Matka

Elokuvaohjaaja Timo Wright turhautui biojätteiden kanssa nysväämiseen ja lopetti lentämisen – ja nykyisin matkustaminen on hauskempaa kuin koskaan

”Junassa vietetty aika ei mene hukkaan”, sanoo kokenut matkaaja ja kertoo parhaat vinkkinsä maitse matkustamiseen.

Kymmenen vuotta sitten elokuvaohjaaja Timo Wright sortteerasi appelsiininkuoria biojäteastiaan ja turhautui: mitä hyötyä on jätteiden lajittelusta, jos jatkan lentämistä nykyiseen tahtiin?

Hän päätti lopettaa lentämisen Euroopan sisällä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Wright oli siihen astikin lentänyt vain satunnaisesti, kerran pari vuodessa Eurooppaan ja paljon harvemmin kaukomaille. Lentäminen kuormittaa hiilijalanjälkeä.

Esimerkiksi edestakaisen lennon Berliiniin arvioidaan tuottavan 400 kiloa hiilidioksidia. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on nyt 10 000 kiloa vuodessa – ilmaston lämpenemisen kannalta aivan liikaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kymmenen viime vuoden aikana Wright on lentänyt vain kerran.

Hän matkustaa laivalla ja junalla pari kolme kertaa vuodessa Eurooppaan. Matkat kestävät pari kolme viikkoa, sillä hän yhdistää niihin työtä ja lomailua. ”Kun lähden esimerkiksi maaliskuussa työreissulle Lontooseen, vietän samalla puoli viikkoa lomaa”, hän kuvaa.

Toistaiseksi pisimmän junamatkansa hän teki viime syksynä. Silloin hän matkusti junalla Japanista Suomeen. Hän istui junassa kymmenen päivää. ”Paljon kiinnostavampaa kuin istua yhdeksän tuntia lentokoneessa”, Wright sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Wright ei ole ainoa, joka on päättänyt siirtyä ilmasta maahan.

Maata pitkin matkustavat järjestävät Helsingissä lauantaina tapahtuman, jossa jaetaan vertaistietoa ympäristöystävällisistä matkustustavoista: juna- ja pyörämatkoista sekä lähimatkailusta.

Maata pitkin matkustavien suomalaisessa Facebook-ryhmässä on yli neljätuhatta jäsentä, ja lentolakkoon on sitoutunut puolestaan vajaat 300 ihmistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos haluaa kokeilla maata pitkin matkustamista, Wright neuvoo aloittamaan lyhyistä matkoista.

”Junalla pääsee kätevästi Helsingistä esimerkiksi Osloon, Moskovaan, Pietariin tai Riikaan.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hyvä tapa päästä alkuun on korvata puolet lentomatkoista junalla. Matkustaa esimerkiksi Berliiniin laivalla ja junalla ja palata takaisin lentokoneella.

”Itse matkustan Berliiniin yleensä niin, että menen Turusta Tukholmaan yölautalla ja jatkan aamujunalla Berliiniin. Perille pääsee yleensä myöhään samana iltana.”

Wright toivoo Rail Baltica -hankkeen toteutuvan pian. Tavoitteena on rakentaa Tallinnasta Varsovaan tuhat kilometriä pitkä rata, johon liittyisi myös myös meriyhteys tai tunneli Tallinnasta Helsinkiin.

”Rail Balticaa pitkin Helsingistä Berliiniin voisi päästä arvioiden mukaan jopa kymmenessä tunnissa.”

Lopuksi Wright vastaa kolmeen maata pitkin matkustamista koskevaan väitteeseen:

1. Maata pitkin matkustaminen vie tolkuttomasti aikaa.

”Totta on, että paikasta toiseen siirtyminen vie laivalla ja junalla enemmän aikaa kuin lentokoneella. Toisaalta junassa vietetty aika ei välttämättä mene hukkaan. Euroopan junissa on hyvät nettiyhteydet. Matkalla voi tehdä töitä tai katsoa vaikka uusimmat Game of Thrones -jaksot. Junassa voi myös lukea, ruokailla, viettää laatuaikaa läheisten kanssa tai tutustua uusiin ihmisiin.”

2. Maata pitkin matkustaminen on kallista.

”Junalla ja laivoilla matkustaminen on yleensä kalliimpaa kuin saman matkan tekeminen lentäen. Minulle kysymys on kuitenkin paitsi eettisestä, myös seikkailullisesta valinnasta.

Ajan myötä oppii myös matkustamaan halvemmalla.”

3. Maata pitkin matkustaminen on vaivalloista.

Wrightin mielestä matkojen suunnittelu on muuttunut yllättävänkin helpoksi. ”Käytän useita internetsivuja, joista tärkeimmät ovat brittisivusto seat61.com sekä Saksan rautateiden bahn.com. Useimmiten matkustan interrail-lipulla.”

Maata pitkin -matkamessut järjestään lauantaina klo 12–15 Helsingissä Sofia Future Farmissa Sofiankatu 4 C. Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa perjantaista sunnuntaihin. Ne ovat auki kello 10–18, paitsi perjantaina, jolloin ne aukeavat kello 9.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    2. 2

      Osa Ison Omenan kauppakeskuksesta suljettiin tuhkarokkoepäilyn takia

    3. 3

      Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin – nyt EIT vaatii Suomelta selvitystä miehen kuolemasta

    4. 4

      Uusi yhtiö markkinoi Suomessa pikavippejä luottotietonsa menettäneille

    5. 5

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    6. 6

      Seitsemän saman perheen lasta kuoli tulipalossa Kanadassa

    7. 7

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    8. 8

      Ympäri maailman huomiota herättänyt suomalainen startup julkisti kohutut ja odotetut vr-lasinsa – pääsimme kokeilemaan

    9. 9

      Suomalaismalli Angelika Kalliosta tuli Karl Lagerfeldin suojatti, jota muotiguru puolusti ärhäkästi: ”Chanelin työntekijät eivät pitäneet minusta mutta Karl käski heitä sulkemaan suunsa”

    10. 10

      Helsingin yliopiston dekaanille moite Keski-Karjalan savolaismurteella kirjoitetun gradun epäasiallisesta kommentoinnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    2. 2

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    3. 3

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    4. 4

      Espoolaislähiössä tapahtuu kummia: Kauaksi keskikaupungin vilinästä on syntynyt kivijalkakauppojen keskittymä

    5. 5

      Opettajat kapinoivat omaa järjestöään vastaan työajan muutoksista – ”Palkka laskee jopa 9 000 euroa vuodessa”

    6. 6

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    7. 7

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    8. 8

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    9. 9

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    10. 10

      Putkiremontti ilmaiseksi – Anna-Liisa Kuisman taloyhtiö sai omituisen hyvän tarjouksen, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    4. 4

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    9. 9

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    10. 10

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää