Matka

Epätietoisuus jäytää suomalaisia Ischglissä

Lumivyöryjen motittamat turistit odottavat kotiinpääsyä ja ihmettelevät Aurinkomatkojen piittaamattomuutta

Tilaajille

Ischglin kylässä Itävallan Alpeilla odottelee vieläkin yli 40 suomalaista hiihtolomalaista kotiinpääsyä. Lumivyöryt sulkivat tiet kylään jo viime viikon keskiviikkona. Aurinkomatkojen asiakkaina olevan suomalaisryhmän oli määrä palata Suomeen lauantaina, mutta silloin ei pois enää päässyt.

Toimitusjohtaja Timo Heinonen Aurinkomatkoista sanoi tiistaina, että ryhmä kuljetetaan ihmisten ilmoille helikoptereilla vielä tiistain kuluessa ja Suomeen mahdollisesti jo tänään keskiviikkona.

Ischglissä hotelli Jägerhofissa odotteleva rouva Hannele von Wendt kertoi puhelimitse tiistaina iltapäivällä, ettei poispääsystä ole tietoakaan. Kehnon sään vuoksi helikopterit eivät pystyneet lentämään.

Von Wendt ja muut Jägerhofissa asuvat suomalaiset, kaikkiaan kahdeksan, ovat lauantaista lähtien yrittäneet saada vastausta kysymykseen, miksi he ovat siellä loukussa. Miksi Tjäreborg pystyi kuljettamaan asiakkaansa perjantaina pois? Miksi saksalaiset ovat hakeneet kansalaisiaan omilla helikoptereillaan?

"Olemme kahdenkymmenen vuoden ajan käyneet täällä hiihtämässä eikä koskaan kaikki ole mennyt näin pieleen", Hannele von Wendt sanoi. "Säällehän ei voi mitään, mutta kyllä oppailla pitäisi olla hieman enemmän alppikokemusta." Hannele von Wendt kertoo esimerkin: Suomalaiset olivat lauantaina kysyneet oppaalta, mitä tapahtuu, miten ja milloin päästään kotiin. Vastaus oli suurin piirtein: ette kai te luule, että Aurinkomatkat kustantaa 50 henkeä kyydillä, joka maksaa 10000 shillinkiä per henki. Kun lomalla ollut lääkäri huolestui odottavista potilaistaan ja ilmoitti maksavansa kuljetuksen itse kunhan kyyti järjestyisi, opas informoi hänelle, että helikopteriin on 10 tunnin jono ja jonossa on jo 200 ihmistä.

Suomalaisia on harmittanut paitsi epävarmuus myös tilanteen vähättely. Matkatoimisto on koko ajan vakuuttanut, ettei suomalaisilla ole mitään hätää, että ruokaa ja olutta riittää eikä lumivyöryvaaraa ole.

"Ruokaa ja olutta kyllä riittääkin ainakin niin kauan kuin helikopterit pystyvät lentämään, mutta kuka jaksaa juoda olutta koko viikon. Mitä lumivyöryjen vaarattomuuteen tulee, Aurinkomatkojen oppaat evakuoitiin tänään vaaran vuoksi ja nyt he vaeltavat rinkat selässä etsien lämmintä suihkua", rouva von Wendt kertoi.

Poispääsystä ei vieläkään ole varmuutta: mikäli sää keskiviikkona sallii, kylästä kuljetetaan ensin ruotsalaisen Sportresorin 113 asiakasta ja sen jälkeen jäljellä olevat 46 Aurinkomatkalaista. Kolme suomalaista sai helikopterikyydin tiistaina pormestarin erikoisluvalla: lääkäri, jota potilaat odottivat Suomessa, hänen vaimonsa sekä olkapäänsä telonut mies.

Von Wendtit kehuivat paikallisia asukkaita ja etenkin hotellinsa henkilökuntaa, jotka ovat koko ajan pitäneet erinomaisen hyvää huolta heistä.

Aurinkomatkoista Helsingistä vahvistettiin tiistaina, että suomalaisia ryhdytään kuljettamaan keskiviikkona, mikäli sää sallii. Sportresorin asiakkaat kuljetetaan ensin, koska toimisto oli ehtinyt varata helikopterit ensin. Aurinkomatkojen varaukset ovat jonossa seuraavina. Koko operaation arvellaan kestävän vajaat viisi tuntia.

Suomalaisilla ei ole koko aikana ollut mitään hätää, sillä Keski-Euroopan hiihtokohteissa osataan elää runsaan lumentulon ja lumivyöryvaaran kanssa, Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Heinonen vakuutti.

Ensi viikonvaihteen lähdöistä on Heinosen mukaan tullut jonkun verran kyselyjä ja peruutuksia. Lumivyöryvaaran on katsottu oikeuttavan kohteen vaihtoon tai rahojen palauttamiseen tulevan viikonvaihteen matkoista.

Tjäreborg sai viime viikonvaihteessa Ischglistä ja Sant Antoniosta pois kaikki 112 hiihtomatkalaistaan, mutta tilalle uusia lomalaisia ei kohteisiin viety. Tilalle tarjottiin Salzburgerlandista kylää noin 20 kilometrin päässä Zell am Seen hiihtokeskuksesta. Tiedottaja Arja Pucilowskyn mukaan lomailijat ovat tyytyväisiä, vaikka hiihtomahdollisuudet eivät olekaan niin hyvät kuin Ischglissä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää