Pikkuruinen Malta yllättää

Malta on matkailijalle todellinen runsaudensarvi historiaa, kulttuuria ja luontokohteita. Kalastajakylät, hiekkarannat ja leppoisa maalaiselämä houkuttelevat saarelta toiselle.

Maltan saarivaltio eteläisellä Välimerellä on pinta-alaltaan vain noin puolet Suomen pääkaupunkiseudusta.

Ollaan noin sadan kilometrin päässä Italian Sisiliasta, ja Pohjois-Afrikkaan matkaa on kolmesataa kilometriä.

Pääsaari Maltalla, Gozolla ja Cominolla asuu yhteensä noin 420 000 asukasta. Kaikkiaan saaria on kahdeksan.

Pääsaarella moni matkailija tutustuu vain pääkaupunki Vallettaan ja sen lähikaupunkeihin, jotka ovat sykkeeltään hektisiä ja usein ruuhkaisia.

Erilaista ja aidompaa arkea kannattaa lähteä etsimään kaupunkien ulkopuolelta.

Teksti jatkuu kuvan alapuolella.

Kasviksia ja käsitöitä

Maltan saaren keskiosassa sijaitsevassa Ta’ Qalin kylässä käydään tiistaisin ja lauantaisin vilkasta kauppaa aamuseitsemästä lähtien.

Maanviljelijät saapuvat myymään tuotteitaan Farmer’s Marketille, joka tunnetaan myös maltankielisellä nimellä Pitkalija. Markkinoilta on turha etsiä turistirihkamaa tai matkamuistoja, mutta siellä on monipuolinen valikoima tuliaisiksi sopivia tuotteita kuten hunajaa ja oliiviöljyä.

Samalla kannattaa pysähtyä käsityöläiskylään (Craft’s Village), joka on rakennettu Maltan ilmavoimien vanhaan tukikohtaan. Pitsiä, koruja sekä koriste- ja käyttöesineitä myydään vanhoissa ilmavoimien varastorakennuksissa.

Tämä on Maltan parhaimpia paikkoja ostaa käsintehtyä lasia ja seurata lasinpuhaltajien työskentelyä.

Taidelasi on melko kallista, mutta myynnissä on myös edullisempaa kakkoslaatua.

Alueella on vain pari kahvilaa. Vaatimaton mutta hyvää kahvia tarjoava pikkukahvila on Mediterranean Ceramics -myymälän yhteydessä.

Liikkeen vulkaanisesta kivestä valmistetut pöydät ja tuolit ovat värikkäitä taideteoksia.

”Materiaali sopii erinomaisesti myös Suomeen, koska se kestää muuttumattomana myös pakkasta”, kertoo yrityksen omistaja David Grima.

Hän on esitellyt tuotteitaan messuilla Suomessa.

Matkailijoiden kanssa mielellään jutusteleva Grima on huomannut, että monelta matkailijalta jäävät huomaamatta esimerkiksi Pohjois-Maltan rannat. Niiden joukossa on sekä julkisia että hotellien rantoja.

Teksti jatkuu kuvan alapuolella.

”Meri Maltan ympärillä on puhdasta ja kirkasta. Veneretket ovat hieno tapa viettää lomapäivää, ja kesäkuukausina viikonloppuisin vietettävät kyläjuhlat ilotulituksineen ovat unohtumaton elämys”, Grima kertoo.

Hänen mukaansa Maltalla on myös erittäin vähän rikollisuutta.

Pohjoisessa Anchor Bayssa voi yhdistää rantalomailun fiilistelyyn Kippari-Kallen teemapuistossa. Popeye Village rakennettiin vuonna 1980 valmistuneen ja Robin Williamsin tähdittämän elokuvan lavasteiksi. Se on suosittu etenkin lapsiperheiden keskuudessa.

Teksti jatkuu kuvan alapuolella.

Katakombien uumeniin

Kivenheiton päässä Ta’ Qalista on Maltan entinen pääkaupunki, 4 000 vuoden takaa peräisin oleva Mdina. Se on yksi maailman parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista.


Myös apostoli Paavalin uskotaan viettäneen aikaa tässä kaupungissa noin vuonna 60.

Hiljaiseksi kaupungiksi kutsutussa Mdinassa näkee kapeilla kujilla lähinnä matkailijoita.

Sen sijaan läheisen Rabatin kaupungin kaduilla on paikallista arkielämää pikkukauppoineen ja kahviloineen, joissa istuvat arkena lähinnä iäkkäät vanhukset.

Rabatin kiinnostavin nähtävyys ovat Maltan varhaisesta kristillisestä historiasta kertovat katakombit eli maanalainen hautaluolasto, joka on nimetty Paavalin mukaan.

Hauta-alue levittäytyy jopa kahdentuhannen neliömetrin alueelle ja oli käytössä 300-luvulle asti.

Katakombeissa ei näe luita eikä juuri koristeluakaan, mutta kallioon louhitut hautakammiot ovat vaikuttava nähtävyys. Luolasto on valaistu hyvin, ja siellä on helppo liikkua.

Teksti jatkuu kuvan alapuolella.

Ostoksilla kalanhajussa

Sunnuntaina monet maltalaiset kokoontuvat jumalanpalvelukseen. Maltalaiset ovat hartaita katolisia, ja monelle jokaviikkoinen jumalanpalvelus on lapsuudesta periytyvä traditio.

