Lasten uutiset

Koululaisten suunnittelemat koneet parantavat maailmaa

Koululaisten maailmanparannus­koneet pääsivät mukaan Italiassa järjestettävään suureen näyttelyyn.

”Tämä on roskarobotti, joka laittaa roskat roskiksesta säiliöön, jossa ne tuhotaan eri tavoin, ja lopuksi niistä valmistetaan uusia juttuja”, kuvailee Vilma Toivola, 10, Elias-koulun muotoilukerhossa suunnittelemaansa robottia, jonka olisi tarkoitus parantaa maailmaa.

Vilman ja Mona Lehtosen, 10, suunnitteleman Roskarobo-niminen robotti on yksi kahdestatoista koululaisten ideoimasta tulevaisuuden koneesta, jotka on valittu mukaan Suomen osastolle Italiassa järjestettävään Milanon triennaaliin.

Kyseessä on tunnettu kansainvälinen näyttely, jossa eri maat voivat esitellä toisilleen maassa suunniteltuja ja rakennettuja käyttö- ja koriste-esineitä. Kaikki näyttelyyn lähetetyt koneet pyrkivät ratkaisemaan jonkin maapalloa uhkaavan ongelman, josta oppilaat ovat huolestuneet.

Koneet ovat vielä prototyyppejä eli keskeneräisiä mallikappaleita. Suunnitelmia pitää siis kehittää, jotta koneista saisi valmistettua oikeasti toimivia maailmaa parantavia laitteita.

Prototyyppien avulla koulu­laiset pääsevät kuitenkin näyttämään aikuisille suunnittelijoille, mitkä maapallon ongelmista heidän mielestään vaativat pikaisia ratkaisuja.

”Kauko-ohjattava sukellusvene imee roskia ja saasteita merestä, jotta ne voidaan hävittää tai kierrättää”, kertoo Aalto Koponen, 11.

Aalto ja luokkakaveri Niilo Pikkarainen, 11, ovat suunnitelleet Milanon triennaaliin sukellusveneen, jonka on tarkoitus pelastaa Itämeri sekä roskilta ­että saasteilta.



Näyttelyyn mukaan valitut ­koneet on kehitetty Suomen muotoilukasvatusseuran Suomu ry:n järjestämissä muotoilu­pajoissa.

Elias-koulussa Helsingissä, Lapinjärven ja Koskenkylän kouluissa Loviisassa sekä Riihimäen ja Hyvinkään kuvataidekouluissa valmistetut maailmanparannuskoneet ovat esillä Italiassa puolen vuoden ajan.

Sen jälkeen kierrätysmateriaaleista, kuten metalli- ja elektroniikkaromusta, valmistetut koneet matkaavat takaisin Suomeen, missä ne asetetaan uudestaan esille. Koska materiaaleina on käytetty vanhoja laitteita, uusiin koneisiin on välillä ollut vaikea löytää sopivia osia.

”Kaivoimme esiin kaikenlaisia osia ja katsoimme niistä sopivia. Aluksi meillä oli ongelmia robotin käsien löytämisessä”, Vilma sanoo.


Kurkkaa videolta, miltä lasten suunnittelemat koneet näyttävät!

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kuka on mielestäsi uutisen arvoinen?

  2. 2

    Lasten tiedekysymykset: Kuinka nopea valonnopeus on?

  3. 3

    Tunnetko Suomen ja Ruotsin yhteisen historian? – Vierailu suurlähetystöön opetti, millaista elämä oli Ruotsin vallan alla

  1. 1

    Tunnetko Suomen ja Ruotsin yhteisen historian? – Vierailu suurlähetystöön opetti, millaista elämä oli Ruotsin vallan alla

  2. 2

    Lasten tiedekysymykset: Kuinka nopea valonnopeus on?

  3. 3

    Oppilaat pääsivät vierailemaan Ruotsin Helsingin-suurlähetystöön: ”Olemme kuulleet tänään tarinoita Suomen ja Ruotsin historiasta”

  4. 4

    Leirikoulun voi maksaa järjestämällä oman toimintapäivän

  5. 5

    Onko Kiinasta tilattu lelu turvallinen?

  6. 6

    Liikkuiko susi Helsingissä maanantaina?

  7. 7

    Haluaisitko äänestää vaaleissa?

  8. 8

    Etsimme vaalien alla lasten politiikkakysymyksiä – Selvitämme vastaukset osuvimpiin

  9. 9

    Uutisvisa: Miksi tietyn mallisia lentokoneita on asetettu lentokieltoon tällä viikolla?

  10. 10

    Aku Ankka ja kumppanit: Todentuntuinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunnetko Suomen ja Ruotsin yhteisen historian? – Vierailu suurlähetystöön opetti, millaista elämä oli Ruotsin vallan alla

  2. 2

    Oppilaat pääsivät vierailemaan Ruotsin Helsingin-suurlähetystöön: ”Olemme kuulleet tänään tarinoita Suomen ja Ruotsin historiasta”

  3. 3

    Liikkuiko susi Helsingissä maanantaina?

  4. 4

    Leirikoulun voi maksaa järjestämällä oman toimintapäivän

  5. 5

    Lasten tiedekysymykset: Kuinka nopea valonnopeus on?

  6. 6

    Mikä on paras peli tällä hetkellä?

  7. 7

    Onko Kiinasta tilattu lelu turvallinen?

  8. 8

    Haluaisitko äänestää vaaleissa?

  9. 9

    Aku Ankka ja kumppanit: Todentuntuinen

  10. 10

    Uutisvisa: Miksi tietyn mallisia lentokoneita on asetettu lentokieltoon tällä viikolla?

  11. Näytä lisää