Matka

Vodkamaa muuttuu vauhdilla pienpanimomaaksi – erikoisoluiden buumi näkyy etenkin Pietarin baareissa

Pietarissa on jo kymmeniä artesaanioluisiin keskittyviä baareja, ja lisää perustetaan koko ajan. Esittelemme yhdeksän pienpanimo-oluita tarjoavaa baaria.

Venäläinen juomakulttuuri on perinteisesti rakentunut vodkan ympärille, ja oluiden juomisessakin on panostettu enemmän määrään kuin laatuun. Tämä perinne on kovaa vauhtia murtumassa.

Venäjällä erikoisoluisiin keskittyvät pienpanimot ovat melko tuore ilmiö. Ensimmäiset pienpanimot perustettiin vasta tämän vuosikymmenen alussa, mutta kehitys on ollut nopeaa.

Nykyisin maan pienpanimo-oluet kestävät hyvin kansainvälisen vertailun, kunhan tietää, mistä niitä hakee.

Venäjän pienpanimobuumin juuret ovat talouspakotteissa. Kun ruplan arvo romahti vajaat kymmenen vuotta sitten, tuontioluiden hinnat karkasivat monen keskiluokkaisenkin ulottumattomiin.

Oli siis alettava tehdä erikoisoluita itse. Kotikeittiössä oluenpanemista opetelleet alkoivat pian perustaa omia pienpanimoitaan.

 

Tsaari palkkasi britannialaisia panimomestareita hovinsa palvelukseen.

Ensimmäisenä apajille ehtivät kuitenkin suuren Baltika-panimon entiset työntekijät, jotka perustivat Pietariin AF Brew -panimon vuonna 2012. Sittemmin se on saanut valtakunnalliseenkin sarjaan kymmeniä päteviä kilpailijoita.

Venäläisten pienpanimoiden paraatilaji on luonnollisesti tumma, paahteinen ja usein viinin vahvuinen russian imperial stout.

Tarinan mukaan Venäjän länsimielinen tsaari Pietari Suuri innostui brittiläisistä portereista ja stouteista 1600-luvun lopussa, kun hän oli Lontoossa perehtymässä laivanrakennukseen.

Niinpä tsaari palkkasi britannialaisia panimomestareita hovinsa palvelukseen. Tummat ja vahvat alet kestivät monia muita oluttyyppejä paremmin Venäjän kylmää ilmastoa ja pitkiä kuljetusmatkoja, joten juomaperinne juurtui maahan.

Venäläiset oluenvalmistajat kehittivät lajityyppiä entistäkin vahvemmaksi sekä maultaan että alkoholipitoisuudeltaan ja loivat russian imperial stoutin, johon tiettävästi Katariina Suurikin myöhemmin ihastui.

Neuvostoajan pula tykötarpeista lopetti stoutien valmistuksen lähes tyystin kymmeniksi vuosiksi, kun bolševikit yrittivät muuttaa maan olutkulttuuria saksalaistyylisten lager-oluiden suuntaan. 2010-luvulla russian imperial stout on kokenut uuden tulemisen nuoren, perinnetietoisen panijapolven käsissä.

 

Tiskin takana on vähintään 20 eri hanaolutta ja lisäksi jopa satoja eri pullo-oluita.

Vahvojen tummien oluiden lisäksi Venäjän oluttrendien huipulla näkyvät samean hedelmäiset New England IPAt, joita on monen baarin hanoissa helposti puoli tusinaa eri sorttia. Myös erilaisia hapan-aleja on tarjolla runsaasti lähes jokaisessa olutbaarissa.

Kokeilevammat venäläispanimot hakevat inspiraationsa ja aineksensa suoraan luonnosta ja maustavat oluensa esimerkiksi kuusenkerkällä tai koivunmahlalla.

Koska panimoita on Venäjällä valtavasti, niiden laatukin vaihtelee laidasta laitaan. Takuuvarmoja oluita tekevät muun muassa moskovalainen Zagovor, jaroslavlilainen Plan B ja Jekaterinburgin seudulta ponnistava Jaws ja jo mainittu pietarilainen AF Brew. Tutustumisen arvoisia ovat myös Bakuninin, Salden’sin, Brewlockin ja Stamm Brewingin juomat.

