”Olen joskus mennyt telttailemaankin ihan ex tempore. Reppu vaan täyteen tavaraa ja sitten ruokakaupan kautta metsään. Tykkään viettää aikaa luonnossa ja käydä katsomassa uusia paikkoja”, Joni kertoo.
Sen vuoksi Joni päätti suunnata Renault Capturia koeajaessaan Vantaanjoen rannassa seisovalle Vanhalle Viilatehtaalle. Alue on perhokalastajien suosiossa, ja heitä seisoskeli tälläkin kertaa joen varressa taimensaaliin toivossa.
””Tajusin ajon aikana, että oman 11 vuotta vanhan autoni tekniikka alkaa olla vanhentunutta.”
”Vantaa mielletään lähiöksi, mutta täällä on paljon luontokohteita. Moniin niistä ei kuitenkaan pääse noin vain julkisilla, joten otan välillä auton alle ja lähden käppäilemään ja nauttimaan.”
Nykyistä autoa koeajaessaan Joni kertoo tehneensä hätäisesti pienen pyrähdyksen lähimaastoon. Tällä kertaa hän halusi satsata kiireettömään fiilikseen.
”Tuntui ihan siltä, kuin olisin ollut kunnolla reissun päällä. Auto on iso hankinta, joten ilman muuta se kannattaa testata ja koeajaa kunnolla.”
Renault Captur on ensimmäinen automaattivaihteinen auto, jota Joni on ajanut. Hän kertoo, että hitaissa nopeuksissa käsi haroi välillä turhaan vaihdekeppiä, mutta uudenlaiseen ajotapaan tottui nopeasti.
”Jännitin ajamista etukäteen, mutta tajusin aika pian, että vasen jalka ja oikea käsi ovat tarpeettomia. Hetken kuluttua ajaminen tuntuikin jo leppoisalta nautiskelulta”, Joni kuvailee.
Selfie kohteessa
Capturissa Jonia miellyttivät myös suomenkielinen navigaattori ja hallintalaitteet, kuten liiallisesta nopeudesta varoittava toiminto.
”Tajusin ajon aikana, että oman 11 vuotta vanhan autoni tekniikka alkaa olla vanhentunutta.”
Koeajon päätteeksi Jonille jäi kytemään fiilis, että huvipuistokierroksen voisi hyvin tehdä uudella autolla. 150-heppaisen menopelin suorituskyky teki vaikutuksen, ja Joni arvelee, että auto sopisi muutenkin hänen tarpeisiinsa.
”Renault Captur ja automaattivaihteisto olivat todella leppoisa yhdistelmä, ja auto rullasi hyvin. Tämän kesän roadtripille olisi oikein mukava hurauttaa tällaisella menopelillä.”
Vuorossa on jo kuudes Jonin ja hänen tyttärensä yhteinen matka Suomen huvipuistoihin. Perinne sai alkunsa tylsästä hetkestä, jolloin Joni sai ajatuksen lähteä retkelle Naantalin Muumimaailmaan. Vuosien varrella reissu on vakioitunut noin viikon mittaiseksi, jonka aikana kaksikko ajelee Suomea ristiin rastiin.
Jos jossain päin on huono sää, Joni tutkii karttaa ja suuntaa aurinkoisemmille seuduille. Ehdoton suosikkikohde on kuitenkin Alahärmässä sijaitseva Powerpark, jossa vierähti viime kesänä kaksi kokonaista päivää.
”Olen ajatellut, että nautitaan niin kauan kuin pää kestää. Matkatkin sujuvat mukavasti: välillä rupattelemme, ja välillä tytär nukkuu tai tutkii padia. Oikeastaan ainoa asia, josta olemme vähän eri mieltä, on hotellien aamupalat. Itse rakastan niitä, mutta tytöllä olisi aina kova kiire lähteä seuraavaan paikkaan”, Joni naurahtaa.
Hän haaveilee tekevänsä tänä kesänä aivan omankin reissun, joka suuntautuisi pohjoiseen, Jäämeren rannalle saakka.
”Kiireen keskellä on harvinaista herkkua olla ihan itsekseen, joten olisi hienoa lähteä posottamaan leppoisasti Suomen läpi. Musat vaan täysille ja hirveä hoilaus päälle, niin kyllähän siinä viihtyy.”
Varaa oma kulttuurikoeajosi tästä!
Fakta
Renault CAPTUR – tyylikäs crossover
Koeajossa erittäin hyvin varusteltu Fête -erikoismalli: vakiona muun muassa 90 tai 150 hevosvoimainen turbomoottori, ilmastointi, suomenkielinen Media Nav -multimediajärjestelmä navigoinnilla, handsfree -älyavainkortti, 16” kevytmetallivanteet ja mäkilähtöavustin.
Kampanjamallin hinta -1 000 €
Kaksivärimaalaus veloituksetta
Peruutustutkapaketti veloituksetta
Captur-etusi lähes 2 500 €
Hinta nyt TCe 90 Fête 18 990 €
TCe 150 Fête automaatti 21 990 €
TCe 90 Fête 18 990 €, WLTP CO2 139 g/km, yhd. kulutus 6,2 l/100 km. Captur TCe 150 EDC-aut Fête 21 990 €, WLTP CO2 146 g/km, yhd. kulutus 6,4 l/100 km. Hinnat sis. toimituskulut 600 €. Kampanja on voimassa uusiin asiakastilauksiin, rekisteröinti 31.8.2019 mennessä.