”Autoillessa tai kyydissä ollessa tulee katseltua, että tässähän on hyvä tie, voisiko tässä tapahtua jotain”, Tapani kertoo.
Hän ei hyppää ratin taa ihan huvin vuoksi – ei edes romaanin tapahtumapaikkoja metsästääkseen – vaan matkalla pitää olla jonkin selkeä päämäärä. Kun Tapani ja Leena Rinne hakivat Renault Capturin koeajoon, kohteeksi valikoitui Sipoossa sijaitseva Gumbostrand Konst & Form taidekeskus.
Esillä oleva akvarellinäyttely vaikutti Tapanin mielestä kiinnostavalta. Paikka oli pariskunnalle entuudestaan tuntematon, vaikka Leena muisteleekin piipahtaneensa kulmilla 1970-luvulla.
”Jo pelkästään merenranta on todella kaunis. Ajomatkan varrella on hienoja kartanoita, ja pohdiskelin, asuuko niissä kukaan. Puutarhurit näyttivät kyllä olevan töissä”, Tapani pohtii.
””Puntaroin aina sitä, onko autoilu välttämätöntä, mutta esimerkiksi sukulaisten luona käyminen tuntuu riittävän tärkeältä syyltä.”
Hän kiittelee 150-hevosvoimaista Renault Capturia juuri sopivan urheilulliseksi ja miellyttäväksi ajaa.
”Olin lukenut ennen ajoa lehtiartikkelin Capturista. Siinä varoiteltiin, että jos ottaa koeajoon 150-hevosvoimaisen mallin ja pitää siitä, kannattaa hankkia juuri se eikä pienempitehoista mallia. Mietin ajon aikana, että näin se varmaan on.”
Automaattivaihteistokin miellytti Tapania, koska ”ajamisesta jää pois turhaa tekemistä”.
”Oli oikeastaan hyvä asia, kun sohaisin jossain kohtaa vahingossa navigaattoria, ja ajoimme hetken vikasuuntaan. Matka olisi muuten loppunut liian aikaisin kesken. Leenakin viihtyi kyydissä hyvin ja totesi lopuksi, että tällainen malli sopisi meille.”
Gumbostrand ei jää Rinteiden kesän ainoaksi kulttuurikohteeksi. Tapanin tytär näyttelee Säkylässä Tuiskulan kesäteatterissa, ja näytelmän katsominen kuuluu pariskunnan kesäperinteisiin. Elokuussa vuorossa on matka Parikkalaan Oronmyllyn kesäteatteriin, jossa esitetään tyttären käsikirjoittama näytelmä. Tapani on kunnostautunut kirjoittamisen lisäksi myös musiikin tekemisessä, ja hän on säveltänyt näytelmää varten lauluja.
Matka molempiin kohteisiin taittuu autolla, koska julkisilla yhteyksillä ei pääse perille noin vain.
”Suomi on tunnetusti pitkä maa, ja joihinkin paikkoihin saattaa kulkea bussi kerran päivässä. Puntaroin aina sitä, onko autoilu välttämätöntä, mutta esimerkiksi sukulaisten luona käyminen tuntuu riittävän tärkeältä syyltä”, Tapani kertoo.
Rinteet yhdistävät usein yhdelle reissulle monta kohdetta ja kyläpaikkaa, ja toisinaan matkan varrelta löytyy myös kiinnostavia kulttuurikohteita. Erityisesti Tapanin mieleen ovat jääneet Fiskarsin idyllinen ruukkikylä, Punkaharjun Retretti ja Kokkolassa sijaitseva K.H.Renlundin taidemuseo, jota hän kuvailee pieneksi mutta korkeatasoiseksi.
”Pidän myös sellaisista kaupungeista, joista löytyy vanhoja puutalokortteleita. Hamina, Porvoo, Rauma, Kokkola… Vanhat puutalot henkivät menneen ajan tunnelmaa ja katuja pitkin kävellessä tuntuu ihan siltä, kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin.”
Suomen maantiet ovat käyneet Rinteille tutuiksi, mutta matkanteko ei ole Tapanin mielestä lainkaan puuduttavaa. Leena ajaa mielellään, ja silloin Tapani usein kirjoittaa. Aika kuluu rattoisasti myös politiikasta tai vaikkapa jälkikasvun edesottamuksista puhuessa.
”Aiheet ovat samat kuin saunan lauteillakin. Mitä pidempi matka, sen enemmän aikaa käsitellä asioita”, Tapani summaa.
Selfie kohteessa.
Varaa oma kulttuurikoeajosi tästä!
Fakta
Renault CAPTUR – tyylikäs crossover
Koeajossa erittäin hyvin varusteltu Fête -erikoismalli: vakiona muun muassa 90 tai 150 hevosvoimainen turbomoottori, ilmastointi, suomenkielinen Media Nav -multimediajärjestelmä navigoinnilla, handsfree -älyavainkortti, 16” kevytmetallivanteet ja mäkilähtöavustin.
Kampanjamallin hinta -1 000 €
Kaksivärimaalaus veloituksetta
Peruutustutkapaketti veloituksetta
Captur-etusi lähes 2 500 €
Hinta nyt TCe 90 Fête 18 990 €
TCe 150 Fête automaatti 21 990 €
TCe 90 Fête 18 990 €, WLTP CO2 139 g/km, yhd. kulutus 6,2 l/100 km. Captur TCe 150 EDC-aut Fête 21 990 €, WLTP CO2 146 g/km, yhd. kulutus 6,4 l/100 km. Hinnat sis. toimituskulut 600 €. Kampanja on voimassa uusiin asiakastilauksiin, rekisteröinti 31.8.2019 mennessä.