Matka

Lähtijät tekivät matkaoppaan itse

Tilaajille

Edessä oli lähtö kehitysyhteistyöprojektiin Dominikaaniseen tasavaltaan. Kolme kolmekymppistä Työväenakatemiassa opiskelevaa kaveria etsi tietoja kohdemaasta. Ei löytänyt. Ei suomeksi eikä oikein muillakaan kielillä.

Parin kuukautta talkootöissä pääkaupunki Santo Domingossa vakuutti kolmikon. Muutkin suomalaiset ansaitsevat tutustua tähän elämänasenteeseen, merengue-musiikkiin - ehkä rommiin ja sikareihinkin.

Sillanmäen Pekka Nastolasta, Parkkisen Seppo Forssasta ja Jäppisen Kari Joutsenosta päättivät tehdä matkaoppaan. Pekka ja Seppo täydensivät tietojaan saarivaltiosta kuukauden reissulla, jolla käynnistettiin myös talonrakennus- ja slummikoulun avustusoperaatiot.

Kyselyt kahdelta suurelta kustantajalta palasivat bumerangina. Kolmas ei vastannut. Miehet eivät lannistuneet. He totesivat kaikilla olevan kokemusta lainanotosta ja kustansivat kirjan itse.

Oppaan 164 sivua jakaantuvat kolmeen osaan: matkapäiväkirjat ja tietoa maasta, opas ja liitteet.

Miinukset: Huomautettavaa riittää. Oikoluku on ollut vaillinaista, kieliasu kompastelee ja opasosan rakenne horjuu. Taitto ei ole helppolukuista, sisällysluettelo ja kartatkin jättävät toivomisen varaa. Politiikan osuus kaipaa karsintaa. Jotkut aikataulutiedot eivät ole pitkäikäisiä ja tarpeellisia tietoja uupuu. Kirja ei ole kansainvälisten matkaopassarjojen tasoa, mutta . . .

Plussat: Kirja ei ole vain matkaopas vaan myös matkakertomus, joka on kirjoitettu suomalaisesta näkökulmasta. Perusvire on humaani, ilmeisesti kaunistelematon ja etenkin poikamainen. Tekijöiden rakkaus maahan käy selväksi.

Ostajaa kiinnostaa tulos, ei lähtökohdat. Matkatoimiston ilmaisella taskuoppaalla vahvistettuna koossa on käyttökelpoinen tietopaketti.

Pekka Sillanmäki, Seppo Parkkinen, Kari Jäppinen: "Dominikaaninen tasavalta - rommin ja merenguen valtakunta". SPJ-kustannus 1998. Hi nta 110 markkaa ja postituskulut. Suomi-Dominikaaninen tasavalta -seura, p. 7740520.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää