Lasten uutiset

Liikkuiko susi Helsingissä maanantaina?

Sutta ja koiraa ei aina selkeästi erota toisistaan.

Maanantaiaamuna Itä-Helsingin alueella liikkui eläin, jonka uskotaan olleen susi. Koiransukuista sutta on välillä vaikea erottaa kesyistä lemmikkikoirista, mutta asiantuntijoiden mukaan tällä kertaa kyseessä vaikuttaa silti olleen oikea susi.

Susi on pitkään ollut kammottu eläin, sillä susien on pelätty olevan vaaraksi ihmisille. Yleensä sudet kuitenkin välttelevät ihmisiä, eivätkä myöskään käy ihmisten kimppuun. Poliisin mukaan Itä-Helsingissä maanantaina liikkunut eläin ei myöskään lähestynyt ihmisiä.

Susi on suojeltu eläin Euroopan unionissa, sillä se on erittäin uhanalainen, eli sen pelätään katoavan luonnosta. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että susia ei saa metsästää unionin alueella ilman erityistä lupaa. Suomessa arvioidaan uusimman tiedon mukaan olevan noin 165–190 sutta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lasten uutiset
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tunnetko Suomen ja Ruotsin yhteisen historian? – Vierailu suurlähetystöön opetti, millaista elämä oli Ruotsin vallan alla

  2. 2

    Silmu, Lumi ja Eelis odottavat ensi-iltaa

  3. 3

    Lasten tiedekysymykset: Onko avaruudessa tulivuoria?

  4. 4

    Helsinkiläiskoulu sai vieraita Italiasta saakka

  1. 1

    Tunnetko Suomen ja Ruotsin yhteisen historian? – Vierailu suurlähetystöön opetti, millaista elämä oli Ruotsin vallan alla

  2. 2

    Lasten tiedekysymykset: Kuinka nopea valonnopeus on?

  3. 3

    Oppilaat pääsivät vierailemaan Ruotsin Helsingin-suurlähetystöön: ”Olemme kuulleet tänään tarinoita Suomen ja Ruotsin historiasta”

  4. 4

    Verotiedot julkaistiin – mistä ihmeestä on kyse?

  5. 5

    Haluaisitko äänestää vaaleissa?

  6. 6

    Leirikoulun voi maksaa järjestämällä oman toimintapäivän

  7. 7

    Mikä on paras peli tällä hetkellä?

  8. 8

    Liikkuiko susi Helsingissä maanantaina?

  9. 9

    Onko Kiinasta tilattu lelu turvallinen?

  10. 10

    Hallitus erosi tehtävästään viime viikolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunnetko Suomen ja Ruotsin yhteisen historian? – Vierailu suurlähetystöön opetti, millaista elämä oli Ruotsin vallan alla

  2. 2

    Oppilaat pääsivät vierailemaan Ruotsin Helsingin-suurlähetystöön: ”Olemme kuulleet tänään tarinoita Suomen ja Ruotsin historiasta”

  3. 3

    Liikkuiko susi Helsingissä maanantaina?

  4. 4

    Lasten tiedekysymykset: Kuinka nopea valonnopeus on?

  5. 5

    Leirikoulun voi maksaa järjestämällä oman toimintapäivän

  6. 6

    Haluaisitko äänestää vaaleissa?

  7. 7

    Aku Ankka ja kumppanit: Todentuntuinen

  8. 8

    Uutisvisa: Miksi tietyn mallisia lentokoneita on asetettu lentokieltoon tällä viikolla?

  9. 9

    Mikä on paras peli tällä hetkellä?

  10. 10

    Onko Kiinasta tilattu lelu turvallinen?

  11. Näytä lisää