Pietarin olutravintoloissa on hyvin tavallista, että tiskin takana on vähintään 20 eri hanaolutta ja lisäksi jopa satoja eri pullo-oluita.

Valinnanvaraa siis on, ja henkilökuntakin on yleensä palvelualtista. Vaikka pietarilaisten asiakaspalvelijoiden kielitaidossa on paljon toivomisen varaa etenkin pääkatu Nevski Prospektin ulkopuolella, olutravintoloista löytyy lähes aina joku englannintaitoinen.

Olutharrastajan kannattaa kuitenkin varmuuden vuoksi opetella vähintään venäjän aakkoset ja numerot yhdestä kahteenkymmeneen, jotta tilaaminen helpottuu.

Oluiden hinnatkaan eivät päätä huimaa, sillä yleensä kahden desin lasi venäläistä pienpanimo-olutta maksaa baarissa alle kaksi euroa ja isokin alle neljä. Ruplan kurssin heiluminen toki vaikuttaa oluenkin hintaan.

Monet baareista toimivat myös olutkauppoina.


Esimerkiksi seuraavissa Pietarin baareissa on tarjolla hyviä ja kiinnostavia oluita:

AF Brew Taproom

Anti Factory Brew -panimon Taproom sijaitsee Pietarin keskustan länsilaidalla teollisuusrakennuksessa panimon yhteydessä. Paikka on hieman syrjässä metroasemilta, mutta baari on reippaan kävelyn tai pienen bussimatkan väärti.

Tila on pelkistetyn tyylikäs. Hanoja oli viime käynnillä 20, ja valtaosassa niistä oli oman panimon tuotteita. Baarissa on myös keittiö, josta saa intialaishenkistä ruokaa. Ravintolan tiloissa ja pihalla järjestetään toisinaan myös olutfestivaaleja.

Kurljandskaja Ulitsa 48

Bakunin Pivnoje Kafe

Toisen pietarilaispanimon Bakunin nimikkobaari sijaitsee keskustassa lähellä Voitonaukiota. 20 hanassa on lähinnä omia oluita, mutta myös muutama ulkomainen juoma.

Oluen painikkeeksi on saatavilla pikkupurtavaa lyhyeltä ruokalistalta. Baarista voi myös ostaa Bakuninin juomia mukaan pulloissa ja tölkeissä.

2-Ja Sovetskaja Ulitsa 25 A

Beergeek

Baarikadun alussa sisäpihalla sijaitseva Beergeek on ensisijaisesti olutkauppa, mutta ahtaahkossa ja tunnelmallisessa baarissa on muutama hanakin.

Tänne kannattaa silti tulla ensisijaisesti ostamaan olutta mukaan. Oluet ovat parhaimmillaan todella tuoreita. Venäläisissä oluissa päivämäärämerkintä kertoo pullotuspäivän, ei viimeistä myyntipäivää.

Ulitsa Rubinsteina 2/45

Breaking Bad

Petrogradskin saarella (suomeksi Koivusaaressa) olutbaarien tarjonta ei ole yhtä laaja kuin Nevan toisella puolella, mutta Breaking Bad lähellä Pietari-Paavalin linnoitusta on hyvä valinta.

Parissakymmenessä hanassa on tarjolla tasaisesti venäläisiä ja ulkomaisia oluita. Nälän iskiessä tarjolla on muun muassa hampurilaisia. Baari toimii myös olutkauppana.

Ulitsa Jablotškova 2/10

Jawsspot

Nuorekas baari on laadukkaan Jaws-panimon nimikkoravintola. Hanoja on 20, ja niistä valtaosa tarjoaa yleensä Jawsin tuotteita. Lisäksi ravintolan nurkassa toimii pullokauppa.

Oluenjuonnin ohessa Jawsspotissa voi pelata esimerkiksi Kicker-pöytäjalkapalloa.

Ulitsa Majakovskogo 11

Palata no. 6

Muun muassa mikroskoopeilla ja kirjoituskoneilla sisustetussa pienessä olutravintolassa on 20 hanaa, joista monessa on moskovalaisen Stamm Brewing -panimon oluita. Niiden kylkeen saa hot dogien kaltaista baariruokaa.

Baari sijaitsee kivenheiton päässä Nekrasova-kadun baarikeskittymästä.

Ulitsa Tšehova 17

Redrum

Suositulla Nekrasova-baarikadulla sijaitseva Redrum on AF Brew’n keskustabaari.

Paikka on hieman monia muita olutbaareja fiinimpi ja kalliimpi, mutta silti varsin kohtuuhintainen suomalaismatkailijalle. Hanoja on peräti 24.

Oluen kyytipojaksi voi saada esimerkiksi perinteisen venäläisen silli- tai graavilohileivän. Myös suurempia ruoka-annoksia on tarjolla.

Ulitsa Nekrasova 26

Rockets & Bishops

Gribojedovin kanaalin varrella lähellä Sennaja ploštšadia (suomeksi Heinätori) sijaitseva Rockets & Bishops on Bakuninin toinen olutravintola Pietarin keskustassa ja samalla amerikkalaistyylinen hampurilaisravintola.

Ulitsa Gorokhovaja 26

Top Hops

Top Hops tekee yhteistyötä kenties Venäjän parhaan pienpanimon Zagovorin kanssa, ja sen 20 hanassa on aina lukuisia panimon tuotteita. Ruokalista koostuu sekä pienistä että isoista meksikolaisista annoksista.

Baari sijaitsee Fontanka-kanavan varrella parin korttelin päässä Gostniy Dvor -tavaratalosta.

Reki Fontanki Emb. 55

 

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    3. 3

      Tämä leipä ruokki sotilaat talvisodassa, eikä perinnereseptillä leivottua leipää säilötä vieläkään muovipussissa

    4. 4

      Sanna Marinin saama huomio teki hänestä politiikan supertähden – mutta auttaako metallifunk pelastamaan Sdp:n?

      Tilaajille
    5. 5

      Onko edessä uusien suurvaltojen aika? Näin energia­mullistus ravistelee maailman­politiikan valta-asetelmia

      Tilaajille
    6. 6

      Elena Vikström kuuli rapinaa ja sohvatuolissa odotti liito-orava – vaarantuneet jyrsijät tunkevat toistuvasti asuntoihin Tapiolassa

    7. 7

      Jari-Matti Latvala kertoo, miltä kauhea vuosi tuntui: ”Pelkään, että minusta aletaan tehdä jotain esimerkkiä”

    8. 8

      Nainen voi opiskella insinööriksi muttei silti pääse insinöörin palkoille

    9. 9

      Suomi mainittu, pienellä kuin kärpäsenkakka

    10. 10

      Nuori virolaisnainen pantiin katsomaan 224 näytelmää vuodessa, jotta selviäisi, mitä teatteri tekee ihmiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli haluaa palata, Jonna jäädä leirille ja kumpikin pelkää, että lapset viedään heiltä väkisin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    3. 3

      Olympiastadionia remontoidaan 261 miljoonalla eurolla, mutta urheiluväki empii sen käyttämistä – Vapaavuori tulistui: ”Eihän tämä voi mennä näin”

    4. 4

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    5. 5

      Vihreiden entinen puoluesihteeri ryöstettiin ja pahoinpideltiin vakavasti Brysselissä

    6. 6

      Triplan minikauppahallin puodeissa on hiljaista – Ensimmäinen liike lopetti, mutta kauppakeskus uskoo yhä konseptiin

    7. 7

      Kryptovaluutta-alustan perustaja kuoli äkillisesti, ja 170 miljoonan euron varallisuus katosi – nyt sijoittajat epäilevät kuolemaa lavastetuksi

    8. 8

      Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    9. 9

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    10. 10

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää