Lasten uutiset

Vedenneito-dokumenttielokuvassa seikkaillaan Saimaan järvimaisemissa

Dokumenttielokuva Vedenneidossa nuoret serkukset esittelevät Suomen kauniita luontomaisemia rennosti yhdessä seikkaillen.

rac
Vedenneito on kotimainen dokumenttielokuva 13-vuotiaan Emika Saarion ja hänen serkkunsa Antti Saarion luontoretkeilystä. Elokuva sijoittuu Saimaa-järven tuntumaan ja siinä nähdään monipuolisesti Suomen eläimiä, maisemia ja kaikki neljä vuodenaikaa.

Saimaa on Suomen suurin järvi ja se on samalla maailman harvinaisimman hylkeen, saimaannorpan, elinympäristö. Saimaannorppa on uhanalainen eläin ja tällä hetkellä niitä arvioidaan olevan alle 400. Norpan kohtaaminen oli Emikalle yksi dokumentin kohokohdista.

”Jännittävin hetki oli se kun me näimme saimaannorpan. Emme ole nähneet norppaa enää sen jälkeen”, Emika kertoo harvinaisesta luontokohtaamisesta.

Hän huomasi kiven päällä kevätauringosta nauttivan norpan kiikareidensa läpi.

Antin mielestä lapset ja nuoret viettävät liian paljon aikaa sisällä ja toivoo elokuvan kannustavan nuoria nauttimaan ulkoilmasta.

”Luontoa on jokapuolella ja sinne on helppo mennä. Aina ei tarvitse lähteä esimerkiksi Saimaalle saakka päästäkseen luontoon, vaan sitä löytyy kaupungistakin”, Antti kannustaa.

”Luonnossa on paljon enemmän tekemistä kun kaupungissa. Siellä voi vaan olla, kävellä, kuunnella eläinten ääniä, askarrella, retkeillä, leikkiä ja kesällä uida. Luonnossa voi tehdä ihan mitä vain”, Emika kuvailee.

Vedenneito sai ensi-iltansa perjantaina 5.4.
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Linnanmäelle rakennetaan Suomen nopeinta vuoristorataa

  2. 2

    Kakkosluokkalaiset päättivät itse auttaa uutisissa näkemäänsä Mosambikia

  3. 3

    Uutisvisa: Missä maassa järjestetään tällä viikolla valtiopäivävaalit?

  4. 4

    Lasten tiedekysymykset: Kuinka pitkä matka avaruuteen on?

  5. 5

    Äänen käyttäminen on meidän oikeutemme

  1. 1

    Kaksi ryhmää, monta luokkahuonetta – kuudesluokkalaiset kertovat, missä he mieluiten opiskelevat

  2. 2

    Lasten tiedekysymykset: Kuinka pitkä matka avaruuteen on?

  3. 3

    Miksi uutisissa on niin paljon ikäviä aiheita?

  4. 4

    Oletko kuullut eurovaaleista?

  5. 5

    Uutisvisa: Missä pelataan tämän kevään jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut?

  6. 6

    Kakkosluokkalaiset päättivät itse auttaa uutisissa näkemäänsä Mosambikia

  7. 7

    Rahi, matto vai virtahepo? Koululaiset voivat itse valita, missä luokassa tekevät koulutehtäviä

  8. 8

    Muslimit viettävät ramadania kuukauden ajan

  9. 9

    Koulurauha koskee kaikkia – jokaisen pitää saada viihtyä

  10. 10

    Yläkoululaisia patistetaan ulos välitunnille – alakoulussa pihapelit ovat monien suosikki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaksi ryhmää, monta luokkahuonetta – kuudesluokkalaiset kertovat, missä he mieluiten opiskelevat

  2. 2

    Lasten tiedekysymykset: Kuinka pitkä matka avaruuteen on?

  3. 3

    Rahi, matto vai virtahepo? Koululaiset voivat itse valita, missä luokassa tekevät koulutehtäviä

  4. 4

    Miksi uutisissa on niin paljon ikäviä aiheita?

  5. 5

    Kakkosluokkalaiset päättivät itse auttaa uutisissa näkemäänsä Mosambikia

  6. 6

    Suomi ei kilpaile Euroviisujen finaalissa lauantaina

  7. 7

    Oletko kuullut eurovaaleista?

  8. 8

    Uutisvisa: Missä pelataan tämän kevään jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut?

  9. 9

    Ankkanurkka: Terveydeksi!

  10. 10

    Olisiko ilmasto-opista uudeksi oppiaineeksi yläkoululaisille?

  11. Näytä lisää