Matka

Automatkaan Yhdysvaltojen itärannikolla mahtuu kulttuuria, historiaa ja presidenttienkin makuun sopivia lomakohteita

Yhdysvaltojen itärannikon varhaisimmat pikkukaupungit ja autioituneet teollisuuskaupungit ovat kokeneet uuden kukoistuksen 2000-luvulla. Uusi-Englanti ja Hudsonin laakso tarjoavat puitteet unohtumattomalle automatkalle.

Valkoisesta talosta muistuttavan rakennuksen edessä on iso kyltti, jossa kerrotaan kyseessä olevan Yhdysvaltojen vanhin toiminnassa oleva hotelli.

Beekman Arms Inn löytyy Rhinebeckin sydämestä, Upstate New Yorkista, kahden tunnin ajomatkan päässä Manhattanin vilskeestä. Hollantilaisten 1600-luvulla perustama pikkukaupunki on Yhdysvaltojen itärannikon ensimmäisiä asutuskeskuksia.

Rhinebeck sijoittuu Hudsonin laaksoon, joka ulottuu lähes sadan kilometrin alueelle Catskills-vuoriston tyvessä. Alue tulvii historiaa ja kiinnostavia paikkoja, mistä johtuen alue on matkailijoiden suosiossa. Massiiviset hevostilat ja vihreät niityt muistuttavat vuoroin Britanniasta, vuoroin Keski-Euroopasta.



Parinkymmenen mailin päässä Rhinebeckista nuokkuu Mill­brookin pikkukaupunki, joka sai 60-luvulla kyseenalaista mainetta LSD-tohtorina tunnetun Timothy Learyn ja tämän seuraajien majapaikkana. Learyn hovi kokoontui öljyllä vaurastuneen ja eksentrisen Hitchcock-suvun kartanossa, jonka vakiokalustukseen lukeutuivat runoilija Allen Ginsberg, kirjailija Ken Kesey sekä jazzmuusikko Charles Mingus. Kartanon erikoisuuksiin kuuluivat keilahalli, uima-allas ja oudot veistokset.

Upea kartano on yhä pystyssä ja Hitchcockien omistuksessa, mutta beatnikit ovat täältä sittemmin hävinneet. Kartanoon ei ulkopuolisilla ole pääsyä, mutta paikkaa voi ihastella Hitchcockin nimeä kantavalta pikkutieltä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Millbrookin keskustan kauppakadun liiketiloja hallitsevat antiikkikauppiaat, joiden tavaravalikoimaa tullaan ihailemaan Kaliforniasta saakka. Osa samoista yrittäjistä omistaa liikkeitä lähiseuduilla. Vireä antiikkibisnes yhdistääkin Hudsonin laakson pikkukaupunkeja.

Hipit ovat kadonneet, boheemikeidas kukoistaa

Hippejä ei läheisessä Woodstockissa näy, vaikka psykedeelisiä batiikkipaitakojuja pikkukaupungin keskusaukiolla piisaakin. Niiden vieressä kuvataiteilija myy maalauksiaan. Wood­stockiin on virrannut boheemitaiteilijoita 1800-luvulta saakka. Paikalliset taidekoulut ovat maankuuluja edelleen.

Maailmalla Woodstock tunnetaan lähinnä samannimisestä rockfestivaalista, vaikka tapahtuma järjestettiin paikallisten vastustuksen takia yli sadan kilometrin päässä sijaitsevassa Bethelissä elokuussa 1969.

Bob Dylan oli muuttanut Woodstockiin perheineen kolmea vuotta aiemmin. Woodstockissa asuessaan hän työskenteli lähes päivittäin taustamuusikoidensa kanssa pikkukaupungin liepeillä sijaitsevan Big Pink -talon kellarissa.

Sittemmin pinkki kaksikerroksinen rakennus on vaihtanut omistajaa. Nyt sen historialla yritetään tehdä bisnestä. Vuorokausihinta Airbnb:ssa on jopa 650 dollaria.

Lukuisat muutkin legendaariset artistit David Bowiesta ja John Lennonista Van Morrisoniin ovat viihtyneet Wood­stockissa ja työskennelleet paikallisissa äänitysstudioissa. Maineikkaiden studioiden runsaudentulva selittää kaupungin eläväistä livemusiikin tarjontaa.

Dylanin kanssa työskennelleen rumpali Levon Helmin kotitalossa järjestetään yhä viikonloppuisin konsertteja, vaikka Helm itse menehtyi syöpään jo kuusi vuotta sitten. Levon Helm Studio sijaitsee Plochmann Lanellä, ja Woodstockin keskustaan johtava tie onkin nimetty rumpalilegendan mukaan.

