hiekkarantoineen.

Myös Mummon maatilan vehreällä nurmella loikoilu houkuttelee helteisinä päivinä varsinkin Hansu-renkiä. Työ margariinitehtaassa on varsin kausiluontoista, joten Akulla on harvoin varaa ylelliseen rantalomaan. Usein hänet nähdäänkin raahustamassa autioituneen Ankkalinnan katuja, kun muut ovat paenneet helteitä virkistävämpään ilmanalaan. Lomatunnelmat täytyy tällöin loihtia kotona Paratiisitiellä, ja onneksi ammattimaisen lorvailijan puutarhasta löytyy aina riippumatto lenseitä kesähetkiä varten. Onpa Aku joskus myös lavastanut vauhdikkaan surffiloman omaan kylpyhuoneeseensa, jos naapuri on ryhtynyt rehentelemään reissujutuillaan.

Yksi varma keino hankkia liput lämpöön on pesti lomakohteessa. Aku onkin nähty ahkeroimassa auringon alla muun muassa rantavahtina, matkaoppaana tai Roope-sedän palkkaamana luksushotellin palvelujen testaajana. Yksi asia on nimittäin varma kesäkuukausinakin: vanha visukinttu pyrkii kääntämään minkä tahansa myrskyn taloudelliseksi voitoksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keskimäärin ankkalinnalaisia kiinnostavat kesäisin kuitenkin varsin tutut huvit, nimittäin uiminen, huvipuistossa hurvittelu ja jäätelön syöminen. Tärkeintä lieneekin löytää oma tapa viettää kaikkien aikojen kesäloma.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ankkanurkka
  • Aku Ankka
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    112 auttaa hädän hetkellä – Näin soitat hätäpuhelun

  2. 2

    Sadattuhannet koululaiset kärsivät homeesta – Järvenpäässä se johti koulurakennuksen hautajaisiin

  3. 3

    Suosittu Onneli ja Anneli -elokuvasarja saa jatkoa – tässä ovat suosikkihahmojen uudet näyttelijät

  1. 1

    Lapsetkin tarvitsevat oman sairaalan – uusi lastensairaala aukeaa syykuussa

  2. 2

    Hyvää kesää Lasten uutisten lukijoille!

  3. 3

    Linnanmäelle rakennetaan Suomen nopeinta vuoristorataa

  4. 4

    Miksi Tikkakoskella tehtiin lentokoneen pakkolasku?

  5. 5

    Olga ja Celina ovat uudet Onneli ja Anneli – elokuvasarjan uusi osa saa ensi-iltansa joulukuussa

  6. 6

    Suosittu Onneli ja Anneli -elokuvasarja saa jatkoa – tässä ovat suosikkihahmojen uudet näyttelijät

  7. 7

    112 auttaa hädän hetkellä – Näin soitat hätäpuhelun

  8. 8

    Uutisvisa: Mikä hurjapäinen eläin kiipeili pitkin pilvenpiirtäjän seinää?

  9. 9

    Mikä on parasta kesässä?

  10. 10

    Sadattuhannet koululaiset kärsivät homeesta – Järvenpäässä se johti koulurakennuksen hautajaisiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lapsetkin tarvitsevat oman sairaalan – uusi lastensairaala aukeaa syykuussa

  2. 2

    Miksi Tikkakoskella tehtiin lentokoneen pakkolasku?

  3. 3

    Hyvää kesää Lasten uutisten lukijoille!

  4. 4

    Linnanmäelle rakennetaan Suomen nopeinta vuoristorataa

  5. 5

    Suosittu Onneli ja Anneli -elokuvasarja saa jatkoa – tässä ovat suosikkihahmojen uudet näyttelijät

  6. 6

    Olga ja Celina ovat uudet Onneli ja Anneli – elokuvasarjan uusi osa saa ensi-iltansa joulukuussa

  7. 7

    Mikä on parasta kesässä?

  8. 8

    Lapset saavat uuden sairaalan syyskuussa – tältä siellä näyttää

  9. 9

    Tekemistä lomapäiviin: jättisaippuakuplat

  10. 10

    Aku Ankka ja kumppanit: Jotain puuttuu

  11. Näytä lisää