Villieläinten julma tappaminen musersi metsänvartijan Etelä-Afrikassa – ”Aina kun näin tapetun sarvikuonon, koin pettäneeni maani ja ihmiskunnan”

Telttakangas kahahtaa yön pimeydessä. Kankaan takaa kuuluu hengitystä.

Pian urosleijonat kutsuvat toisiaan matalana alkavilla, ulvontaa muistuttavilla murahduksilla.

Teltassa istuva Stephen Midzihttps://www.hs.fi/haku/?query=stephen+midzi, 38, tietää, että leijonat haluavat jotakin. Sitten yön hiljaisuus rikkoutuu valtavalla karjunnalla. Midzi ryntää ulos teltastaan sen viereen pysäköidylle autolleen ja vetää oven kiinni. Hän valaisee taskulampullaan leirin aluetta: kaksi urosleijonaa seisoo 10–15 metrin päässä.

Todellinen vaaratilanne oli lähellä. Tällaisia tilanteita Etelä-Afrikassa metsänvartijana työskennellyt Midzi on kohdannut muutamia. Suurimmassa osassa vastassa ovat olleet leijonat.

Leijonatutkimus ja luonnonsuojelu ovat Midzin intohimo. Hän on työskennellyt yli 13 vuotta Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa – ensin oppaana, sitten metsänvartijana ja nyt luonnon monimuotoisuudesta vastaavana johtajana.

Hollannin kokoinen puisto käsittää viisi erilaista kasvillisuus­aluetta kuivista heinikoista ja savannialueista vehreämpiin joki­alueisiin ja trooppisiin metsiin.

Puiston itäisellä alueella, Olifant-joen eteläpuolella on alkanut kevään sateiden aikaan viheriöidä. Etelä-Afrikassa on kevät, kun Suomessa on syksy. Kuivahkon heinikon keskeltä pilkistävät sieltä täältä kirkkaanvihreänä loistavat pensaat ja versot.

Akasiapuut rytmittävät alueen maisemaa, ja niiden lehvästön ansioista suuret impala-antilooppi-, seepra-, gnu-, puhveli- ja kirahvilaumat elävät juuri tällä alueella.

Ja koska kasveja syöviä nisäkkäitä on runsaasti, väijyvät ­alueella myös suuret kissapedot: leijonat, leopardit ja gepardit. Pilvisinä päivinä kissapedot liikkuvat aktiivisemmin niin juomaveden kuin saaliseläinten vuoksi.

Taistelu salametsästystä vastaan jatkuu

Leijona ja leopardi sekä afrikannorsu, sarvikuono, puhveli – eli big five, viisi suurta – ovat ne lajit, jotka suurin osa turisteista myös haluaa nähdä. Krugerissa niiden näkeminen on erittäin todennäköistä, varsinkin jos taivaalta sataa vettä.

Me olemme onnekkaita. ­Näemme viisi suurta ensimmäisten kahden päivän aikana. Saavumme puistoon Malelanen portilta ja ajamme kohti Skukuzan leiriä. Suurella aukealla on meneillään näyttävä kahakka: kaksi sarvikuonoa ottaa mittaa toisistaan.

Maa pöllyää, kun urokset puskevat toisiaan kohti. Ympärillä käyskentelevät hyeenat eivät mene lähellekään jättiläisiä.

Kyseessä on kaksi etelänleveähuulisarvikuonoa. Se on toinen Krugerissa elävistä sarvikuonolajeista ja ainoa, jota ei ole luokiteltu uhanalaiseksi onnistuneiden suojelutoimien ansiosta.

Etelänleveähuulisarvikuonoja elää maailmassa noin 20 000 yksilöä, joista suurin osa Etelä-Afrikassa. Toinen Krugerin lajeista on pensassarvikuono. Niitä maailmassa on jäljellä enää noin 5 000 yksilöä. Laji on erittäin uhanalainen.

Sarvikuonoja on entistä vähemmän, koska niillä on jatkuvasti vähemmän tilaa elää. Elintilaa kutistavat eroosio, metsien hakkuu ja salametsästys.

Mikään laji ei kärsi salametsästyksestä yhtä paljon kuin sarvikuono. Sen nenän päällä on valtava, harmaa sarvi. Joillain lajeilla niitä on jopa kaksi. Aasian laittomilla markkinoilla sarven kilohinta voi olla yli 50 000 euroa, ja iso sarvi saattaa painaa jopa kuusi kiloa.

Vuonna 2017 pelkästään Etelä-Afrikassa salametsästettiin 1 028 sarvikuonoa. Sitä edeltävänä vuonna lähes yhtä monta: 1 054, joista Krugerin luonnonpuistossa 504. Akasiapuiden varjoissa liikkuu big fiven lisäksi siis myös muunlaista elämää.

Tosin kansallispuistossa ollaan menossa parempaan suuntaan. Salametsästyksen vastaiset toimet ovat kantaneet hedelmää, ja viime vuonna sarvikuonoja salametsästettiin 24 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2016.

Kaiken kaikkiaan salametsästyksen määrä väheni Krugerissa lähes kahdeksan prosenttia. Sarvikuonokanta laskee kuitenkin edelleen rajusti, ja laji saattaa kuolla sukupuuttoon, mikäli salametsästystä ei saada kitkettyä.

Osa eläimistä selviää salametsästyksestä

Haaste on valtava. Niin norsunluun kuin sarvikuonon sarven kysyntä ei näytä laantumisen merkkejä Aasiassa.

Sarvikuonon sarven markkinat kasvavat erityisesti Vietnamissa. Sarvella uskotaan olevan lääkinnällisiä vaikutuksia, vaikka tutkimustuloksia asiasta ei ole. Sarvikuonon sarvi koostuu keratiinisäikeistä, samoista aineista kuin hiukset ja kynnet.

”Monille puiston rajoilla eläville ihmisille luonnonvarojen käyttö ja salametsästys ovat suurimpia mahdollisuuksia elantoon. En usko, että ongelma ratkeaa pian, jollemme onnistu tarjoamaan muita tulonsaantimahdollisuuksia”, Midzi sanoo.

Salametsästystä harjoittavat Krugerissa paikallisyhteisöt ja rikollisjärjestöt. Paikallisten mittakaava on pieni ja saaliina usein impala-antiloopit. Rikollisjärjestöt puolestaan tavoittelevat suurta vientiä ja sitä varten salametsästäjät kaatavat suuria eläinlajeja.

Midzi kertoo, että sarvikuonon tai elefanttien syöksyhampaat voi irrottaa myös säästämällä eläimen hengen. Osa eläimistä selviää vammoista huolimatta. Yleensä siihen vaikuttaa kiire.

Jos salametsästäjillä on kiire, sitä brutaalimmin he irrottavat hampaat ja sarvet esimerkiksi kirveellä. Näissä tapauksissa eläin todennäköisesti kuolee.

”Mitä siistimmin sarvi irrotetaan, sitä vähemmän vahinkoa eläimelle koituu”, Midzi sanoo.

Tehtävänä puiston koskemattomuus

Kun Midzi vielä itse työskenteli metsänvartijana, hän kohtasi salametsästäjiä. Osa metsästi eläimiä: sarvikuonoja, impala-antilooppeja, erilaisia kalalajeja ja jopa pieniä mopane-matoja. Osa keräsi polttopuita puiston puolelta.

Salametsästäjät ovat myös yrittäneet siepata puiston työntekijöiden koiria metsästyskoirikseen.

Metsänvartijan päätehtävä on huolehtia puiston koskemattomuudesta. Hänen tehtävänään on myös seurata eläinkantojen kehitystä. Siinä auttavat muiden muassa haaskalinnut: jos vartijat havaitsevat haaskalintuja tietyllä alueella, heidän täytyy tarkistaa mikä eläinlaji on mahdollisesti kuollut ja tutkia miten.

Salametsästäjät pääsevät puistoon tai työntekijöiden maille hyppäämällä aitojen yli tai saapumalla turisteiksi esittäytymällä. Suurinta osaa ajoneuvoista ei tutkita aseita tai muita välineitä silmällä pitäen.

Tavanomainen salametsästys­operaatio alkaa siten, että vartijat havaitsevat maastossa ihmisen jalanjälkiä. Tällöin aloitetaan jälkien seuranta.

Joskus jäljet paljastavat ihmisen olevan aseistettu tai vahingoittaneen tai jopa tappaneen villieläimen.

Välillä metsänvartijat tarvitsevat apua jäljittämiseen maasta tai ilmasta käsin, jolloin mukaan liittyvät suuremmat apujoukot. Jäljityksessä apuvälineinä käytetään muiden muassa infrapunakameroita ja lämpökameroita sekä yölentoja.

Jos henkilö saadaan kiinni, hänet pidätetään laittomasta saapumisesta puistoon, mistä seuraa oikeusprosessi.

Midzin mukaan hän sai apujoukkoineen salametsästäjät kiinni ajoissa noin joka toisessa tapauksessa. Hänen mukaansa kenttätyö oli ajoittain erittäin stressaavaa ja surullista. Tunteet laukkasivat vuoristorataa.

”Jokainen kerta, kun näin tapetun sarvikuonon, norsun tai muun eläimen, koin suurta syyllisyyttä. Tunsin pettäneeni sekä tämän maan että ihmiskunnan luottamuksen, koska tehtäväni oli suojella eläimiä. Se tuntui henkilökohtaiselta epäonnistumiselta, koska en pystynyt pelastamaan eläintä.”

Midzi työskenteli seitsemän vuoden ajan metsänvartijana. Aktiivinen kenttätyö loppui pari vuotta sitten. Nyt hänen työnsä keskittyy luonnonsuojelupolitiikan kehittämiseen.

Leijonista kutsumus

Luonto on ollut zimbabwelaiselle miehelle rakas lapsuudesta saakka. Midzi vieraili lapsena isänsä kanssa paikassa, jossa leijonia kasvatettiin ja pidettiin häkeissä. Kokemus muutti Midzin ajatuksen leijonista, joita hän oli aina pelännyt. Nykyään hän tekee niistä maalauksia.

Midzi opiskeli Tshwanen teknillisessä yliopistossa ja South African Wildlife College -opistossa. Myöhemmin työ alkoi pitää sisällään villieläinten suojelua ja luonnossa liikkumista.

Työskennellessään metsänvartijana Midzi vietti suuren osan ajastaan leijonia seuraten: autolla ja jalan, päivin ja öin. Hän halusi ymmärtää laumojen käytöstä. Hän seurasi pannoitettuja leijonia, joiden liikkeitä havainnoitiin puiston sisällä ja laitamilla.

”Jos kuulin leijonan karjunnan, herätin tyttöystäväni Tercianhttps://www.hs.fi/haku/?query=tercian ja sanoin, että mennään etsimään se. Usein löysimme leijonan hyvinkin läheltä kotiamme”, Midzi naurahtaa.

Edelleenkin hän sanoo tunnistavansa kohtaamansa leijonat helposti.

”Tämä voi kuulostaa hölynpölyltä, mutta leijonan tunnistaa sen silmistä. Voit tunnistaa leijonan siitä, miten se katsoo sinua.”

Seurannat olivat laajoja. Leijonien reviirit voivat olla kymmeniä, jopa satoja neliökilometrejä. Reviirin laajuus riippuu muiden muassa saaliseläinten määrästä ja ympäristöolosuhteista, kuten sademäärästä.

Osa leijonista elää nomadielämää laumojen ulkopuolella. Nämä ovat yleensä urosleijonia.

”Kohtaamillani nomadileijonilla on katse, joka porautuu sieluun. Niiden kasvojen piirteet ja arvet kertovat olosuhteista, joissa ne elävät. Ne ovat yksinäisiä kulkijoita”, Midzi kertoo ja viimeistelee taulua leijonasta ja puistonvartijasta tulenlieskojen edessä.