Seija: ”Mirjami kiinnittää paljon enemmän huomiota kasviksiin kuin minä. Suvussa meitä yhdistää poronliha, mutta ei Mirre syö sitäkään. Hän on avannut meikäläisen silmiä. Olen tällainen perinteisen ranskalaisen ja suomalaisen keittiön ystävä.

Lapsena 50-luvulla meillä oli iso seitsemänlapsinen perhe ja rintamamiestalo Iisalmen keskustan liepeillä järven rannalla. Isäni oli innokas kalastaja. Kalakeitto, ahvenkukko, paistetut ja savustetut kalat olivat arkiruokaa. Pihalla viljeltiin kasviksia.

Lapsuudessani lihaa syötiin niukemmin kuin nykyään. Aina toukokuussa meille tuotiin sikapossu pihapiiriin omaan karsinaan. Lokakuussa se sitten teurastettiin. Loka-marraskuun vaihteessa keitettiin mykyrokka sian sydämestä, maksasta, munuaisista ja keittolihasta. Muut ruhon osat suolattiin talven varaksi. Kinkku tuli jouluksi.

”

 ”Mirjami on avannut silmiäni, ja olen lisännyt kasvisruoan syömistä jonkin verran.”

Äitini oli kotiäiti. Oli ihanaa, kun sain oppikoulun kotitaloustuntien jälkeen testata reseptejä myös kotona. Se sytytti intoni ruoanlaittoon. Myöhemmin opiskelin kotitalousopettajaksi.

MIRJAMI ei tykkää ollenkaan perinteisistä jouluruoista, kuten kinkusta. Aiemmin olin tiukkapipoisempi, enkä ymmärtänyt häntä. Halusin, että kaikki on jouluna huolella suunniteltu, ja olen omassa keittiössäni tottunut tekemään ruoat omalla tavallani.

Kun Mirjami ensimmäistä kertaa teki jouluna raakakakun, nostihan se vähän tunteita pintaan. Mirjami tuli kulhoineen keittiöön, jossa oli muutenkin jouluhässäkkää. Sanoin, että näinköhän tämä onnistuu, että näin on ne täytekakutkin muuttuneet.

Lopulta ihastuin kakkuun, ja Mirjami on tehnyt sitä pääsiäiseksikin. Kakun pohja tehdään kuivatuista hedelmistä, ja täytteeseen tulee kookosta. Nykyään ajattelen, että eihän kaikkien tarvitse samoista jouluruoista pitää. Jokainen tuo pöytään jotain, ja joulu korjaa itse itseään. Yritän antaa tilaa lapsille. Joulupäivänä Mirjami teki vegaanista palak paneeria.

Kun Mirjami ja hänen kaksi sisartaan asuivat vielä kotona, tein ihan tavallista kotiruokaa. Kalakeittoa, laatikoita ja lihapullia. Yläasteiässä Mirjami söi paljon nakkeja, oikein rakasti niitä.

Mirjami on lapsistani keskimmäinen. Kun lapset olivat pieniä, vietimme kiireettömiä aamuja, ja tein hedelmäperhosia aamiaiseksi.

Lautaselle tuli kukkakaalia, appelsiinilohkoja, porkkanatikkuja, kurkkutikkuja ja muutama pähkinä. Samalla kun lapset söivät hedelmäperhosia, minä kerroin tarinoita lapsuudestani.

Mirjamin suosikkitarina oli nimeltään Pikku-Seija kaatuu. Tarinassa lähdin lapsena hiihtämään, mutta kaaduin, ja suksi katkesi. Nykyään teen hedelmäperhosia ja kerron samoja tarinoita lapsenlapsilleni.

Tyttöjeni ansiosta olen kokeillut innokkaasti uusia kasviproteiineja ja next level -tuotteita. Kun tyttöjen perheet tulevat kylään, meitä on kaksitoista ja grillissä paistuu sekä kasvismakkaroita että lihaisia nakkimakkaroita. Mirjami on vienyt minua myös vegeravintoloihin. Miehen kanssa olemme lisänneet kasvisruoan syömistä jonkin verran. Syömme pari kasvisateriaa viikossa.

Haluaisin opettaa lapsille ja lastenlapsille mummolaruokia. Ne viehättävät aina uusia sukupolvia. Makaronilaatikkoa teen välillä soijarouheesta, ja siskonmakkarakeitosta teen aina kaksi versiota, kun lapset tulevat kylään.”

Mirjami: ”Äiti oli huolissaan ravitsemuksestani, kun muutin kaksikymppisenä omilleni. Söin ruoaksi kylmiä nakkeja. En siinä vaiheessa juurikaan miettinyt ruoan terveellisyyttä.

Jokin aika muuttoni jälkeen ryhdyin kasvissyöjäksi. Näin dokumentin sikaloista, ja aloin ottaa selvää tehotuotannosta. Tuntui pahalta syödä lihaa ja broileria. Ruoantuotannon ihmiskeskeisyyskin tuntui pahalta, ja kyllä ympäristön kantokykykin vaikutti.

”

 ”Äiti ihmettelee kasvipohjaisia ruoanlaittotuotteita ja huolehtii, mistä saan proteiineja.”

Äitini on sekasyöjä ja minä kasvissyöjä, mutta se ei ole aiheuttanut suurempia tör-mäyksiä. Äiti on aina ollut ennakkoluuloton ruoan suhteen, ja tekemästäni raakakakusta onkin tullut uusi perinneruoka, jota tarjoilen jouluisin ja muissakin juhlissa.

Välillä äiti suhtautuu käyttämiini kasvipohjaisiin tuotteisiin vähän epäillen. Kun käytän kasvipohjaisia ruoanlaittotuotteita, äiti miettii, että mitä ihmettä. Hän on tottunut käyttämään voita, kermaa ja maitoa. Siskoni lapsille lehmänmaito taas on tosi outo juttu, sillä heidän kodissaan sitä ei ole koskaan juotu. Kermalle ja maidolle löytyy nykyään tosi hyviä kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Niinhän se menee, että se mihin totut, tuntuu luonnolliselta.

Joskus äiti huolehtii, että mistä saan proteiineja. Se vähän kyllästyttää. Proteiinejahan on monenlaisia jo kasvikunnassakin. Äiti ei tiedä vielä kovin paljon vaihtoehtoisista pro-teiineista, vaikka tofusta ja tempestä. Ehkä tieto voisi vähän hälventää ennakkoluuloja.

Äiti oli kotitalousopettaja, mutta joskus käy niin, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Äidillä on tosi paljon tietoa ruoasta ja ravitsemuksesta, ja olisin voinut oppia häneltä enemmänkin. Aikaisemmin äiti vitsaili, että minun pitää hankkia mies, joka osaa laittaa ruokaa.

Nyt minulla on italialainen miesystävä. Italialaisessa mentaliteetissa ruoanlaittoon suhtaudutaan samalla kunnioituksella, huolella ja rakkaudella kuin äiti suhtautuu. Olen oppinut äidiltä, että ruoanlaitto voi olla luovaa ja siinä voi olla iloa ja mielikuvitusta.

Lapsena herkuttelimme toisinaan kasviksilla. Kun katsoimme siskojeni kanssa aamuohjelmia televisiosta, äiti oli asetellut kasviksista perhosia lautasillemme. Niin ter-veelliset kasviksetkin maistuivat tosi hyviltä.

Äiti teki meille paljon ruokaa, ja isä oli läsnä ja luki meille. Äiti oli kuitenkin myös tosi aktiivinen. Hän matkusti työnsä vuoksi milloin Meksikossa ja milloin Japanissa. Tullessaan hänellä oli matkalaukku pullollaan paikallisia ruokatuotteita. Muistan, kun hän kerran toi Japanista kakkuja, jotka näyttivät ihan muovisilta.

Kokemukset ulkomailta ovat olleet itsellenikin tärkeitä. Asuin muutama vuosi sitten kaksi vuotta Etelä-Sveitsissä pienessä kylässä. Siellä vegaanisten ja luomutuotteiden tarjonta oli etenkin monissa suurissa kaupungeissa paljon monipuolisempaa kuin Suomessa.

On erikoista, että lihaa syödään nykyään keskimäärin enemmän kuin minun lap-suudessani, vaikka ilmastonmuutoksesta ja lihansyöntiin liittyvistä päästöistä puhutaan paljon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvissyönti on selvästi lisääntynyt omassa ystävä-ja tuttavapiirissäni.

En kaipaa lihaa yhtään, mutta välillä silti mietin, että pitäisikö maistaa äidin lihapullia. Tunteet liittyvät siihen ajatukseen vahvasti. Lapsena monet turvaruoat sisälsivät lihaa. Aina kun mentiin mummolaan, tarjolla oli makaronilaatikkoa. Sitä teen nykyään joskus itsekin, tosin kasvisversiona.”