Elokuvantekijätkin ovat Woodstockissa vahvasti edustettuina. Kaupunki vilahtaa säännöllisesti elokuvissa ja tv-sarjoissa. Woodstockin nimeä kantava indie-elokuvan festivaali on yksi itärannikon merkittävimmistä.

Ruokatarjonta Woodstockissa on paikkakunnan kokoon nähden poikkeuksellisen monipuolinen ja laadukas. Erinomaisia luomuruoka- ja vegaanivaihtoehtoja löytyy lukuisia, etnisiä vaihtoehtoja on pilvin pimein ja fine dining -ravintoloitakin useita.

Vaikka Woodstock tunnetaan ennen muuta popkulttuuriyhteyksistään niin Catskills-vuoret ovat inspiroineet myös kuvataiteilijoita aina näihin päiviin. Henkeäsalpaavin näköala avautuu Catskillsiin kuuluvalta Overlook-vuorelta. Overlookin huipulla sijaitsee maineikas kuvataiteilijaresidenssi.

Purojen ja pienten vesiputouksien ympärillä risteileviä polkuja voi patikoida huipulle saakka.

Alun perin Woodstockin seutu tunnettiin yleisemmin kivilouhoksistaan. Paikallista hiekkakiveä käytettiin muun muassa Manhattanin katukivetykseen. Kivilouhosbisnes kukoisti 1900-luvun alkuun saakka.

Hiekkakiveen voi tutustua konkreettisimmin Catskillsin juurella komeilevassa Opus 40 -kiviveistospuistossa. Hypnoottiset kiviveistokset ovat paikallisen taiteilijasuuruuden Harvey Fiten luomus. Fiten kerrotaan käyttäneen Maya-intiaanien tekniikkaa veistoksia luodessaan.

Rakentaminen vei yli 37 vuotta ja maksoi lopulta taiteilijan oman hengen Fiten tipahdettua kiviluomuksensa huipulta. Turvallisuussyistä Opus 40 on kiinni talvisaikaan, mutta avaa ovensa jälleen toukokuussa.

Aavekaupungista moderniksi keskittymäksi

Matka jatkuu pientä idyllistä serpentiinitietä Massachusettsin osavaltion puolelle vanhaan teollisuuskaupunkiin nimeltä North Adams.

Kukapa olisi voinut arvata, että Ronald Reaganin presidenttikaudella autioitunut sinikauluskaupunki kokisi kolmekymmentä vuotta myöhemmin uuden kukoistuskauden modernin taiteen mekkana!

North Adamsin kaupungin sydämessä nimittäin sijaitsee monien mielestä Yhdysvaltojen tämän hetken kiinnostavin modernin ja nykytaiteen museo MASS MoCA.

Tekstiilitehtaana ja sittemmin elektroniikkavalmistaja Spra­guen tehtaana toiminut valtava rakennus kunnostettiin vuosituhannen vaihteessa taidemuseoksi.

Museon reilut 13 000 neliötä aiheuttavat vierailijassa herkästi taideähkyn. Ihasteltavaa ja sulateltavaa piisaa moneksi päiväksi. Toisaalta museo soveltuu hyvin myös lapsiperheille.

Perheen pienimpiä voi viihdyttää esimerkiksi Gunnar Schonbeckin jättiläissoitinhuoneessa tai tehtaanpiippujen korkeudella liitelevässä Michael Oatmanin airstream-asuntovaunussa.

Museotoiminnan ohella MASS MoCAn aluetta on hyödynnetty lukuisissa eri tapahtumissa. Näistä maineikkain on Wilco-yhtyeen kesäkuisin järjestämä Solid Sound Festival, jossa amerikkalaisten indie-artistien musiikki sulautetaan konkreettisesti moderniin taiteeseen.

Wilco-yhteyksiä löytyy myös North Adamsin tänä vuonna avattavasta Tourists-luksusmotellista, jonka omistaa yhtyeen basisti John Stirratt. Uuden hotellin ravintolaa pyörittää puolestaan keittokirjoistaan ja San Franciscon maineikkaasta Bar Tartinesta tunnettu keittiömestari Cortney Burns.

Obaman ja Tappajahain jäljillä

Ajamme Massachusettsin läpi osavaltion eteläkärkeen, jossa ovat lomailleet itärannikon rikkaat ja kuuluisat jo vuosisatojen ajan. Kennedyn suvun sukukartano löytyy Cape Codista. Kuuluisan niemimaan edustalla sijaitsee Uuden-Englannin legendaarisin lomasaari Martha’s Vineyard.

Kennedyjen ohella alue on viehättänyt muitakin presidenttejä. Clintonit viettivät Martha’s Vineyardissa monta kesää jo 90-luvulla. Viime vuosina saaren kesäasukkeihin ovat lukeutuneet Obamat.

Tunnin lauttamatkan päässä mantereelta sijaitseva, reilun parinsadan neliökilometrin kokoinen saari koostuu kuudesta pikkukaupungista. Näistä maineikkaimmat, Oak Bluffs ja Tisbury, ovat kesäaikaan varsinaisia turistikeitaita.

Oak Bluffs muistetaan erityisesti nukkekotimaisista antiikkimökeistään, jotka metodistikirkko rakennutti pikkukaupungin sydämeen 1800-luvun alussa. Tisbury on iltaelämän keskus, jonka pääkadun varrelta löytyy ravintoloita lähes joka lähtöön.

Kaikkein eksklusiivisimmat loma-asunnot löytyvät saaren lounaisosasta, Chilmarkista. Täällä viinanmyynti on kielletty ja yöelämä vaikuttaa poissaolollaan. Autotkin ovat harvassa.

Chillmarkin päätietä ajellessamme olemme törmätä ensin kahteen haisunäätään ja sitten kokonaiseen kaurisperheeseen.

Chilmarkin kuuluisin ranta on kalastajien kansoittama Menem­sha, jossa Steven Spielberg kuvasi ensimmäisen Tappajahain. Spielbergin potretin ohella paikallisen sekatavarakaupan seinällä riippuu Obaman kuva.

”Obamat lomailevat vain mailin päässä”, myyjä tietää kertoa.

”Valkohait eivät ole oikeasti tätä saarta koskaan piinanneet. Spielbergiä taisivat motivoida enemmän maisemat ja auringonlaskut kuin hait”, kauppias jatkaa.

Laiturilla kalastaja putsailee verkkojaan. Viereisessä Larsen’s Fish Marketissa ei näy haita. Aamulla pyydystettyjä eläviä rapuja ja hummereita tuijottelee kaupan tiskille sijoitetuista altaista.

Kalakauppias tarjoilee suussasulavaa rapukeittoa ja herkullisia hummerileipiä. Hummeri on Martha’s Vineyardissa niin suuressa suosiossa, että sitä tarjoillaan jopa jäätelön muodossa.

Illemmalla Menemshasta au­keavat uskomattoman kauniit auringonlaskut.

Oranssinkellertävää rantaviivaa jatkuu silmänkantamattomiin. Ranta täyttyy kalastajista ja varakkaista kesäasukkaista vienon merituulen puhallellessa mereltä. Aallonmurtajan päältä erottuu kalamiesten profiileja. Tiedä vaikka siellä heittelisi uistintaan joku maan entisistä presidenteistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matka
  • Matkailu
  • Yhdysvallat

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtiolla oli varaa rakentaa kallis mökki Käsivarteen, mutta poliisit ja rajavartijat vietiin tuntien ajomatkan päähän – ”Mökkiä käytetään myös edustamiseen”

    2. 2

      Antti Rinne ärähti Petteri Orpolle ja tiivisti kahteen sanaan Suomen politiikan – samalla selvisi, miksi sotea on väännetty jo 13 vuotta

      Tilaajille
    3. 3

      Suomen peruskouluissa tapahtuu tuhansia pieniä oikeusmurhia – Miten on mahdollista, että samalla osaamisella arvosana voi olla seiska, kasi tai ysi?

      Tilaajille
    4. 4

      Trump maalaa eurooppalaiset ahneiksi ja oveliksi huijareiksi – ja viesti uppoaa amerikkalaisiin

    5. 5

      Sipilän johdolla laadittiin insinöörimäinen hallitusohjelma ja tavoitteille 28 mittaria – HS kävi läpi tavoitteiden toteutumisen

    6. 6

      Riina Kykkäsen Opel ruostui 20 vuotta metsässä, kunnes hänen veljensä Mirko kunnosti sen – sisarusten harrastus vie kaikki rahat ja vähän enemmänkin

    7. 7

      HS-kuvakertomus: Kolumbian Medellínin rohkeat aktivistit vastustavat rikollisjengien murhatekoja hiljaisella rituaalilla

    8. 8

      Venäjä ei enää edes yritä ylläpitää uskottavuuttaan

    9. 9

      Helena Haro piirsi vuonna 1980 niin suloisen apinakuvan, että avopuoliso J. Karjalainen halusi tehdä siitä laulun – nyt kaksikon luoma apinaorkesteri herää henkiin lastenkirjassa

    10. 10

      Uimastadion aukesi viimein mittavan remontin jäljiltä, ensimmäiset uimarit altaassa – HS:n suora lähetys käynnissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisopiskelijoiden kevätnäytös löi vaatejätti Lacosten entisen luovan johtajan ällikällä – ”Tämä on kuin kansainvälisen muotikilpailun finaali”

    2. 2

      Mielipide: Varokaa Hernesaaren sakkorysää, joka on todella härskiä rahastamista

    3. 3

      Lapsiasiavaltuutettu: Retkirahojen keruun kouluissa on loputtava – ”Kuntien on kunnioitettava perusopetuksen maksuttomuutta”

    4. 4

      Pilvenpiirtäjä­työmailla piilee riskejä, joista ei ole Suomessa juuri kokemusta – Kala­satamassakin on koettu läheltä piti -tilanne

    5. 5

      Mitä jos seuraavan ulkomaanreissun tekisi lentämättä? Selvitimme, mitä maksaa ja kauanko kestää esimerkiksi matka Berliiniin laivalla, bussilla ja junalla

    6. 6

      Miksi nainen piilottaa vaateostoksensa kaappiin ja muita mysteereitä

    7. 7

      Vanhemmilta karhutaan luokka­retki­rahoja, vaikka se rikkoo perustus­lakia – ”Kopio­paperiakin on pyydetty”, sanoo vanhempain­liiton toiminnan­johtaja

    8. 8

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    9. 9

      Antti Rinne ärähti Petteri Orpolle ja tiivisti kahteen sanaan Suomen politiikan – samalla selvisi, miksi sotea on väännetty jo 13 vuotta

      Tilaajille
    10. 10

      Sipilän johdolla laadittiin insinöörimäinen hallitusohjelma ja tavoitteille 28 mittaria – HS kävi läpi tavoitteiden toteutumisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    2. 2

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    4. 4

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    5. 5

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    6. 6

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    7. 7

      Kalle sai puhelun, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä – Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä

      Tilaajille
    8. 8

      Parisuhde paranee yhdellä pienellä teolla – Tämä kirjoitustehtävä auttaa todistetusti pitämään tyytyväisyyttä yllä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    9. 9

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    10. 10

      Oletko miettinyt, miten vaivalloisia puolisot, vauvat ja lemmikit voivat olla? Mitään merkittävää ei voi saavuttaa yksin mukavuudesta käsin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Uimastadion aukesi viimein mittavan remontin jäljiltä, ensimmäiset uimarit altaassa – HS:n suora lähetys käynnissä
    3. Valtiolla oli varaa rakentaa kallis mökki Käsivarteen, mutta poliisit ja rajavartijat vietiin tuntien ajomatkan päähän – ”Mökkiä käytetään myös edustamiseen”
    4. Suomen peruskouluissa tapahtuu tuhansia pieniä oikeusmurhia – Miten on mahdollista, että samalla osaamisella arvosana voi olla seiska, kasi tai ysi? Tilaajille
    5. Helena Haro piirsi vuonna 1980 niin suloisen apinakuvan, että avopuoliso J. Karjalainen halusi tehdä siitä laulun – nyt kaksikon luoma apinaorkesteri herää henkiin lastenkirjassa
    6. Tunti sitten
    7. Murhapääkaupunki rauhoittui, ja nyt yksinhuoltaja Paula Valencia uskaltaa haaveilla – HS vieraili Kolumbian Medellínissä, jonka tarina kertoo ihmiskunnan suunnasta Tilaajille
    8. Sipilän johdolla laadittiin insinöörimäinen hallitusohjelma ja tavoitteille 28 mittaria – HS kävi läpi tavoitteiden toteutumisen
    9. 2 tuntia sitten
    10. Antti Rinne ärähti Petteri Orpolle ja tiivisti kahteen sanaan Suomen politiikan – samalla selvisi, miksi sotea on väännetty jo 13 vuotta Tilaajille
    11. Etelä-Korean presidentti tavattuaan Kim Jong-unin: Pohjois-Korea on yhä sitoutunut ydinaseriisuntaan ja Trumpin tapaamiseen
    12. Ruokahuolto petti heti, peseytyminen kiellettiin – Tammisaari oli kesän 1918 pahin kuolemanloukko, ja uusi tutkimus kertoo siihen syyt
    13. Vanhempien juominen varjostaa monen koulutietä – osa tuoreista ylioppilaista pelkää, joutuuko vielä omissa juhlissaankin häpeämään
    14. Näytä lisää