Kirkonmenoihin voivat hiljaisina tarkkailijoina osallistua myös matkailijat ja ei-katoliset.

Sunnuntaiaamuna väkeä riittää kuitenkin myös Maltan saaren kaakkoisosassa sijaitsevaan Marsaxlokkin kalastajakylään, jonka markkinat ovat suosittu ostospaikka.

Tarjolla on kalastajien tuoretta saalista mutta myös monenlaista toritavaraa kuten elintarvikkeita, koriste-esineitä, vaatteita ja astioita, jopa kodinelektroniikkaa. Markkinoilta löytää myös matkamuistoja ja tuliaisia.

Välimeren laineilla keikkuvat värikkäät kalastajaveneet tekevät kylästä kuvauksellisen.

Lähes jokaisessa veneessä on suojelusta ja hyvää onnea tuomassa Horuksen tai Osiriksen silmäksi kutsuttu symboli. Se on lainattu Egyptin vanhasta mytologiasta.

Keraaminen Maltalla tehty värikäs Osiriksen silmä on suosittu matkamuisto.

Gozolle maalaistunnelmiin

Gozon saarella riittää nähtävää useammaksikin päiväksi. Päänähtävyydet kiertää päivässä, mutta Gozon rennonletkeän ilmapiirin kokemiseen päiväretki ei riitä.

Teksti jatkuu kuvan alapuolella.

Gozon tärkein nähtävyys on Xaghran kylässä sijaitseva Ggantijan temppelialue, jonka väitetään olevan maailman vanhin vapaasti seisova rakennus.

Nimi tarkoittaa jättiläisen taloa. Temppelien alkuperäinen tarkoitus ja myös parinkymmenen tonnin painoisten kivilohkareiden kuljetusjärjestelyt jopa 3 600 vuotta ennen ajanlaskun alkua ovat säilyneet mysteerinä.

Ggantijan kaksi temppeliä liitettiin Unescon maailmanperintökohteiden listalle jo vuonna 1982.

Maltalla on myös viisi muuta kuparikaudella (5000–3300 ennen ajanlaskun alkua) rakennettua megaliittista eli suurista kivistä rakennettua temppeliä.

Megaliittitemppeleissä palvottiin todennäköisesti äitijumalatarta, jolle uhrattiin eläimiä.

Ggantijan temppelin yhteydessä on pieni vierailijakeskus ja muutama mielenkiintoinen museokauppa.

Temppelin kupeessa maanviljelijä Carmen Vella myy usein tuotteitaan kuten granaattiomenahilloja ja hunajaa. Myyntipuuhissa on mukana laiskanlaisesti muurin päällä lekotteleva yksivuotias Jack-kissa.

”Gozolla kaikki tuntevat toisensa, koko saari on kuin pieni kylä. Rakastamme rauhallista ilmapiiriämme”, Vella kertoo.

Gozolaiseen elämänmenoon pääsee sukeltamaan yöpymällä jonkin saaren pikkukylän majatalossa. Majoitus kannattaa varata ennakkoon.

Gharbin kylässä Ta’ Kalamija -majatalon portin päällä liehuu pieni Suomen lippu.

”Gozo on aivan oma maailmansa, kuin oma valtakunta Maltalla. Tunsimme heti tulleemme kotiin”, kertovat omistajat Anne Lonka ja Erkki Tikkanen. He ovat pyörittäneet Ta’ Kalamija Bed and Breakfast -majoitustoimintaa pari vuotta.

Teksti jatkuu kuvan alapuolella.

Maltalaisille tärkein kohde Gozolla on Ta’ Pinun Neitsyt Ma­rialle omistettu kirkko. Sen uumenissa on tuhansia kiitoskirjeitä ja parantumisihmeen jälkeen tarpeettomiksi käyneitä kainalosauvoja ja jopa kipsejä.

Usko pyhän Neitsyt Marian parantumisihmeisiin elää vahvana ja kertoo maltalaisten syvästä uskonnollisuudesta.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Malta


 Finnair lentää Hel­singistä Maltalle 9.4.–24.10. Vaihtoyhteyksillä saarelle pääsee ympäri vuoden.

 Usealla suomalaisella matkanjärjestäjällä on pakettimatkoja Maltan saarelle. Gozon saari on tänä vuonna Aurinkomatkojen uutuuskohde.

 Gozolle pääsee lautalla Maltan saaren pohjoisesta Cirkewwan satamasta ympäri vuorokauden. Lipun voi ostaa joko ennakkoon tai satamasta.

 Lisätietoja: www.visitmalta.com

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    3. 3

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaismies lähti Syyriaan sota-alueelle 2013, ja nyt hän on siellä jumissa kolmevuotiaan lapsensa kanssa – ”Olen nähnyt kaikenlaista”

    6. 6

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    7. 7

      Ruokajätit kilpailevat nyt gourmet-sarjassakin – S-ryhmä yrittää ostaa Stockmannin Herkun ja olla muutakin kuin ”halpuuttaja”, K-ryhmä vastaa myymälöitä remontoimalla

    8. 8

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    9. 9

      Huoli kalifaatin lapsista heräsi Suomessakin – jopa kymmeniä lapsia on viety Irakin ja Syyrian sota-alueille radikalisoituneiden vanhempien mukana

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    7. 7

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    8. 8

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää