Suomalaiset syövät noin 75 miljoonaa kiloa banaania vuosittain. Banaanin myynti on prosentin verran kaikesta päivittäistavaramyynnistä, joten se on eurooppalaiselle vähittäiskaupalle tärkeä tuote.
Banaani on kaupalle usein myös oiva sisäänheittotuote. Sillä luodaan yleistä hintamielikuvaa kaupasta ja houkutellaan kuluttajaa tekemään ostokset juuri kyseisessä myymälässä.
Kansainvälistä banaanikauppaa hallitsee muutama suuri, kansainvälinen yritys. Monet niistä omistavat valtavia plantaaseja. Banaania viljelevät kuitenkin myös lukuisat pienviljelijät, jotka ovat joutuneet 2000-luvulla ahtaalle elintarvikeketjun rakenteellisten muutosten vuoksi.
Pienviljelijöihin kohdistuu jatkuva paine tuotantomäärän lisäämisestä. Tiloilla työskennellään yhä kovemmin, jotta vaatimukseen voitaisiin vastata. Samalla taloudellinen epätasapaino elintarvikeketjun toimijoiden välillä on kasvanut, ja pienviljelijät joutuvat kamppailemaan toimeentulonsa kanssa.
Reilu kauppa on pyrkinyt puuttumaan tilanteeseen, jotta viljelijät saisivat työstään korvauksen, jolla he voivat tulla toimeen. Reilun kaupan banaaniviljelijät on koottu osuuskunniksi, jotka toimivat viljelijöiden yhteisenä tuottajaorganisaationa. Ilman osuuskuntaa pienviljelijöiden on mahdotonta saada viljelemiään hedelmiä vientimarkkinoille. Tavallisesti osuuskuntaan kuuluu noin 80-270 viljelijää.
Reilun kaupan toimitusketjussa jako toimijoiden kesken pyritään pitämään nimensä mukaisesti reiluna. Banaanin toimitusketjua kutsutaan myös arvoketjuksi, mikä tarkoittaa sitä, että tuotteen valmistaminen ja myyminen tuottaa arvoa ketjun jokaiselle toimijalle.
Aina näin ei kuitenkaan ole. ”Tavallisen” banaanin pienviljelijä ansaitsee hedelmäkilosta noin kolmanneksen vähemmän kuin Reilun kaupan viljelijä. Vuonna 2014 Suomessa syödyistä banaaneista oli Reilun kaupan banaaneja noin 11,5 %.
Reilun kaupan banaanin matka suomalaiskauppojen hyllyihin sisältää monta vaihetta ja alkaa tavallisimmin Latinalaisesta Amerikasta.
Reilun kaupan osuuskuntien pienviljelijät kasvattavat banaanit tiloillaan. Heidän työnkuvansa on laaja: viljelijät muun muassa muokkaavat ja lannoittavat maata, hoitavat tuholaistorjunnan, istuttavat uusia taimia ja hoitavat sadonkorjuun. Banaanien kypsymistä on seurattava tarkasti, sillä hedelmät kerätään raakana ja kypsytetään vasta Suomessa.
Osuuskunnilla on yhteisiä pakkausasemia. Viljelijät kuljettavat parikymmenkiloiset hedelmätertut kantamalla tai tarkoitusta varten rakennettua hihnaa pitkin asemalle. Pakkausaseman työntekijät huuhtelevat banaanit suuressa vesialtaassa ja leikkaavat tertut pienempiin osiin. Koska bakteerit pääsevät tuhoamaan hedelmiä leikattujen kantojen kautta, käsitellään hedelmien kannat suoja-aineella. Banaanien laatu tarkastetaan pakkausasemalla useaan otteeseen.
Banaanien tarroitus tapahtuu pakkausasemalla käsityönä. Ammattipakkaajat hoitavat banaanien pakkauksen laatikoihin. Taitava pakkaaja osaa pakata hedelmät niin, ettei niihin tule kolhuja ja ne säilyvät hyväkuntoisina Eurooppaan asti.
Täydet banaanilaatikot siirretään kontteihin, jotka lastataan laivoihin. Hedelmät kuljetetaan merten yli Suomeen konteissa, joiden lämpötila pidetään noin 14 asteessa. Matka kestää lähtöpaikasta riippuen 3-5 viikkoa.
EU on banaanien suurin markkina-alue. Suuri osa maailmalla viljeltävistä banaaneista kuljetetaan siis Euroopan unionin alueelle, jossa päivittäistavarakauppaa hallitsevat suuret ketjut. Niistä kymmenen suurinta lohkaisee puolet markkinaosuudesta.
Suomessa käydään kolmen kauppaa SOK:n, Keskon ja Lidlin välillä. Kaikilla kolmella kauppaketjulla on valikoimassaan Reilun kaupan banaania. Suurista suomalaisista ketjuista ainoastaan Lidl on iso tekijä Euroopan mittakaavassa – se on itse asiassa Euroopan suurin päivittäistavaraketju kuuden prosentin markkinaosuudellaan. Heti perässä tulevat ranskalainen Carrefour ja brittiläinen Tesco.
Kilpailu eurooppalaisten vähittäiskauppojen välillä on kiivasta. Se on johtanut siihen, että Euroopassa banaanin keskimääräinen kuluttajahinta on noin neljänneksen pienempi kuin esimerkiksi omenoiden. Tämä siitäkin huolimatta, että omena on Euroopan eniten kulutettu hedelmä, jota viljellään paljon paikallisesti.
Myymällä ”tavallisen” banaanin sijasta reiluja banaaneja alennettuun hintaan kauppa tukee kuluttajia tekemään vastuullisia banaaniostoksia. Kaupan ulosmyyntihinnasta riippumatta Reilun kaupan banaaninviljelijäosuuskunnat saavat viljelemistään banaaneista aina vähintään Reilun kaupan takuuhinnan. Tämä tarkoittaa sitä, että jonkun toisen toimitusketjun yrityksen kate pienenee.
Banaanikauppaa käyvä kansainvälinen yritys eli eurooppalainen maahantuoja ostaa banaanit suoraan Reilun kaupan viljelijäosuuskunnilta ja myy ne eteenpäin tukuille ja vähittäiskaupoille. Maahantuoja laatii tarkan hankintasuunnitelman, jotta banaania on aina saatavilla vähittäiskauppojen tilauksia vastaava määrä. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että hävikki on mahdollisimman pientä.
Eurooppalainen maahantuoja vastaa myös banaanien matkasta Eurooppaan. Banaanin kuljetus on tarkkaa työtä. Hedelmät tulee kuljettaa aina omissa konteissaan tai rekoissaan, jotta lämpötila voidaan säätää optimaaliseksi eivätkä hedelmät kypsy liian varhain.
Kun banaanit saapuvat laivamatkan jälkeen eurooppalaiseen satamaan, maahantuoja tarkistaa niiden laadun ja järjestää tullauksen. Jos hedelmiä ei kuljeteta suoraan satamasta vähittäiskaupoille kohdemaahan, viedään banaanit eurooppalaisen maahantuojan ylläpitämään välivarastoon.
Eurooppalainen maahantuoja maksaa banaanit osuuskunnille useimmiten Yhdysvaltain dollareina, mutta tekee kauppaa vähittäiskauppojen kanssa euroissa. Maahantuojalle jää siis myös riski kurssien heilahtelusta.
Pätevä eurooppalainen maahantuoja on vähittäiskaupan toimijoille arvokas kumppani, sillä banaanikaupassa on tärkeää tuntea osuuskunnat. Tällöin on helpompi löytää korvaava tuote, jos esimerkiksi satokausi on tietyllä alueella huono.
Banaanin kuluttajahinta on pysynyt suhteellisen vakaana vuodesta 2001 lähes kaikkialla Euroopassa lukuun ottamatta Iso-Britanniaa, jossa se on laskenut puolella. Banaanin maahantuontihinta on kuitenkin laskenut koko Euroopassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eurooppalainen maahantuoja saa eteenpäin myymistään banaaneista entistä vähemmän rahaa.
Tämän seurauksena maahantuojat haluavat ostaa banaania viljelijäosuuskunnilta halvemmalla. Pienviljelijöiden asema on heikko, ja Reiluun kauppaan kuulumattomat viljelijät joutuvat usein myymään viljelemänsä banaanit hinnasta neuvottelematta sille, kuka ne haluaa ostaa.
Kehitys on johtanut siihen, että entistä suurempi osuus banaanien kuluttajahinnasta jää tukulle ja vähittäiskaupalle. Viljelijöiden osuus on kutistunut. Hintakehityksellä on tuhoisia vaikutuksia kaikissa niissä banaanintuottajamaissa, joista hedelmiä tuodaan Eurooppaan. Suurimpia näistä ovat Ecuador, Kolumbia, Costa Rica, Dominikaaninen tasavalta ja Peru, josta tulevat lähes kaikki Suomessa myytävät luomubanaanit.
Suomalainen tukku, kuten SOK tai Kesko, ostaa banaanin eurooppalaiselta maahantuojalta. Hinta neuvotellaan tavallisesti vuosisopimusperiaatteella. Tukku myös järjestää banaanin kuljetuksen eurooppalaisesta satamasta tai välivarastosta edelleen Suomeen.
Kun banaanit saapuvat Suomeen, hoitaa tukku niiden kypsytyksen omissa kypsyttämöissään. Banaanin kypsyminen kypsytyshuoneessa vie viidestä seitsemään päivää. Huoneisiin mahtuu tuhansia banaanilaatikoita kerrallaan.
Tukku myy tai jakelee banaanit kaupoille, kun banaanit ovat sopivan kypsyisiä. Tukun tehtävä on huolehtia, että sillä on toimittaa hedelmiä myymälöihin ympäri vuoden, sillä tyhjä hylly tulee kaupalle kalliiksi.
Vähittäiskauppiaat ostavat banaanit tukusta ja myyvät ne kuluttajalle. Vähittäiskaupan tehtäväksi jää pitkässä toimitusketjussa hedelmien esillepano ja hävikkituotteiden korjaus. Hävikki on kaupalle banaanissa noin neljän prosentin luokkaa.
Banaanien ostohinnan lisäksi kauppa maksaa myös kiinteitä kuluja, kuten kiinteistöstä aiheutuvia ja palkkakuluja. Vähittäiskaupan toiminnan on oltava katteellista, ja koska toiminta on liiketoimintaa, tarvitaan myytävästä tuotteesta myös voittoa.
Banaanin maahantuontihinnan lasku sekä tukulle ja vähittäiskauppiaille jäävä entistä suurempi osuus banaanin kuluttajahinnasta ovat aiheuttaneet sen, että banaaninviljelijöiden on ollut paikoin hankala kattaa tuloillaan edes tuotantokustannuksia.
Eurooppalaiset maahantuojat haluavat tehdä kauppaa mahdollisimman alhaisilla hinnoilla samaan aikaan, kun banaanin tuotantomäärän odotetaan kasvavan. Tuotantomäärän lisäksi myös viljelijöiden menot ovat kasvaneet. Vuosien 2001 ja 2015 välillä lannoitteiden ja torjunta-aineiden hinnat ovat nousseet keskimäärin 195 % ja pakkausmateriaalien 150 %. Tilanne on monen viljelijäosuuskunnan ja pienviljelijän kannalta kestämätön.
Viljelijöiden ahdinkoon vaikuttaa myös elinkustannusten nousu. Jokaisessa suuressa tuottajamaassa elinkustannukset ovat nousset huimasti vuodesta 2001: Kolumbiassa 92 %, Ecuadorissa 129 %, Costa Ricassa 218 % ja Dominikaanisessa tasavallassa peräti 278 %.
Banaanin toimitusketjun viimeinen osakas on Suomessa verottaja. Vähittäiskauppa lisää arvonlisäveron banaanin myyntihintaan. Kuluttaja maksaa arvonlisäveron ostaessaan banaanin, ja kauppa maksaa sen edelleen valtiolle.
Kasvanut banaanintuotanto sekä nousseet tuotanto- ja elinkustannukset ovat yhdessä aiheuttaneet paljon sosiaalisia ja ympäristöongelmia banaanintuottajamaissa.
Työntekijät paiskivat tiloilla pitkiä päiviä. He käsittelevät myrkyllisiä maatalouskemikaaleja ilman asianmukaisia suojavarusteita, mikä aiheuttaa runsaasti terveysongelmia. Ihmisoikeuksia ei aina noudateta ja sukupuolisyrjintää esiintyy – esimerkiksi naisten työllisyyden on havaittu laskeneen paikallisesti alhaiseksi.
Kun tuotanto kasvaa nopeasti, ei ehditä huolehtia sen ekologisuudesta. Tämä on aiheuttanut maaperän, vesistöjen ja pohjavesien saastumista sekä vahingoittanut paikallisia yhteisöjä ja vähentänyt luonnon monimuotoisuutta.
Vielä ei kuitenkaan ole myöhäistä. Jäljellä on paljon pelastettavaa.
Euroopan unionissa on oltu jo vuosikausia huolissaan epäeettisestä kaupankäynnistä. Vuonna 2008 yli puolet eurokansanedustajista allekirjoitti vetoomuksen, jossa vaadittiin, että Euroopan komissio puuttuu epäeettisen kaupankäynnin käytäntöihin. Huoli on herännyt komission lisäksi myös Euroopan parlamentissa.
Vaikka EU:ssa on tuotu esiin huoli epäeettisestä kaupankäynnistä ja sen vaikutuksista, ei varsinaisiin käytännön toimiin ole vielä ryhdytty. Tammikuussa 2016 komissio julkaisi uuden raportin unionin toimista epäeettisen kaupankäynnin kitkemiseksi. Reilu kauppa kritisoi raporttia ja sanoi sen siirtävän vastuun sidosryhmille ja jäsenvaltioille.
Jotkut EU-jäsenvaltiot ovatkin asettaneet eritasoisia pakotteita ja säädöksiä, joiden tavoitteena on päästä eroon epäeettisestä kaupankäynnistä. Ongelmana on, että epäeettisiin käytäntöihin puuttuminen on nykyisen EU-lainsäädännön nojalla hankalaa.
Reilun kaupan merkki kertoo, että banaaninviljelijäosuuskunnalle maksetaan kuluttajan maksamasta hinnasta aina vähintään Reilun kaupan takuuhintaa. Tämän ansiosta viljelijät saavat tuloillaan katetuksi tuotantokustannukset ja voivat tulla toimeen omalla työllään.
Kaupan vastuulle jää varmistaa, että kuluttajalla on mahdollisuus tehdä reilu valinta.
*"Oikea vastaus" on Reilu kauppa ry:n arvioima. Reilu kauppa ry on arvioinut kunkin toimitusketjussa olevan toimijan osuuden mm. Fairtrade Internationalilta ja eurooppalaisilta toimijoilta saatujen tietojen pohjalta.
Lähteet:
Banana splits: Bananas, supermarkets, and a tale of Unfair Trading Practices
New report from the European Commission is labelled a ‘missed opportunity’ by campaigners