Lasten uutiset

Dubbaaja on animaatioelokuvan ääni – toimittaja testasi ääninäyttelyä 12-vuotiaan ammattilaisen ohjeiden avulla

Luca Vieri, 12, on tehnyt äänet moneen animaatioelokuvaan. Lasten uutisten toimittaja Fanny Fröman pääsi opettelemaan dubbausta konkarin ohjauksessa.

12-vuotiaan Luca Vierin ääni on varmasti tuttu monelle animaatioelokuvista ja -sarjoista pitävälle. Lucan ääntä pääsee kuulemaan muun muassa elokuvissa Sing, Haikarat, Angry Birds ja Doria etsimässä sekä televisiosarjassa Leijonakaarti.

Luca toimii nimittäin ääninäyttelijä eli dubbaajana, jonka tehtävä on tehdä äänet muuten jo täysin valmiiseen animaatio­elokuvaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän ja muut ääninäyttelijät käyvät yksi kerrallaan studiossa nauhoittamassa repliikkejä eli vuorosanoja, jotta animaatiohahmot saisivat sopivat suomenkieliset äänet.

Lucan uusin äänirooli on tänään ensi-iltansa saavassa Ihmeperhe 2 -elokuvassa, jossa hän näyttelee ihmeperheen Esa Vaara-nimistä lasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös Lasten uutisten toimittaja Fanny Fröman sai mahdollisuuden kokeilla ääninäyttelemistä tekemällä pienen roolin samaan elokuvaan. Koska Fannylla ei ollut aiempaa kokemusta dubbauksesta, Luca riensi apuun.

Mitä dubbaajan pitää tehdä?

”Yrität vain puhua suoraan siihen mikrofoniin. Kuuntelet vaikka ensin, miltä äänet kuulostavat. Sitten vain puhut ja yrität tehdä äänen suurin piirtein samanlaisella tyylillä kuin amerikkalaisessakin versiossa”, Luca neuvoo.

Minkälaisia neuvoja sinulla on ensikertalaiselle?

”Puhu mahdollisimman selkeästi ja eläydy hyvin hahmon luonteeseen. Eli jos hahmo on esimerkiksi surullinen, tule mukaan surulliseen tunnelmaan”, Luca sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Miten studiossa tulee toimia?

”Sinulla on kuulokkeet päässäsi, joista kuulet ääniohjaajan ja äänittäjän äänet. Edessäsi olevalta ruudulta näet ne sanat, jotka sinun tulee sanoa mikrofoniin.”

Miksi dubbaus on kivaa?

”Studiolla tapaa hauskoja ihmisiä. Elokuvia on myös kiva tehdä, kun pääsee näkemään, mitä on itse tehnyt.”

Miten uskot, että Fanny pärjää ääninäyttelijänä?

”Uskon, että näillä vinkeillä dubbaus onnistuu oikein hyvin.”

Katso videolta, miten Fanny suoriutui dubbauksesta!

Fakta

Tunnistatko heidän äänensä?



 Monet tunnetut suomalaiset näyttelijät ja laulajat ovat tehneet ääninäyttelijän rooleja lasten animaatioelokuvissa. Tunnistatko sinä heidän äänensä?

 Saara Aalto: Anna, Frozen – huurteinen seikkailu


 Evelina: Poppy, Trolls

 Kasmir: Cooper, Trolls

 Riku Nieminen: Red, ­Angry Birds & Otsoni, Lemmikkien salainen elämä

 Roope Salminen: Lumipallo, Lemmikkien salainen elämä

 Paula Vesala: Stella, Angry Birds & kuuluttaja, Doria etsimässä


 Arttu Wiskari: mestari Mantis, Kung Fu Panda -elokuvat & Tamatoa,

Vaiana


    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Animaatio
  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Mikä on Svenska dagen? – Ruotsinkieliset oppilaat kertovat, miksi ruotsalaisuuden päivää vietetään

  2. 2

    Lasten tiedekysymykset: Miksi myrskyn silmässä on tyyntä?

  3. 3

    Tiistaina vietettiin ruotsalaisuuden päivää – ruotsinkieliset koululaiset kertovat, miksi päivä on heille tärkeä

  4. 4

    Oppilasta koostuva ryhmä saa vaikuttaa koulun ruokalistaan – tavoite on, että kouluruoka maistuisi paremmin kaikille

  5. 5

    Ovatko harrastukset liian kalliita?

  6. 6

    70 vuotta täyttävä kouluruoka ei enää maistu kaikille – oppilaat on nyt otettu mukaan vaikuttamaan ruokalistoihin

  7. 7

    Brexit eli Britannian ero EU:sta vaikuttaa Suomeenkin

  8. 8

    Koululaiselta: Marraskuuta vietetään lämpimässä säässä

  9. 9

    Uutisvisa: Mitä Easy Hockey -toiminta on?

  10. 10

    Avain, joka voi palauttaa tasapainon epävakaaseen maailmaan – Disneyn uudessa elokuvassa riittää jännitystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mikä on Svenska dagen? – Ruotsinkieliset oppilaat kertovat, miksi ruotsalaisuuden päivää vietetään

  2. 2

    Lasten tiedekysymykset: Miksi myrskyn silmässä on tyyntä?

  3. 3

    Tiistaina vietettiin ruotsalaisuuden päivää – ruotsinkieliset koululaiset kertovat, miksi päivä on heille tärkeä

  4. 4

    Easy Hockey antaa mahdollisuuden jääkiekon pelaamiseen harrastusmielessä

  5. 5

    Oppilasta koostuva ryhmä saa vaikuttaa koulun ruokalistaan – tavoite on, että kouluruoka maistuisi paremmin kaikille

  6. 6

    Ovatko harrastukset liian kalliita?

  7. 7

    Uutisvisa: Mitä Easy Hockey -toiminta on?

  8. 8

    Brexit eli Britannian ero EU:sta vaikuttaa Suomeenkin

  9. 9

    Katso tästä viikon uutislähetys

  10. 10

    Aku Ankka ja kumppanit: Konstit on monet

  11. Näytä lisää