Matka

Tukholmassa voi kierrellä lasten kanssa pienemmälläkin budjetilla – ranta­puistot ja saaristo houkuttelevat aikuisiakin

Perinteisten matkailukohteiden kiertäminen käy Tukholmassa helposti kalliiksi etenkin, jos matkustaa ison seurueen kanssa. Poimi tästä vinkit kivoihin ja edullisiin lapsiperhekohteisiin.

Tukholma on kallis kaupunki tilastojenkin valossa. Käytännössä se näkyy esimerkiksi pääsylippujen hinnoissa ja ravintolalaskussa. Jos haluat säästää, muttet säätää nuukaillen, hurauta metrolla ydinkeskustan ulkopuolelle. Teemaleikkipuistoissa ja kahluualtaissa riittää valinnanvaraa ympäri kaupunkia.

Vehreissä puistoissa saa nauttia ilmaisista teatteri- ja sirkus­esityksistä, ja kauniiseen saaristoon pääsee puolessa tunnissa.


Maatilahommia Söderissä

Kävelymatkan päässä Söderin sydämestä Mariatorgetilta sananmukaisesti kohoaa Ivar Los park eli kirjailija Ivar Lo-Johanssonin mukaan nimetty puisto.

Näkymät yli Riddarfjärdenin Gamla staniin ja Kungsholmenille ovat huikeat. Lapset eivät juuri maisemasta välitä, vaan intoutuvat kiipeilemään navetan ylisille ja vilkuttamaan tohkeissaan keltaisen maalaistalon yläkerran ikkunasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puinen hevonen kärryineen kiehtoo, samoin kuin ihka oikea traktori, jonka nappeja pääsee painelemaan. Täällä on myös poljettava karuselli, jollaisia näkee paljon tukholmalaisissa leikkipuistoissa.

Onttoon saarnin runkoon tekisi aikuisenkin mieli käpertyä kirjan kanssa.

Portista pääsee suoraan Monteliusvägenille, jonka sanotaan olevan Tukholman kaunein katu, ja onhan se huikeaa kävellä kaupungin kattojen yläpuolella hiekkatietä ilta-auringossa.

Pellet dynamiittitehtaalla

Albert Nobelin vanhan dynamiittitehtaan viereiselle nurmikolle on levitetty huopia, lastenrattaat törröttävät siistissä rivissä barnvagnsparkering-kyltin alla, ja ihmiset availevat eväsrasioitaan.

Lavalle loikkii kolme iloista ja ilkikurista klovnia, Manne, Maria ja Olle. Kolme varttia perinteistä pelleilyä saa yleisön nauramaan. Yhteistä kieltäkään ei tarvita: liioitellut väärinymmärrykset, takaa-ajot, vesisota ja pieruäänet huvittavat universaalisti.

Parkteatern on 1940-luvulta peräisin oleva ja edelleen toimiva konsepti. Lyhykäisyydessään se tarkoittaa teatteria, sirkusta, tanssia ja musiikkia ilmaiseksi ja eri-ikäisille Tukholman puistoissa koko kesän syyskuuhun saakka. Lapsia viihdytetään muun muassa nukketeatterilla, sirkus­esityksillä ja vaellusteatterilla.

Entisen dynamiittitehtaan ympäristö itsessään on kiva paikka käydä. Tehtaassa toimii Wintervikenin kahvila. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevat vehreä Vintervikenin puutarha ja ­Aspuddenin leikkipuisto.

Alue on tukholmalaisten lapsiperheiden keskuudessa suosittu retkikohde, ja laatikkopyöriä suhahtaa ohi tämän tästä. Vinter­vikenin puutarhassa järjestetään paljon tapahtumia.

Ratsastamaan ja polskimaan Aspuddenissa

Aspuddenin puistossa on vaikea päättää, minne sitä säntäisikään ensimmäiseksi, esimerkiksi kaniaitaukseen, kilejä katsomaan, kahluualtaaseen vai kiipeilyseinälle?

Hiekkalaatikko on katettu isolla valkoisella kankaalla, joten täällä pääsee leikkimään myös suojassa paahteelta.

Puistossa saa helposti kulumaan vaikka koko päivän, ja lähes kaikki hupi on ilmaista. Viikonloppuisin pääsee ratsastamaan, ja lenkki maksaa kolmisen euroa. Jos haluaa ponin satulaan, paikalla kannattaa olla viimeistään puoli kahdeltatoista.

Puistossa toimii minigolf-radan yhteydessä ravintola ja kahvila.

Ruokaa voi valmistaa myös grillaillen, kuten monessa muussakin Tukholman puistossa. Lähin metroasema on Aspudden.

Pöllöpuisto kuin satumaa

Jylhät pöllöt, valtavat ötökät ja värikkäät kukat tekevät vaikutuksen muovisiin teemapuistoihin tottuneisiin lapsiin ja aikuisiin. Kristinebergin linnanpuiston ”lekboskén” tunnetaan paikallisten keskuudessa Uggleparkenina eli Pöllöpuistona.

Isot puupöllöt kätkevät sisäänsä majoja ja tunneleita. Ylös pääsee tikapuita ja alas liukumäkiä pitkin. Majat ja kiipeilyn lutviutuminen osaksi mielikuvitusleikkejä innostavat myös lasta, joka ei tavallisesti piittaa leikkikenttien peruskiipeilytelineistä.

Kiipeilyaktiviteetit on suunniteltu yli kolmevuotiaille. Osassa suositusikäraja on kuusi, mutta täällä on myös erinomaisia paikkoja pienempien kukkuu-kurkisteluleikeille. Puisto sijaitsee Kristinebergin metroaseman vieressä.

Pöllöpuistosta on lyhyt matka Kristinebergin ja Hornsbergin ”strandparkeihin” eli vapaasti suomennettuna rantapuistoihin. Kristinebergin rantapuistossa on iso kahluuallas lasten vesileikeille. Tukholmassa on yhteensä noin 60 ylläpidettyä allasta.

Palkitun (Sienapriset 2012) Hornsbergin rantapuiston varrella näkee merellistä modernia ympäristö- sekä rakennusarkkitehtuuria. Täällä on useita ravintoloita, kahviloita ja jätskibaareja ja -kioskeja.

Esimerkiksi Beirut Bistron monipuolinen noutolounaspöytä maksaa nelihenkiseltä perheeltä noin 38 euroa. Hitiksi nousseen Stikki Nikki -ketjun gelatoa eli italialaistyyppistä jäätelöä syödessä voi ihastella vastapäisen Karlbergstrandin asuntolaivoja. Järvessä voi myös pulahtaa.

Laivaleikkejä saaristossa

Tervattujen museoveneiden ja savustetun kalan tuoksu ovat lupaava alku Fjäderholmarnan pääsaareen tutustumiselle. Föreningen Allmogebåtar -yhdistyksen vanhat ja uudet perinne­veneet kiinnostavat lapsia. Tosin laiturista lähtöä tekevä jätehuoltoalus Bamse taitaa niin sanotusti viedä pisteet kotiin – moottori pörisee, kannella nököttää roskapönttöjä ja kyljessä hymyilee Maailman vahvin nalle.

Myös saaren pienessä leikkipuistossa on laiva-teema.

Alle kouluikäiset lapset jaksavat mainiosti kiertää pääsaaren, kunhan välillä pysähtelee keräilemään kiviä ja nuuhkimaan kukkia.

Käsityöläisten pajoista, puodeista ja pienestä suklaatehtaasta voi ostaa paikallisia tuliaisia.

Monella on mukana oma piknik-korinsa, mutta täällä on myös useampia kahviloita ja ravintoloita.

Petankkiakin voi pelata, ja pelimaksu (aikuisilta nelisen euroa ja lapsilta kaksi) maksetaan Röda Villan -kahvilaan. Siellä vanhemmat saavat hetken istahtaa kahdestaan, kun lapset valtaavat riippukeinut. Tunnelma on kotoisa – kuin olisi päässyt kuokkimaan paikallisiin puutarhajuhliin.

Venematka Tukholman keskustasta kestää alle puoli tuntia, ja meno–paluu aikuisilta maksaa molemmilla linjoilla noin 15 euroa. Nybrokajenilta lähtevillä Strömman laivoilla alle kuusivuotiaat matkustavat ilmaiseksi ja sitä vanhemmat lapset puoleen hintaan. Slussenilta kulkevilla Fjäderholmarnalinjenin aluksilla lapset pääsevät kyytiin puoleen hintaan.



Fakta

Hyödyllisiä linkkejä


 Aspuddsparken,

aspuddsparken.se

 Fjäderholmarna: Stromma, stromma.se Fjäderholmslinjen,

fjaderholmslinjen.se

 Julkinen liikenne: SL:n helppokäyttöinen reittiopas osoitteessa mini.sl.se/sv/travelplanner.

 24 tunnin lippu maksaa noin 12,50 euroa aikuisilta ja 8,50 euroa yli 7-vuotiailta, ja se käy metrossa, busseissa ja raidelinjoilla. Alle 7-vuo­tiaat matkustavat ilmaiseksi ja viikonloppuisin myös alle 12-vuotiaat maksavan aikuisen seurassa. Lippuja voi ostaa esimerkiksi Pressbyrån-kioskeista.

 Kahluualtaat: kattava lista osoitteessa stockholm.se/KulturFritid/Simma-och-trana/Simma/Sjoar-och-bad/Plaskdammar

 Parkteatern,

kulturhusetstadsteatern.se/parkteatern

 Vinterviks Trädgård,

vinterviken.com

 Winterviken,

winterviken.se 




    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matka
  • Tukholma
  • Lapset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    2. 2

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    5. 5

      Tänään aukeaa Helsingin uusin ostosjättiläinen – HS esittelee Kalasataman kauppakeskuksen liikkeineen

    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Lainaneuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata. Menikö digitalisaatio liian pitkälle?

    8. 8

      Avain laihtumiseen ja upeisiin lihaksiin? Proteiineista liikkuu monenlaisia uskomuksia, HS kokosi niiden rinnalle kahdeksan oleellista faktaa

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingin Palmia siivoaa jo Turun linnaa ja tekee kouluruokaa Hämeenlinnassa – veronmaksajien omistaman yhtiön tulos painui miljoona euroa tappiolle

      Tilaajille
    10. 10

      Uutistoimisto Reuters: Britannian May ei hyväksy uutta kansanäänestystä brexitistä – Britit ja EU-puoli ottivat yhteen Salzburgin huippukokouksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    4. 4

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    5. 5

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    6. 6

      VR odotti junaliikenteen palaavan normaaliksi torstaiaamuun mennessä – Ilta oli poikkeuksellista kaaosta henkilövahingon, sähkövian ja tuntien myöhästymisten vuoksi

    7. 7

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    8. 8

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    9. 9

      Mailin tornitalo kutistui kilometriseksi, ja nyt aavikolla seisoo onneton ranka – Näin Saudi-Arabian suuret unelmat murenevat

      Tilaajille
    10. 10

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää