Matka    |   Riku Rantalan kolumni

Meidän pitäisi korjata halpalentojen vääristämät vahingolliset asenteemme

Junamatkailu voi olla yksi ratkaisu kestävämpään matkailuun, mutta keskiöön pitäisi nostaa matka itsessään – ei pelkkä pikainen perillepääsy, kirjoittaa Riku Rantala.

Otin pitkästä aikaa yöjunan Lappiin. Miellyt­tävämpää matkustus­muotoa ei ole olemassa.

Illalla auto suksineen ja pakaaseineen Pasilassa kyytiin, mukulat makuuvaunuun ja levyksi.

Aamulla levänneenä herätys jossain Kemin kantturoilla, aamupuurot ravintolavaunussa ja Kolarista nokka kohti pohjoista.

Mikä parasta: matka itsessään on elämys. Kerrossängyt, hampaidenpesulavuaari ja päämäärätön vaeltelu junan käytävillä toimivat diginatiiveillekin kuin se kuuluisa junan vessa, jonka käyttöliittymää käytiin useamman kerran hämmästelemässä.

Juna kolkkasi, lapset tuhisivat unissaan, elämä oli raiteillaan. Heittäydyin nostalgiseksi: samanlaisessa retrovaunussa matkasin itsekin faijan kanssa Lappiin joskus 1980-luvulla.

Ajattelin majesteetillista Trans-Siperian junaa ja ikkunasta siintävää Baikaljärveä. Intian Konkan Kanya Expressiä, jolla matkattiin Mumbaista Goaan, käytävällä chaiwallah kaupittelemassa makeaa mausteista maitoteetä selkärepputermoksesta.

Mikä siinä onkin, että junamatkat ovat painuneet mainiosti mieleen, kun taas lentomatkoja ei välitä juuri muistella?

Mainion vastauksen tarjoaa filosofi Tuomas Nevanlinna esseekokoelmassaan Hyväkuntoisena taivaaseen. Hänestä junalla meneminen on matkustamista, jossa juuri matkanteon prosessi on aito osa itse matkaa.

”Sen sijaan lentäminen ei ole matkustamista vaan kuljetusta, transportaatiota. Transportaatiossa itse matkustamisen prosessi on vain kiusallinen perillepääsyn hidaste.”

Entistä useampihan haluaisi vähentää lentämistä. Keskustakirjasto Oodissa on vedetty junamatkailuluentoja täysille saleille, Facebookissa Maata pitkin matkustavat -ryhmän jäsenmäärä on jo yli 8 500.

Junamatkailu voi olla yksi ratkaisu kestävämpään matkailuun, mutta ensin olisi korjattava halpalentojen vääristämät asenteemme. Keskiöön olisi nostettava matka, ei pelkkä pikainen perillepääsy.

Rataverkosta homma ei kiikasta. Kolarista pääsee rautahevon kyydissä vaikka Vietnamiin asti, ja Tukholmasta Berliiniin jopa nopeammin kuin Kolarista Helsinkiin.

Ja jos päättäjillä on vähänkin järkeä ja vastuuntuntoa, voimme viimeistään 2020-luvun lopulla ottaa lautan Tallinnaan ja hypätä yöjunaan, joka vie meidät Wieniin pitkin uutta Rail Balticaa. Tuohon vielä se Tallinna-tunneli, ja olisimme – ensimmäistä kertaa – osa eurooppalaista valtasuonistoa.

Kirjoittaja on tietokirjailija ja tv-tuottaja, jonka mielestä japanilaisten luotijunien nopeudelle, täsmällisyydelle ja jarrutustarkkuudelle ei löydy voittajaa tästä maailmasta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    2. 2

      Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

    3. 3

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    4. 4

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    5. 5

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    6. 6

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    7. 7

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    8. 8

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    9. 9

      HS:n kysely: Kokoomus käänsi takkinsa ja poikkeaa nyt sote-linjauksellaan kaikista muista puolueista

    10. 10

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    7. 7

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää