Matka

Sardellia pihvissä, pullassa ja marinadissa: Italian herkuttelulomalla sardellia saa monessa muodossa, mutta mikä se edes on?

Amalfin rannikolta Italiasta löytyy aitoja kalastajakyliä, joissa pääsee nauttimaan sardelleja, tonnikalaa ja muita meren eläviä tuoreeltaan. Matkailija oppii myös, miten tehdään herkullinen sitruunasalaatti.

On kahdenlaisia ihmisiä, sardelleja rakastavia ja niitä inhoavia.

Ja sitten on tietysti myös niitä, jotka eivät ole sardellia maistaneetkaan.

Italian pyörryttävän kauniilla Amalfin rannikolla sijaitseva pieni Cetaran kalastajakylä tunnetaan sardelleistaan, joita myydään kylän joka kaupassa ja tarjoillaan kylän ravintoloissa.

Ceterassa kannattaa käydä – tuoreiden sardellien tai tonnikalan vuoksi, tai sitten niistä huolimatta. Kylä on perinteinen kalastajayhteisö, pieni ja vaatimaton ja tyystin erilainen kuin naapurin loistokkaat rantakaupungit Amalfi tai Positano.

Cetaraan ei pääse aivan helposti. Itse matkustin Napolin lentokentältä taksilla, joka maksoi 130 euroa, koska saavuin niin myöhään illalla, ettei bussi enää kulkenut.

Fiksumpi vuokraa auton tai saapuu läheiseen Salernon kaupunkiin päiväsaikaan. Roomasta Salernoon pääsee junalla parissa tunnissa, Napolista alle tunnissa. Salernosta Cetaraan pääsee helposti bussilla tai taksilla.

Paras tapa matkustaa Amalfin rannikolla kesällä ovat vuorolaivat, joilla pääsee kylästä ja kaupungista toiseen useita kertoja päivässä. Laivalla ei ole kuuma kuten ahtaassa bussissa, ja samalla pääsee näkemään Amalfin huimaa vertikaalista rannikkoa mereltä. Rantatie on varsinkin kesällä niin täynnä, että laivalla liikkuminen saattaa olla myös nopein tapa vaihtaa maisemaa.

Parin tuhannen asukkaan Cetara uinuu talvella horroksessa, mutta kun sardellin ja tonnikalan kalastus keväällä alkaa, alkaa Cetarassakin kuhina. Kylässä on edelleen 50–60 ammattikalastajaa, ja sinne saapuu keväällä isoja tonnikalatroolareita muualta Italiasta.

Moni pelkää syödä tonnikalaa, koska sitä on vuosia boikotoitu liikakalastuksen ja epäinhimillisten kalastusmetodien vuoksi. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Kalastusta on uudistettu ja voimakkaasti rajoitettu, ja kannat ovat elpyneet.

Mutta mikä se sardelli oikein on? Italiaksi alici, englanniksi anchovy, ranskaksi anchois. Moni sekoittaa anjoviksen ja sardellin tämän nimityssotkun vuoksi. Meillä Pohjoismaissa tunnetaan ”Abban anjovis”, joka on oikeastaan kilohaili, joka säilötään mausteliemeen. Kastiketta kutsutaan myös matjes-kastikkeeksi. Sellaiseen sillikin usein säilötään.

Sardelli muistuttaa muikkua, silakkaa ja kilohailia, mutta se on niitä ehkä hieman kauniimpi, sinikylkinen, reilun 10 sentin mittainen parvikala, jota pyydetään sen kutuaikaan muun ­muassa Italian rannikolla ja muualla Välimerellä.


Sardelli säilötään öljyyn tai suolaan ja myydään yleensä pienessä lasipurkissa. Suolaan säilöminen on tuhansia vuosia vanha tapa, ja siitä on peräisin myös colatura, sardelliuute, josta on nyt tullut mestarikokkien muodikas herkku Italiassa.

Colaturaa syntyy, kun sardellia säilötään suolassa jopa pari vuotta, ja päällä pidetään painoa. Vähitellen kala uuttuu suolan kanssa ja siitä saadaan mausteena toimivaa meripihkan väristä kalaisaa ja suolaisaa kirkasta nestettä. Nam!

Amalfin rannikolla sardellia syödään tietysti myös tuoreena. Yksi kuuluisimmista mutta ei hienoimmista ravintoloista on Antonio Grescenzon Punto & Pasta, jota hän pitää poikiensa Matteon ja Marcon kanssa Cetaran pääkadun varrella.

Antonio Grescenzo on kotoisin Cetarasta. Hänen perheessään on ollut kalastajia, mutta hän itse teki kuten moni muu alueen asukas sodan jälkeen, lähti muille maille vuosiksi. Hän työskenteli kokkina isoissa laivayhtiöissä, meni naimisiin, erosi ja muutti lopulta takaisin Cetaraan.

Tuoreen pastan teko on oikeastaan Grescenzon erikoisala, ja siksi hänen ravintolassaan yhdistyvät nyt pasta ja kala.

Päivällinen alkaa Antonion omalla bruschetta-reseptillä. Alkupalaleiville levitetään bufala-mozzarellasta ja ricottajuustosta itse tehtyä levitettä, päälle pari säilöttyä sardellifilettä ja persiljaa. Nautitaan Vesuviuksen laavarinteiltä kotoisin olevan, Falangina-rypäleistä tehdyn valkoviinin kanssa. Huippua!

Ja sitten pastan kimppuun. Antonio pyöräyttää yksinkertaisen herkun: Itse tehtyä Amalfin ”spagettia”, scialatiellia, tuoreita sardelleja, läheisiltä kukkuloilta kerättyä villifenkolia ja manteleita. Päälle loraus colaturaa ja herkku on valmis.

Pöytään voisi kattaa myös sitruunasalaattia. Opin matkalla, että sitruunoita on todella montaa lajia ja ne tuottavat hedelmiä ympäri vuoden. Salaattisitruuna on iso, joko pyöreä tai käsikranaatin mallinen. Siinä on paljon valkoista kuoriosaa, joka myös syödään.

Sitruuna kuoritaan ja leikataan viipaleiksi tai pienemmiksi paloiksi maun mukaan. Päälle oliiviöljyä, viinietikkaa, suolaa ja pippuria. Nämä neuvot sain Antoniota vastapäätä sijaitsevan vihanneskaupan pitäjältä. Hän esittäytyi vain etunimellään Luigi.


Luigi jatkoi äitinsä vihanneskaupan perinnettä ja kolmaskin sukupolvi oli jo mukana hommissa. Tarjolla oli tuoreiden artisokkien ja muiden tavanomaisempien vihannesten lisäksi ainakin kolmenlaisia sitruunoita sekä sardellipastassa tarvittavaa, Luigin itsensä keräämää ja kuivattamaa villifenkolia.

Sitruunasalaattia syödään ympäri Italiaa. Fiinimpi salaatti syntyy, kun sitruunaan joukkoon lisää vähän punasipulia, kapriksia ja persiljaa.

Ja koska Amalfi on sitruunaseutua, ruoan päälle kannattaa ottaa kulaus sitruunalikööriä, limoncelloa, jota tarjoillaan paitsi jokaisessa ravintolassa myös jokaisessa kodissa. Moni nimittäin tekee sitä itse oman puun hedelmistä.

Cetarassa käydään lähiseudulta monesti päiväseltään, lounaalla tai illallisella, mutta löytyyhän kylästä hotellikin. Albergo Diffuson omistaja Eduardo Sale on hyvin ylpeä keksinnöstään. Koska kylään ei mahdu suuria hotelleja, Sale on ratkaissut bisneksen laajentumisongelmat ostamalla useita huoneita eri puolilta kylää varsinaisen, pienen hotellirakennuksen lisäksi.

Saan sesongin ulkopuolella yöpyä reilulla satasella kaksi yötä ”parhaassa huoneessa”, josta onkin kiva näkymä kylän keskusraitille. Aamiainen tarjoillaan päärakennuksessa kadun toisella puolen.

Sitten onkin aika rientää alas rantaan ja hypätä vuorolaivaan, joka vie Salernoon ja sieltä takaisin Napolin lentokentälle.

Matkalaukussa on colaturaa, säilöttyjä sardelleja, säilöttyä tonnikalaa ja salaattisitruunoita.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    4. 4

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    5. 5

      Keski-Eurooppaa koettelevan kuuman ilman kieleke ”lipaisee” Suomeakin

    6. 6

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    7. 7

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    9. 9

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    10. 10

      Tankojuoppous on yksi Suomen omituisimmista rikoksista, ja poliisi­tarkastajakin myöntää pykälän olevan ”hölmösti rakennettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Sodanaikainen pommi räjähti Saksassa ja jätti jälkeensä ison kraatterin pellolle

    7. 7

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    8. 8

      Tämän talon ei pitänyt koskaan valmistua – Veturinkuljettaja Rave veisti viimeisen linnansa kiviä myöten itse

    9. 9

      Pietari oli 1990-luvulla rikollisten valtakunta: Tuhansia salamurhattiin ja suomalaisetkin marssivat alamaailman pillin mukaan

      Tilaajille
    10. 10

      Amerikkalainen porvaripoika uskoi parempaan maailmaan, lähti Venäjän vallankumoukseen ja haudattiin Kremlin muuriin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    6. 6

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    7. 7

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    8. 8

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    9. 9

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    10. 10

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää