MainosOatly

”Jokainen voi tehdä ilmastotekoja. Ruokavalion muuttaminen kasvispainotteisemmaksi on yksi sellainen”

MAINOS Arkisessa ruoanlaitossa muutoksen alku voi olla se, että vähentää lihan osuutta ja vastaavasti lisää kasvisten määrää.

Martta ja Aktivistimummo Tarja Kujala.


Pitkän linjan martta Tarja Kujala on huomannut, että ajat ja tavat muuttuvat. Moni asia halutaan tehdä toisin – myös perinneruoat. Mutta apua! Kääntyvätkö esi-isät haudoissaan, jos lihakeittoon laittaa lihan sijaan kasviproteiinia?

”Ei se nyt sentään mikään pyhäinhäväistys ole”, kasviproteiinikokeiluja itsekin tehnyt Kujala toteaa.

Ruokamarttana vaikuttava Kujala oli taannoin mukana toimittamassa espoolaisten marttayhdistysten keittokirjaa Parasta arkiruokaa. Sen resepteissä näkyy uusi, kasvispainotteisempi ote. Vaikka monen perinneruoan pääraaka-aine on tyypillisesti liha, sille löytyy paljon vaihtoehtoja.

 ”Suomessa syödään valtavasti lihaa verrattuna esimerkiksi 50-lukuun.”

”Makaronilaatikkoon voi laittaa härkistä ja nyhtökaurasta pyöritellä pyörykät. Poroton käristys puolestaan syntyy nyhtökaurasta pannulla”, luettelee Kujala keittokirjan ohjeita.

Monissa ruokalajeissa perinteisesti käytetty kerma on helppo korvata kasvipohjaisella ruoanlaittotuotteella.

Toisaalta Kujala pohdiskelee, miksi perinneruokia edes pitäisi yrittää sinnikkäästi imitoida.

”Mielestäni näiden perinteisten ruokien rinnalle voisi tulla kokonaan uusia, moderneja ruokalajeja”, hän sanoo.

Kujala on myös Aktivistimummo. Aktivistimummot toimivat ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vaikuttamalla, lisäämällä luotettavaa tietoa ja korostamalla kohtuuden merkitystä arkisissa valinnoissa.

”Jokainen voi tehdä ilmastotekoja. Ruokavalion muuttaminen kasvispainotteisemmaksi on yksi sellainen”, Kujala sanoo.

Hän kertoo olevansa iloinen sekasyöjä, jonka ruokavaliossa kasvikset ja kasvi-sekä eläinperäiset tuotteet kulkevat sulassa sovussa, joskin hän suosii kasviksia. Kujala on tehnyt tietoisen päätöksen vähentää lihansyöntiä.

”Suomessa syödään valtavasti lihaa verrattuna esimerkiksi 50-lukuun”, Kujala toteaa.

Hän kertoo äidistään, joka työskenteli keittäjänä kansakoulussa. Siellä liharuokaa laitettiin kerran viikossa. Tällainen oli esimerkiksi lihalla höystetty hernekeitto, johon sataa oppilasta kohden käytettiin yhteensä kilo lihaa.

”Nykyäänkin arkisessa ruoanlaitossa muutoksen alku voi olla se, että vähentää lihan osuutta ja vastaavasti lisää kasvisten määrää”, Kujala vinkkaa.

Halutessaan kasviskokeilut voi aloittaa niinkin arkisesta asiasta kuin voileipä. Kaura-tai ruisleivälle voi laittaa esimerkiksi kasvipohjaista levitettä ja latoa täytteeksi paistettua tofua, pikkelöityä porkkanaa ja kurkkua vietnamilaiseen tyyliin. Myös hummus ja avokado ovat mainio pari.

”Kuka sanoo, että leivällä on pakko olla aina voita?”

Lue myös: